10.9.2018

Facebook-kirjoitus - Uskon himmeä peili

Minua korpeaa verraten usein uskonnollinen ylimielisyys, jossa luullaan kaiken tiedettävän ja asetutaan toisten yläpuolelle. Sitä harrastetaan niin kirkkona kuin yksittäisinä kristittyinä. Uskon vastakohta on varmuus, ei epäusko. Seuraava kirjoitus nousi tästä lähtökohdasta: 
---- 

USKON HIMMEÄ PEILI

Antiikissa peilit olivat kiillotettuja metalleja, pronssista tai kuparista. Parhainkin kuvastin tahriintui helposti ja kuva näkyi himmeästi.

On aika tunnustaa - laajasti kristillisessä kirkossakin - että uskomme on himmeä peili. Näkemisemme on vajavaista. Emme ymmärrä, emmekä tiedä paljoakaan: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee” (1. Kor 13:12).

Koska käsityskykymme rajallinen, sen pitäisi laittaa nöyräksi. Valitettavasti kirkonkin piirissä kohtaa ylimielisyyttä suhteessa eri tavoin uskoviin, uskonnottomiin ja muihin uskontoihin. Ylhäältä alas neuvojiksi meistä ei ole. Kyselijöiksi ja rinnallakulkijoiksi kyllä.

”Uskon vastakohta ei ole epäusko vaan varmuus” (Anne Lamott).

Varmuudessa ei tarvita uskoa. Usko taas sisältää epävarmuutta. Uskomalla tunnustan, että voin olla väärässä ja että elämä näyttäytyy monestakin näkökulmasta mielettömältä. Usko on inhimillistä: tyhjyyttä, hämmennystä ja sekasortoa. Varmuus tavoittelee korkeuksia, usko tietää myös alhaisimman maanrajan.

Kristityn elämään kuuluu epäusko. Sitä ei kannata pelätä. Se on hyvä ystävä, se opettaa nöyryyttä. Oikeassa olemisen huutokilpailuun ei kannata ryhtyä. Se on lopulta tylsää. Kiehtovampaa on tunnustaa: en tiedä. Silloin on mahdollisuus oppia uutta.

Minä en tiedä, onko olemassa ihmistä suurempaa tai elämää kuoleman jälkeen. En tiedä, onko kristinusko tai ylipäätänsä mikään uskonto oikeassa. Onko taivasta tai helvettiä? Saavatko kärsineet helpotuksen ja paha palkkansa? Pääsevätkö kaikki taivaaseen? Vai maadummeko vain mullaksi maahan?

En tosiaankaan tiedä. Mutta tiedän, etten tule tässä kohtaa sen etevämmäksi. Tieto ei voi olla se juttu, koska ”uskon vastakohta ei ole epäusko vaan varmuus.”

Haluan uskoa hyvään, luottaa siihen että Jumala on. Toimia armollisuuden ja oikeudenmukaisuuden eteen. Kirkastaa helposti himmentyvää peiliä ihmisarvosta ja tasapuolisuudesta. Rukoilla, että sieluni saisi levon ja muutkin löytäisivät sisäisen rauhan.

Kirkkaampia peilejä kohti! Vähemmän hampaat irvessä kiivailua siitä kuka on oikeassa, enemmän lempeyttä ja myötätuntoa, rakkautta joka ei etsi omaa etuaan. Sen myöntämistä, että täällä on lasit huurussa itse kullakin, ja ainoastaan keskustellen pääsemme eteenpäin. Jospa kerran kaikille kirkastuisi, kääntyisi parhain päin. Siihen tahdon heikollakin uskolla katsahtaa: ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen” (2. Kor 3:8).