JUMALA TUOMIOLLA
’God on Trial’ (Syytettynä Jumala, 2008) on elokuva, joka kertoo Auschwitzin keskitysleirille vangituista juutalaisista.*
Keskitysleiriläiset odottavat pelonsekaisesti huomista, jolloin osa heistä joutuu kaasukammioon. Kauheuden keskellä he kysyvät: Miksi Jumala sallii näin suuren kärsimyksen?
Miehet päättävät asettaa Jumalan vastuuseen, istuttaa hänet syytettyjen penkille: ”Jumalan pitäisi olla täällä, ei meidän… laittakaamme hänet syytteeseen, ehkä hän silloin kuulee meitä!”
Keskitysleirin parakissa alkaa pysäyttävä oikeusistunto, jossa Jumalaa syytetään, ettei hän ole suojellut omiaan pahuudelta ja on rikkonut liittonsa juutalaisten kanssa. Kirjava joukko miehiä – mukana fyysikko, käsityöläinen, rabbi, oikeustieteen professori ja ainakin yksi rikollinen – käyttävät puheenvuoroja puolesta ja vastaan. Heidän lausuntonsa perustuvat historiaan, tieteeseen, teologiaan ja kunkin elämänkokemukseen.
Eräs puolustaa Jumalaa ajatuksella, että kyseessä on äärimmäinen koetus, joka pitää läpäistä kuin esi-isät aikanaan: säilyttämällä usko. Toinen luottaa siihen, että tulossa on lunastuksen ja vapautuksen päivä, mutta se tie on tuskien. Kolmas argumentoi, että Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon tehdä sekä hyvää että pahaa. Elokuvan koskettavimpia kohtia on, kun kolme pientä lastaan menettänyt nuori isä puhuu – varsin yllättäen – Jumalan puolesta: ”Tiedän, että hän on täällä, vaikka emme häntä ymmärrä… Ehkä Jumala kärsii kanssamme.”
Kannatusta saavat myös puheenvuorot, jotka todistavat Jumalan rikkoneen Aabrahimille, Iisakille ja Jaakobille luvatun liiton. Ansioihin perustuva rangaistus puolestaan hylätään: viattomat kärsivät, kuten pienet lapset, joten se ei voi olla oikein! Miehistä yksi menee jopa niin pitkälle, että epäilee Jumalan siirtyneen kokonaan natsien puolelle. Perusteena hän pitää natsien vyönsolkea, jossa lukee saksaksi ”Gott mitt uns”, ”Jumala kanssamme”. - Jospa Herra onkin liitossa natsien kanssa? Hänestä on tullut vihollisemme!
Pitkän väittelyn jälkeen julistetaan tuomio: Jumala on syyllinen.
Istunto päättyy, kun natsit tulevat hakemaan osan heistä kaasukammioon. Hätääntyneenä yksi kysyy: ”Mitä me nyt teemme?” Siihen toinen, joka piti ratkaisevan loppupuheen Jumalaa vastaan: ”Nyt... Nyt me rukoilemme.”
Samalla kun vartijat kutsuvat vankeja numerolta teloitettavaksi, miesjoukko lukee yhteen ääneen rukousta Psalmin 90 sanoin: ”Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset...”
---
Kärsimyksen keskellä ihminen hakee selitystä. Kaaoksessa on oltava tolkkua. Äärimmäiset olosuhteet ajavat mielipuolisuuden partaalle, jossa kärsimykselle ei löydy mitään järjellistä syytä. Siksi elokuvaa on paikoin ahdistava katsoa.
Mitä elokuva opettaa?
Kärsimyksessä ihminen kaipaa Jumalaa. Vaikka hänen poissaolonsa tekee kipeää, haluamme silti lähestyä häntä, puhua toisillemme hänestä, saada vastauksia, uskoa että hän kuulee: ”...laittakaamme hänet syytteeseen, ehkä hän silloin kuulee meitä.”
Kärsimyksessä Jumala on. Kristinuskossa puhutaan ristinteologiasta: Jumala kätkeytyy kärsimykseen, erityisesti Jeesuksen ristinkuolemaan. Jumala ei ole pelkästään etäinen Kaikkivaltias, vaan kärsivä Herra, joka kulkee koettelemuksissa kanssamme. Tämä lohduttaa. Se antaa uskon ajatella kuten elokuvan perheenisä: ”Tiedän, että hän on täällä, vaikka emme häntä ymmärrä. Ehkä Jumala kärsii kanssamme.”
Vaikka tuntisimme, että Jumala etäällä, hän ei sitä ole. Jumala on erityisen lähellä niitä, jotka ovat heikoilla, saaneet siipeensä, jotka kulkevat pimeydessä: ”Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa” (Ps 147:3), ”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta (Jes 42:2). Paavalin saama vastaus on helmi: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. - Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas” (2 Kor 12:9-10).
Elokuvan loppu puhuttelee. Juutalainen uskonperinne kantaa, rukous, vaikka miehet ovat juuri tuominneet Jumalan. Kun kaikki muu katoaa, tämä yhteyden lanka kestää, myös niillä jotka ovat uskonsa menettäneet. Ja keskinäinen uhrautuva rakkaus, joka on valmis jopa antamaan henkensä toisen puolesta.
Petymme Jumalaan. Inhimillisesti katsoen monellakin on oikeus viedä hänet tuomiolle. Mielikuvissa olen tehnyt niin minäkin. - Miten sinä?
Kun usko hyvään Jumalaan on lähes mennyt, silloin tarvitsemme häntä eniten. Juuri sinä hetkenä kun mitään vastauksia ei ole. Huudamme Herran puoleen, penäämme oikeuden perään. Pyydämme: Jumala, miten löydän sinut tässä mielettömyydessä?
Jumalan näkökulmasta epätoivon synkkyys ei ole kuitenkaan valaisematonta pimeää, perin lohdullista sekin: "Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo" (Ps 139:12). Ihminen pieni, Jumala suuri.
Kärsimys loppuu aikanaan. Jumalan armo ei milloinkaan. Tähän haluan uskoa omassakin pimeydessäni.
Psalmi 90
Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen
ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset."
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
kuin eilinen päivä, mailleen mennyt,
kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi
mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Sinun vihasi musertaa meidät,
kiivautesi saa meidät järkkymään.
Sinä otat syntimme silmiesi eteen,
salaisetkin synnit sinä paljastat katseellasi.
Vihasi alla meidän päivämme vaipuvat,
vuotemme haihtuvat kuin henkäys.
Seitsemänkymmentä on vuosiemme määrä,
tai kahdeksankymmentä, jos voimamme kestää.
Ja kaikki niiden meno on vain turhuutta ja vaivaa,
ne kiitävät ohitse, ja me lennämme pois.
Kuka tuntee vihasi koko ankaruuden?
Kuka kylliksi pelkää sinun kiivauttasi?
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme.
Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi,
anna lastemme nähdä kunniasi loisto.
Herra, meidän Jumalamme,
ole lempeä meille, anna töillemme menestys,
siunaa kättemme työt.
*Elokuva perustuu Elie Wieselin kirjaan The Trial of God. Kirja puolestaan perustuu mahdollisesti tositapahtumiin, joita Wiesel oli itse kokemassa keskitysleirillä vaikkakin kirja sijoittuu toiseen aikakauteen.