11.8.2018

3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Vaeltajan messun tv-taltiointi 11.8.2018)



Matt. 20:1-16 
Jeesus sanoi: "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'
Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.' Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." 

”Aamulla vireä pyärii, illalla laiska hyärii.”


Tämä suomalainen sananlasku tuli mieleen, kun ajattelin vertausta viinitarhan työmiehistä oikeudenmukaisuuden ja ahkeruuden näkökulmasta. Ymmärrän hyvin aamulla klo 06 aloittaneiden työmiesten närkästyksen, että he saivat saman päiväpalkan kuin klo 17 aloittaneet ”mattimyöhäset”. Kättä puiden sitä itsekin olisi mennyt isännän juttusille: ”Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.'” 

”Aamulla vireä pyärii, illalla laiska hyärii.”

Vertauksen isäntä, Jumala, maksoi siis illalla töihin tulleille vätyksille saman kuin muillekin? Laiskuudellako sitä päästään taivaan valtakuntaan?  

Me suomalaiset olemme kovin työkeskeisiä (ja sehän ei ole pelkästään huono asia). Tästä syystä luemme Raamattua omasta vinkkelistämme ja saatamme ”missata” olennaista. Työ ei ole vertauksessa niin tärkeä, vaan isännän rajoja rikkova armo. Jumalan hyvyys, joka ylittää jopa järjellisen oikeudenmukaisuuden: ”Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?”   

Mitä Jeesuksen vertaus syvätasolla opettaa?

Tuohon aikaan työläisten palkkaus tapahtui niin, että heitä pyydettiin töihin. Olisi ollut kunniakoodiston vastaista, että työmies olisi mennyt tyrkyttymään palveluksiaan maanomistajille. Siksi on ymmärrettävää, että isäntä lähti aamuvarhaisesta etsimään torille miehiä. Kaikki siellä olleet olivat ilmoittautumassa töihin, se oli sen ajan ”työkkäri”.  

Riuskat työmiehet palkattiin ensi alkuun. Sitten isännät valitsivat seuraavaksi parhaimmat ja niin edelleen. Lopuksi jäivät ne, joita ei kukaan halunnut (sama periaate kuin monelle kauhuksi muodostuneet liikuntatunnin huutojaot, jossa joukkueiden kapteenit huutavat vuorollaan pelaajia puolelleen). Viimeiseksi jääneet työmiehet eivät siis olleet laiskoja, vaan heitä, jotka eivät kelvanneet. Vertauksen isäntä teki kuitenkin poikkeuksen: ”Kun isäntä sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'” 

”Kukaan ei palkannut meitä.” Meitä vanhoja, raihnaisia, heikkoja, vammaisia, maineensa pilanneita ja muukalaisia. Emme kelvanneet. Meitä huono-osaisia, työttömiä, asunnottomia, paperittomia, yksinhuoltajia, sodan-, kidutuksen- ja väkivallan uhreja, päihderiippuvaisia, seksuaali- ja muihin vähemmistöön kuuluvia, linnatuomion saaneita. Kukaan ei palkannut meitä. 

Mutta yksi isäntä palkkaa: Jumala. Eikä vain siksi, että hän kutsuu rinnalle työhönsä, vaan siksi, että hän tahtoo olla yhteydessä kaikkiin ihmisiin: ”Tulkaa tekin viinitarhaani!” Kristillisen sanoman keskiössä on Jumala, joka välittää ihmisistä ja haluaa olla läsnä heidän elämässään.   

Jumalan huutojaoissa etunenässä ovat ne, jotka tarvitsevat eniten apua ja huolenpitoa: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.” Jumalan valtakunnassa arvoasteikot kääntyvät totutusta päälaelleen kuten virsi ilmaisee: ”Tässä valtakunnassa ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa” (VK 428:5). 

Jeesus tuo vertauksessaan esille Isän Jumalan armon ja rakkauden. Miltei rannalle jääneet työmiehet, saivat  takaisin ihmisarvon. Heidät nähtiin. Ja heille näytettiin, etteivät ansiot tässä maailmassa ratkaise suhdettamme Jumalaan ja iankaikkisuuteen. Ansaitsematon armo. 

Jeesuksen vertaus sijoittuu osin tulevaisuuteen, maailmaan, johon me vaeltajat olemme vasta kulkemassa. Tiedämme kipeästi, ettei tasa-arvo tule koskaan todeksi maailmassamme ja monetkaan eivät saa kokea vertauksen isännän laupeutta, etenkään kehitysmaissa. Vasta perillä kotona, taivaan viinitarhassa, kaikki korjataan. 

Koska kuitenkin opimme sen, ettei Jumala erottele ihmisiä ja välittää erityisesti heikommista, sen pitäisi muuttaa meitä ja ihmiskuntaa nyt. Sana elää sisällämme. Pyhä Henki puhaltaa missä tahtoo. Tunnustamme, että jokainen ihminen on vertainen, eikä kukaan ole parempi tai huonompi toista. Meitä kehotetaan rakastamaan heitäkin, joista ajattelemme etteivät he sitä ansaitse. Vaikka  epäonnistumme tässäkin, emmekä saavuta ihanteitamme, silti Jumalan esimerkki Jeesuksessa kutsuu muutokseen. Jumalan armon avulla. 

Rukoilkaamme: Herra, kaikkien ihmisten ja kansakuntien Jumala. Opeta minulle armollisuutta ja rakkautta muita kohtaan, niin kuin sinä osoitat sitä minulle.