12.4.2019

Kirjoitus Pappismatrikkeliin 2018: Kirkkoherra komppaa - johtaminen pienessä seurakunnassa




Panu Partanen, kirkkoherra, Toivakka

Muistan elävästi ensimmäisen työkokoukseni Toivakassa. Kyselin eri työtehtävistä ja siitä, miten vastuut oli jaettu työntekijöiden kesken. Useasti sain kuulla: ”Siitä on vastannut meillä kirkkoherra!” 

Pienen seurakunnan kirkkoherran tehtävänkuva on laaja. Vastuuta on isoista kokonaisuuksista aina käytännön askareisiin. Koska työntekijöitä on vähän, ja useat heistä Toivakassa osa-aikaisia, tekemistä riittää jokaiselle.

Johtamisen kurssilla kirkkoherraa verrattiin rumpaliin, joka pitää kompillaan bändin kasassa. Kirkkoherra lyö rytmiä hallintoon, työntekijöihin ja seurakuntalaisiin. Jos johtamisen tempo ja tahti on heikkoa, sitä on hankala seurata. Rumpali on bändinsä ankkuri, samoin kirkkoherralla on roolinsa johtaessaan seurakuntaa, yhteisöä, joka voidaan mieltää suureksi yhtyeeksi. Sooloilua tärkeämpää on se, mitä saadaan aikaan yhdessä.

Yksipappisen seurakunnan kirkkoherralla rytmitettävää riittää. Vastuuta on paljon hallinnossa, mutta samalla on varattava aikaa jumalanpalveluselämään ja toimituksiin. Kollegoja ei ole tukena, eikä sijaisten saaminen ole itsestäänselvyys. Johtamisen vaatimukset kasvavat ja resurssit kiristyvät. Monimutkaisessa maailmassa kukaan ei hallitse kaikkea.

Nämä haasteet ovat osaltaan johtaneet siihen, ettei pienten seurakuntien kirkkoherroiksi ole tunkua. Toisaalta pienessä seurakunnassa on paljon sellaista, joka tekee työstä mielekästä.

Pienessä yhteisössä kanssakäyminen on mutkatonta, tunnemme toisemme. Seurakuntalaiset ottavat työntekijät omakseen ja osoittavat kiintymystään – villasukkavarastoni taitaa olla paikkakunnan suurin! Luottamushenkilöt antavat aikaansa ja osaamistaan – talkoilla syntyvät niin hautausmaan aidat kuin strategiat. Työntekijäporukkamme on hyvähenkinen – syömme joka työkokouksessa emännän valmistaman lounaan. Järjestöjen kanssa hoituvat kirkkokahvit sekä naisten- ja miestenillat.

Tällä hetkellä oman työni fokuksessa ovat: yhteistyö muiden seurakuntien kanssa, työntekijöiden tehtävänkuvien kehittäminen ja strategian selkiyttäminen.

Jyväskylän rovastikunnassa keskitetään taloushallintoa. Toivakan kohdalla se tarkoittaa yhteistä talouspäällikköä Muuramen kanssa. Keskusrekisteri aloittaa Lapuan hiippakunnassa 2020.

Seurakuntien työntekijöiden tehtävänkuvat ovat muuttumassa vastaamaan todellisia tarpeita ja vaatimuksia. Toivakassa tähän on panostettu. Lähiaikoina kahden osa-aikaisen työntekijän tuntimäärää nostetaan seurakunnan viestinnän vahvistamiseksi.

Strategiat jäävät helposti etäisiksi työntekijöille, saati seurakuntalaisille. Siksi strategiaa, Toivakan seurakunnan polkua, tulee jatkuvasti teroittaa. Kirjo III –kurssilla keskityn tähän teemaan.

