28.7.2020

Saarna Pyhän Kolminaisuuden päivänä 7.6.2020


Joh. 15:1-10 
Jeesus sanoo: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
    Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
    Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”

Raamattua lukiessa ja tulkitessa nousee esiin monta tasoa. Niin tänäänkin.

Ensinnä on varsinaisen evankeliumikertomuksen taso, joka kertoo Jeesuksesta ja opetuslapsista. Jeesus pitää tämän puheensa hieman ennen kärsimystietänsä. Hänellä on tieto siitä, mitä tulee Jerusalemissa tapahtumaan – niin hänelle kuin hänen seuraajilleen. Opetuslapset tulevat tyrmistymään Mestarinsa kohtalosta. Kokemus on kuin osa heistä ja heidän identiteetistään leikattaisiin pois kuin oksa puusta. Jeesus kuitenkin vahvistaa opetuslapsia ja vakuuttaa, että tapahtunut tekee heistä vahvempia ja he tulevat kukoistamaan evankeliumin sananviejinä: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. ”

Toinen tekstin taso on se, jolloin Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin – jopa yli 70 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tuolloin kristinusko oli etääntymässä juutalaisuudesta, väkeä oli heitetty ulos synagogista. Tämä oli monin tavoin pitkä ja kivulias prosessi. Kristityt kokivat vainoja, olivat keskenään hajaantuneet ja jakaantuneet. He olivat uusi heimo, vanhaan ei ollut paluuta ja uusi identiteetti muodostumassa. Näiden alkukristittyjen kokemus oli varmasti se, että oliko heidät hylätty, oliko Jumala kääntänyt heille selkänsä. Heidän tuntemuksensa oli aitoa, koska olivathan heidät ”leikattu pois” siitä, mitä he olivat joskus olleet, juutalaisuudesta. Tähän evankelista tarjoaa taas rohtoa: ”Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.” Puhdistaminen liioista versoista tekee kipeää, mutta tuottaa enemmän hedelmää ja yltäkylläisemmän elämän.

Kolmantena on se tekstin taso, joka puhuttelee omassa ajassamme. Epäilemättä elämässämme on hetkiä – tänä poikkeusaikana kuin muutenkin – jolloin olo on kuin puusta katkotun oksan. Koemme epätoivoa, yksinäisyyttä, merkityksettömyyttä. Vaikeudet kasaantuvat. Usko ja luottamus hyvään Jumalaan horjuu. Tällä hetkellä monet vanhukset ja riskiryhmäläiset ovat olleet pitkään eristyksissä rakkaistaan, se on erittäin raskasta. On sairauden uhkaa, työttömyyttä, toimeentulon huolia, kärjistyneitä tilanteita perheissä, yksinäisyyttä ja huolta. Monet ovat vaikeutemme, kuten oli opetuslapsilla ja Johanneksen evankeliumin ensimmäisillä kuulijoilla.

Kaikilla tekstitasoilla kohtaamme saman rohkaisun. Vaikka nykytilanne tuntuisi kuinka toivottomalta tahansa, Jeesus lupaa olla kanssamme. Hän ei lupaa meille, että elämä sujuisi vaikeuksitta, mutta hän lupaa olla kaikissa skenaarioissa kanssamme: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.”   

Mitä tahansa tapahtuu, Jeesus lupaa pitää kiinni. Mitä tahansa tapahtuu, lopulta Jumalan hyvä tahto voittaa ja kaikki kääntyy hyväksi. Ja mitä tahansa tapahtuu, saamme rukoilla, että se kantaisi hedelmää, ei vain meidän parhaaksemme, vaan maailman, kirkon, kaikkien lähimmäistemme ja Jumalan kunniaksi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää.”

26.7.2020

"Huulten, sydämen ja mielen vartijat" - hartauskirjoitus PaikallisUutisiin 30.7.2020


Eräs luostarimunkki oli vannonut hiljaisuuden valan. Hän sai sanoa ainoastaan kaksi sanaa joka kolmas vuosi. Ensimmäisellä kerralla munkki sanoi apotille: ”Huono sänky.” Kolme vuotta myöhemmin hän tuli taas juttusille ja tokaisi: ”Huonoa ruokaa.” Seuraavan kolmen vuoden hiljaisuuden jälkeen munkki puolestaan murahti: "Ei televisiota". Vielä kului kolme vuotta. Tällä kertaa munkki ilmestyi ovelle reppu selässään ja sandaalit kädessään sanoen: "Minä lähden." Apotti tähän: ”Noh, eipä ihme. Siitä asti kun tänne tulit, et ole muuta kuin valittanut!”

”Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon” (Sananlaskut 13:3).

Pystymme vaikuttamaan siihen, mikä hallitsee ajatuksiamme ja mitä suusta päästämme. Raamattu kehottaa: ”Muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Ja toisessa kohden sanotaan: ”Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen” (Fil. 4:8). Meille ei sanota, että ”yrittäkää ajatella”, vaan että ”ajatelkaa mikä on totta, mikä on kunnioittavaa, mikä oikeaa, puhdasta….” Jumala ei vaadi meiltä mahdottomia, hänen ohjeensa ovat noudatettavissa: sydäntään, ajatuksiaan ja kieltään voi itsekurilla harjoituttaa.   

Mikä mielissämme asuu? Kilvoittelu on sitä, että taistelemme niitä ajatuksia vastaan, jotka eivät ole hyviä ja totuudellisia. Nojaudumme Jumalan sanaan ja rukoukseen, kiinnitämme katseemme pyhään ja puhtaaseen. Kun negatiivisuus, valheet ja kiusaukset saartavat meitä, tuttu ulkoa opittu raamatunlause rauhoittaa tai Isä meidän -rukous. Kannattaa kokeilla. Sen sijaan tarkkaamattoman lörpöttelijän tie ei lupaa hyvää. Voimme perustaa vartioston huulillemme, sydämeemme ja mieleemme. Kunnialliset ajatukset ja teot tuottavat kestäviä hedelmiä. Jumalan armon avulla.

21.4.2020

Saarna 1. sunnuntai pääsiäisestä 19.4.2020


Joh. 21:1-14
Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:
    Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
    Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.
    Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon - kaikkiaan sataviisikymmentäkolme - verkko ei revennyt.
    Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Ylösnoussut Jeesus oli jo kaksi kertaa ilmestynyt opetuslapsilleen.  Evankeliumi kertoo, kuinka ylösnoussut Jeesus ilmestyi heille kolmannen kerran ja kutsui heitä taas Jumalan valtakunnan tehtävään, olemaan ylösnousseen todistajia. 


On muistettava, että Jeesuksen seuraaminen on prosessi, kaikki ei valkene heti. Vasta helatorstai ja helluntai kirkastivat tehtävää opetuslapsillekin. Olemme välillä kalassa kuin yöllä niin Pietari ja kumppanit, ei löydy mitään, sitten sarastaa ja Jeesus on läsnä. Jälleen tulee pimeää, olemme epätietoisia, ja sitten Jeesus antaa löytää itsensä. Kristityn elämä on etsintää ja muutosta. Tarvitsemme eri vaiheita elämässämme kasvaaksemme ja ymmärtääksemme, että kaikessa tarvitsemme Jumalaa.  

Tapahtuvat Tiberianjärvellä muistuttavat meitä kolmesta asiasta.
Ensiksi: Tarvitsemme tunteen kuulumisesta. Meillä on tarve tulla hyväksytyksi porukassa, jotta meillä olisi terve itsetunto. Vaikka monella tapaa elämme hyvin yksilökeskeistä kulttuuria, niin silti on selvää, että se millaisiksi kasvamme on paljolti ympärillämme olevien ihmisten vaikutusta. Näemme itsemme ikään kuin peilistä lähimpien  ihmisten kautta. Tarvitsemme armoa, anteeksiantoa ja kokonaisvaltaista hyväksyntää siinä yhteisössä, jossa elämme.


Pietari oli kieltänyt ja hylännyt Jeesuksen, vaikka hän oli luvannut olla hänen rinnallaan loppuun asti. Ylösnoussut Jeesus antaa anteeksi, hyväksyy hänet ja vakiinnuttaa hänen paikkansa opetuslasten johdossa. Pietari kuuluu ryhmään, Jeesuksen ystäviin.  


