28.8.2018

PELLERVO LUKUMIES – In memoriam



PELLERVO LUKUMIES 
s. 9.4.1935 - k. 28.8.2018

Taiteilija Pellervo Lukumies nukkui keskuudestamme pois tänään aamuyöllä. Hän sai lähteä rauhassa omasta kodistaan rakkaan Kaarina-vaimonsa viereltä, juuri niin kuin olisi halunnut sen itsekin tapahtuvan.

Toivakan seurakunta, ja koko Toivakka, ottaa osaa omaisten äkilliseen suruun. Olemme kaikin tavoin tukena ja rukoilemme: ”Herra, anna Pellervolle iankaikkinen lepo, ikuinen valo häntä valaiskoon.”

Pellervo Lukumies oli ainutlaatuinen persoona. Ensi näkemältä hän toi minulle mieleen Paluu tulevaisuuteen -elokuvien omaperäisen mutta sympaattisen tiedemiehen. Yhteys ei ollut sattumaa: taiteen lisäksi Lukumies oli keksijä. Hänet nähdessään mietin aina, että mitäköhän hänen ”tietokoneensa” nyt raksuttaa. Tuntui, että hänellä oli alituiseen jokin idea kehitteillä. - Olikohan ikiliikkuja jo valmis? Luulen, että parhaimmat hänen oivalluksistaan jäävät odottamaan tulevaa aikaa, sitä kun Uusi Jerusalem kerran laskeutuu taivaasta tulen ja savun keskeltä, niin kuin Lukumies oli tämän uneksinut ja maalannut.

Pellervosta välittyi kuva lempeästä ja huumorintajuisesta ihmisestä. En muista koskaan nauraneeni niin makoisasti kuin silloin, kun katsoimme porukalla seurakuntakodilla perheestä tehtyä tv-dokumenttia taiteilijan ja hänen vaimonsa kanssa. Pariskunnan kemia ja huumori oli aivan omaa luokkaansa! Kaunis – vaikkei suinkaan vaivaton – oli heidän yhteinen polkunsa.

Pellervon lähellä oli luonteva olla. Sai olla hiljaa tai käydä verkkaista, pohtivaa keskustelua – turhia sanoja ei tarvittu. Sama tunne oli hänen taiteensa edessä: Mikä tässä on se juju?

Iloitsen, että Pellervo löysi viime vuosina myös Viriketuvan, toivakkalaisen seniorikerhon, joka kokoontui tiistaisin seurakuntakodilla. Vaikka taiteilija arvosti omaa rauhaa, tässä kerhossa hän kuitenkin viihtyi. Kauniiksi muistoksi jäi, kun sain jakaa hänelle ehtoollisen viikkomessussa tasan viikko sitten. Ehtoollisen kutsusanat kuuluvat: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Mt 11:28).

Kuluneena kesänä Pellervo pääsi perheineen vielä kahdeksi viikoksi Lapin mökilleen. Luonto, Jumalan luomistyö, oli hänelle tärkeää. Pohjoisen Suomen rauha ja karuus puhuttelivat. Luonnon arvostus näkyi kauttaaltaan Lukumiehen töissä: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin” (Ps 19:2-5).

Vuosina 1972-73 maalatut Toivakan kirkon kattomaalaukset olivat Lukumiehen päätyö. Maalaukset tulivat tunnetuksi ympäri Suomen ja sittemmin niitä on käyty ihastelemassa yli valtamerten. Niitä voidaan pitää Toivakan tärkeimpänä nähtävyytenä.

Lukumiehen kattomaalaukset haastavat katsojansa. Hän teki ne huolella ja tarkkaan miettien, ”ei pilanpäiten”, kuten hän itsekin tokaisi. Kokonaisuus puhuttelee. Eräs taidekriitikkokin katui aiempaa kriittistä arviotaan, jonka oli tehnyt yksittäisten kuvien pohjalta vierailematta paikanpäällä. Hiljattain Toivakan kirkossa käydessään hän ihasteli kaikkea ja totesi: ”Nämä ovat tosi hienot ja upeasti tehdyt!” Luulenpa, että moni muukin on kelkkansa kääntänyt. Toivakan kirkon kattomaalaukset ovat ja tulevat olemaan erittäin merkittävät. On helppo ennustaa, että ne tuovat taiteilijalle ansaitun arvon vasta postuumisti.

Lukumies johdattaa meitä arvoitukselliseen maailmaan. Hänen maalauksensa haastavat miettimään, mitä pinnan alla on, mitä tuonpuoleisuudessa odottaa, ovatko omat ajatukseni asenteellisia tai normeihin kangistuneita. Lukumies on saanut Raamattuni elämään. Asioita voi ajatella niin monelta kantilta. Oikeassa olemisen pakosta on luovuttava, sillä pelottavinta olisi jumittua yhteen totuuteen. Etsintä jatkuu. Lukumiehen taide on peili siihen maailmaan, jota emme vielä ymmärrä, vaikka ympärillämme se jo on. Kerran tuo peili kirkastuu: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee” (1. Kor 13:12).

Kattomaalausten Kati Josefiina ja Jeesus viestivät - pukeutuneina 1970-luvun tamineisiin - että kristinuskon pitää näyttäytyä myös tämän ajan ”vaatteissa”. Miten ikiaikainen sanoma puhuttelee tämän ajan ihmistä? Miten se pitäisi onnistuneemmin kertoa? Siinä kysymys jokaiselle kastetulle kristitylle. Pellervon perinnön tiedämme, on vuoromme jatkaa.

Minulle kattomaalaukset puhuvat erityisesti kristinuskon inklusiivisuudesta ja universaalisuudesta, siis toisin sanoen siitä, että mukaan otetaan joka iikka ja sanoma kuuluu kaikille. Poikkeuksetta. Kaikki kansat, heimot, rodut, vähemmistöt ja kielet ovat Jumalan kansaa ja tasaveroisia. Lukumies onnistui tässä varmasti paremmin kuin yksikään saarnamies. Hän oli edellä omaa aikaansa ja näki ihmeellisesti todellisuutemme 2010-luvulla. Taitelijan humaania ajattelua kuvaa kertomus, jossa häneltä tivattiin sitä, miksi hän maalasi kirkon kattoon mustalaisnaisen. Tähän taitelija: ”On vain yksi taivas. Kyllä sinne mahtuu sovussa niin mustalainen kuin valkolainenkin.”

Toivotan seurakuntalaiselleni, Pellervolle, hyvää matkaa sopuisaan ja yhteiseen taivaaseen – sinä ja elämäntyösi jäävät elämään.

Pidä kahvipannu apostolien kanssa kuumana, kohta taas nähdään.

Panu Partanen

kirkkoherra
Toivakan seurakunta

Sama kirjoitus lyhennettynä julkaistiin myös Helsingin Sanomissa 19.9.2018.