Iloitsen, että saan osallistua monipuolisesti seurakuntaelämään, ihmisten arkeen ja juhlaan. Lähes viikoittainen yhteys työ- ja kotiseurakunnan jumalanpalveluselämään on ollut voimaannuttavaa, joskin ajoittain työlästä. Some ja bloggaus ovat antaneet mahdollisuuden jakaa ajatuksiani laajemmalti. Tämän lisäksi koulutukset ja vertaistapaamiset ovat toimineet oivana henkireikänä – kukaan ei pärjää yksin. 

3.4.2019

Sielunmannaa - hartauskirjoitus PaikallisUutisiin 4.4.2019


Raamatussa sanotaan, että kaikki lähtee Jumalasta, kulkee hänen kauttaan ja palautuu häneen (Room. 11:36).

Paastonaika on kirkkovuodessa erityistä aikaa. Silloin meitä kutsutaan keskittymään Häneen, josta kaikki lähtee ja johon kaikki liittyy: "Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki."

Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen. Tämä yhteys lahjoittaa meille "soul-foodia", sielunruokaa. Se on mannaa, jota ei voi korvata tavallisella ruualla. Perinteisessä paastossakin, jossa luovutaan tietystä ravinnosta, on kyse lopulta tästä: elämän arvojärjestyksen palauttamisesta. - Mikä on tärkeintä? 5. Mooseksen kirjassa kerrotaan: "Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo" (8:2-3).

"Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo." - Sitä mikä ruoka keholle, sitä Jumalan sana sielulle!

Kristuksen kärsimyksessä ja ylösnousemuksessa tiivistyy myös oma kertomuksemme. Pimeimmälläkin hetkellä - kun kaikki näyttää menetetyltä - on toivoa, koska Jumalan lupaukset ruokkivat sitä, pitävät sen elossa. Pääsiäisen sanoma on Hyvän voitto. Lupaukset kantavat meitä tämän ajan taisteluissa ja johdattavat iäiseen rauhaan. Maistiaisia Herran hyvyydestä annetaan jo nyt, mutta parhaat palat ovat vielä edessä: "Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen" (Ps. 34:9).

Toivo- ja sielurikasta paastonaikaa toivottaen,

Panu Partanen, kirkkoherra

4.3.2019

DEUS ABSCONDITUS - Salattu Jumala

Jumala on poissa. Tämän kokemuksen voi jakaa lähes jokainen: yhtä lailla he jotka uskovat, he jotka eivät sekä kaikki siltä väliltä.

Jumalan poissaolosta puhutaan kuitenkin liian vähän – vaikka onhan se kokemuksemme normaalitila. Emme kohtaa häntä inhimillisin kyvyin. Hän ei ole läsnä tässä maailmassa kuin useimmat arkiset asiamme ovat.

Vaikka lähestymme Jumalaa rukouksin ja sanaa tutkien, ja uskomme hänen vaikutukseensa, hän silti pakenee ymmärrystämme. Tuntematon, tavoittamaton, salainen: “Totisesti, sinä olet salattu Jumala” (Jesaja 45:15). Deus Absconditus.

Profeetan sanat ovat totta useimmille meistä, minullekin pappina ja kristittynä täyttä arkea. Ehkä siksi saarnat Jumalan jatkuvasta läsnäolosta – inhimillisesti katsottuna – tuntuvat latteilta. Puhuttelevampaa on poissaolon teema, koska se sivuaa enemmän omaa kokemustani.

Tämä on vapauttavaa myöntää ja sallia se: mystiset kokemukset jumalallisesta ovat minulle harvinaisia. Silti voin aistia ihmistä suuremman luomakunnassa, rakkaudessa ja kristinuskon sanomassa ja sen toteuttamisessa. Something is out there.

Hiljaisuudessa ja pimeydessä muistan, että kuljen eteenpäin uskon varassa, en näkemisen tai kokemisen. Hän, joka on salattu, kulkee vierellä. Se on armoa, koet sen tai et: ”Juuri siitä, että sinä kuljet kanssamme, näkyy sinun armosi minua ja kansaasi kohtaan” (2. Moos. 33:16).