On tärkeää, että saamme kuulua seurakuntaan. Iloitsen siitä, että tänä aikana teistä niin monet olette seuranneet näitä meidän nettijumalanpalveluksia. Kuulumme samaan porukkaan. Sinä kuulut. Me kuulumme. Jokaisella on paikkamme ja arvomme tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Jeesus kutsuu meitä yhteyteensä, elämään ja toimimaan hänen kanssaan sekä kristittyjen yhteydessä.


Toiseksi: Tarvitsemme tarkoituksen elämälle. Jotain syvempää kuin raha, maine tai valta, sellaista mikä kestää. Kun ihminen löytää tarkoituksen, se antaa valtavan sisäisen motivaation – ihminen toimii rakkaudesta ja intohimosta, ei pakosta.  

Jeesus antoi Pietarille tehtävän: ruoki minun lampaani. Ole johtaja. Toimi niin kuin olen opettanut. Ohjaan sinua Pyhässä Hengessä. 


Kasteessa meille kristityille on lahjoitettu yhteinen pappeus. Se tarkoittaa kutsumusta, tarkoitusta. Jumala lupaa, että hän käyttää meitä kaikkialla niin, että voimme huolehtia seurakunnan laumasta ja kaikista ihmisistä, koko maailmasta. Kaste on kutsu – vokaatio – muuttamaan maailmaa, jota Jumala rakastaa yli kaiken. 
 

Kolmanneksi: Jeesus varustaa kutsumansa ihmiset työhönsä.

Opetuslapset olivat kalastaneet koko yön. Vaikka he olivat ammattikalastajia, saalista ei saatu. He olivat palaamassa rantaan tyhjin käsin. Silloin rannalta kuului huuto: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” He joutuivat vastaamaan: ”Ei ole.” Hämmentyneillä ja neuvottomilla opetuslapsilla ei ollut syötävää. Silloin Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös.

Näin ylösnoussut Jeesus kohtaa ihmisen ja varustaa hänet todistajakseen. Hän huolehtii kutsumistaan, kuten hän teki Tiberiaanjärven rannalla: ”Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää.” Kala ja leipä toivat opetuslasten mieleen ruokkimisihmeen. Hetki palautti heidän muistiinsa myös ehtoollisen, jonka Kristus itse asetti.

Näin ylösnoussut Herra yhä ruokkii ja varustaa seurakuntaansa ja kutsumiaan työntekijöitä ja kaikkia seurakuntalaisia. Jeesus pitää huolta omistaan.
Kuuluminen, tarkoitus ja tehtävä, varustaminen. Tätä ylösnoussut Herramme meille tarjoaa joka päivä. Hänessä yön pimeys muuttuu kirkkaaksi aamuksi. Pääsiäisen keskuksessa on sanoma ristin ja ylösnousemuksen voitosta. Siitä saamme voimaa viedä ylösnousemussanomaa eteenpäin siinä tehtävässä ja paikassa, johon Kristus itse kutsuu.

Kristus nousi kuolleista! 

Saarna pitkäperjantai 10.4.2020


Joh. 19: 16-30

Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
    Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
      - He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa.    Juuri näin sotilaat tekivät.
    Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
    Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.

"Olitko siellä kun Herramme ristiinnaulittiin?”

Näin kysytään amerikkalaisessa hengellisessä laulussa. "Olitko siellä kun Herramme ristiinnaulittiin?” 

Meistä ei tietenkään kukaan ollut paikanpäällä fyysisesti, joten asiaa pitää ajatella syvällisemmin. Pitkäperjantaina jaamme ihmiskunnan pimeää historiaa, ja sitä millaista ristiinnaulitsemista tapahtuu tälläkin hetkellä: lapsi- ja aikuisorjuutta, seksikauppaa, kansanmurhia, asekauppaa, ilmastonmuutosta, koronaa jne. Ihmisten toimet tuottavat kärsimystä jatkuvasti. Emme ole moraalisesti ja hengellisesti parempia kuin monet niistä, jotka huusivat Jeesuksen ristiin äärellä ”Ristiinnaulitkoon!” tai niiden, jotka seisoivat hiljaa tekemättä mitään. Olin siellä, kun Herramme ristiinnaulittiin.

Kanssamme kärsivä Jumala. Dietrich Bonhoeffer julisti vankisellistään, että vain kärsivä Jumala voi pelastaa. Joku toinen on puhunut Jumalasta ymmärtävänä kanssakärsijänä. Tunteeton ja apaattinen Jumala ei voisi ketään parantaa eikä pelastaa, mutta Jumala joka on kanssamme, tunteva ja rakastava, joka kärsi ristillä ja joka kärsii jatkuvasti siellä, missä kärsimystä on. 

"Olitko siellä kun Herramme ristiinnaulittiin?” 

Kyllä olin. Rehellisesti ottaen, tähän on vaikea tunnustaa syyllisyyttä, eikä sitä oikein ymmärräkään. Kannamme kuitenkin omaa ja yhteistä ristiä kärsivässä maailmassa, isolta osin omasta syystämme, omasta suuresta syystämme. Onneksi voimme sanoa myös “kyllä” armoon, joka ristin Herrasta virtaa. Hän, joka tuntee kipumme ja katumuksemme, maailman ahneuden ja vääryyden, hän myös antaa anteeksi ja antaa voimaa muuttua ja voimaantua tekemään maailmastamme vähemmän kärsivää. 1. Pietarin kirjeessä luvataan: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän »kantoi meidän syntimme» ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. »Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.»

Kristittynä epidemian keskellä - hartauskirjoitus PaikallisUutisiin 19.3.2020



Epidemioita on nähty ennenkin. 200-luvulla piispa Dionysios Aleksandrialainen kirjoitti ruton keskellä: ”Monet veljistämme osoittivat koettelemuksissa rajatonta rakkautta ja uskollisuutta, säästelemättä itseään ja ajatellen vain lähimmäisiään. Huolimatta vaarasta, he hoitivat sairaita, ottivat huomioon heidän tarpeensa ja palvelivat heitä Kristuksessa.”

Mitä alkukristityt opettavat?

Rakkaus antaa itsestään. Voimme vastustaa panikoitumista, edistää tervettä järkeä ja rauhallisuutta kaiken ahdistuksen keskellä. Koronaa voidaan vastustaa siihen tosissaan varautuen, mutta ilman liiallista pelkoa, hysteriaa ja väärää informaatiota.

Meillä on onnekas yhteiskunta, jossa terveydenhuollon ammattilaiset kantavat vastuuta vakavasti sairaiden hoitamisesta. He tarvitsevat meidän kaiken tuen. Siksi palvelemme heitä, sairastuneita ja yhteiskuntaamme parhaiten, kun seuraamme tarkasti ohjeita, joita saamme terveydenhoitoviranomaisilta, hallitukselta ja omilta yhteisöiltämme.

Meitä ei saa kiinnostaa pelkästään oma terveytemme, vaan koko yhteiskunnan, Euroopan ja maailman – kaikkien ihmisten. Moni selviää viruksesta, vahvat ja terveet, mutta heikoimmat ja vanhukset eivät välttämättä. Heitä varten näitä erikoisjärjestelyjä teemme. Uhrautumista tarvitaan. Tässä ajassa se tarkoittaa matkojen ja tilaisuuksien perumista, vapaaehtoisia tai pakollisia karanteeneja, omista mieliteoista ja menoista luopumista, uusien keinojen keksimistä. Ja tämän kaiken voi tehdä hyvillä mielin, koska se on rakkauden palvelua juuri nyt: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

”Monet veljistämme osoittivat koettelemuksissa rajatonta rakkautta ja uskollisuutta, säästelemättä itseään ja ajatellen vain lähimmäisiään. Huolimatta vaarasta, he hoitivat sairaita, ottivat huomioon heidän tarpeensa ja palvelivat heitä Kristuksessa.”

Tätä alkukristittyjen asennetta tarvitaan. Keinot osin erilaiset, sydän sama.

Ajatellaan lähimmäisiämme, tehkäämme osaltamme mitä voimme, ottakaamme tosissamme punnittu tieto ja annetut ohjeet, rukoilkaamme hoitohenkilökunnan ja sairaiden puolesta sekä luottakaamme, että tästäkin selviämme Jumalan armon avulla: ”Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun” (Psalmi 56:4).