30.8.2016

Johdantosanat - 3. sunnuntai helluntaista


Päivän hallelujasäkeessä kehotetaan meitä näin: ”Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo: Älkää paaduttako sydäntänne.” 

Viime pyhänä opimme, että taivaan aarteet ovat suuremmat kuin katoavat maalliset. Jumalan sana on aarteista kallein, koska siinä on luvattu meille pelastus Jeesuksessa. Sanansa kautta Jumala puhuu meille. Jos mielimme pelastua, meidän tulee ottaa Sanasta vaarin. Kuulevan sydän pelastuu, paatunut joutuu ikuiseen eroon Jumalasta. 
Tämän viikon teema on ”Kusu Jumalan valtakuntaan.” Juuri Sanallaan Jumala kutsuu meitä. Joka tähän myönteisesti vastaa, hän pääsee Karitsan hääjuhlaan ja ikuiseen riemuun. Se joka epäröi, vitkastelee tai pysyy epäuskoisena menettää tarjotun tilaisuuden. Siksi kenenkään ei kannata suhtautua kevyesti taivaan valtakunnan kutsuun tänäänkään: ”Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo: Älkää paaduttako sydäntänne.”  

Onneksemme Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen – muuten kukaan ei voisi pelastua. Hän on antanut meille jatkoaikaa kutsun vastaanottamiseen. Hän kutsuu meitä, kun käännymme pois hänestä. Hän etsii meitä, kun eksymme. Tulkaamme siis rohkeasti hänen eteensä tunnustaen hänelle syntimme ja syyllisyytemme yhteen ääneen näin sanoen:

----
Veisasimme juuri: ”Ja nälkäisimmän kutsuu hän aivan vierelleen. Kylläinen armon hylkää, jää ulos yksikseen” (VK 452:2). 

“Kylläinen armon hylkää.” 

Tätä kohtaa olen usein kristittynä ja pappina miettinyt. Olemmeko täällä Suomessa niin kylläisiä kaikesta muusta, ettei armo ja anteeksianto kelpaa? Meitä on tänään täällä kirkossa todella mukavasti – kiitos siitä! – mutta miksi kirkonpenkit eivät täyty joka pyhä osoituksena siitä, että tarvitsemme Jeesusta Kristusta? Miksei Herran ruokapöytään, anteeksiannon aterialle ole enemmän tunkua? Missä ovat ne, jotka kaikkein eniten tarvitsisivat vapautuksen sanaa? Missä sanannälkä, nälkä kuulla evankeliumia?          

Valitettavan moni niin täällä Toivakassa, Espoossa ja Suomessa, kokee etteivät he tarvitse sitä mitä Jumala kirkossa jakaa: syntien anteeksiantamusta. Jos on sokea omille synneilleen, niitä ei silloin tunnisteta ja sellaista mitä ei tunnisteta, ei tarvitse pyytää anteeksi. Jos ei koe kantavansa väärintekemisen taakkaa, silloin ei tule mieleen, että tuota kuormaa pitäisi mennä kirkkoon purkamaan. Kun ei ole mistään anteeksipyydettävää, ei synny rakkautta Jeesusta kohtaan: ”Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.”

”Nälkäisimmän kutsuu hän aivan vierelleen.” 

Onneksi myös nälkäisiä riittää. Kun malttaa käydä sanankuulossa, oppii huomaamaan omat puutteensa. Syntyy sanannälkä. Tärkein tarve on saada ottaa vastaan syntien anteeksiantamus. Syntinen suorastaan juoksee sinne, missä tätä ravintoa jaetaan. On saatava kuulla Vapahtajan vapauttavat sanat: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." 

Me saamme nyt tulla Jeesuksen jalkojen juureen. Tarvitsemme välttämättä Jumalan hyviä lahjoja: armoa ja anteeksiantamusta. Saamme yhdessä tunnustaa syntimme, ja myös sen, miten paljon olemme jättäneet tekemättä hyvää. 

---
Kun kutsumme toisiamme johonkin tilaisuuteen, sanomme: Tervetuloa! Tule!

Jeesus sai kuulla tällaisen kutsun lukemattomat kerrat: Jairus: ”Minun tyttäreni kuoli juuri ikään, mutta tule ja pane kätesi hänen  päällensä, niin hän virkoaa eloon.” (Mt 9:18) Ja Jeesus tuli. Ei kertaakaan Raamattu mainitse, että Jeesus olisi jättänyt tulematta, kun häntä kutsuttiin. Hän tuli ja on aina tuleva. Näin auliilla tulijalla kuin Jeesus on siis kanttia odottaa, että mekin tulisimme ilman muuta, kun kutsu käy. Tänä pyhänä kirkoissamme tutkitaan juuri tätä epäkohtaa: miksi ihmiset eivät tule kirkkoon eikä muullakaan tavalla tekemisiin Jeesuksen ja Kolmiyhteisen Jumalan kanssa. Mekin olemme olleet hitaita lähtemään, kun meitä on kutsuttu. Syntiä on perusteeton hidastelumme. Kumarrumme nyt Jumalan eteen tunnustamaan syntimme:

Johdantosanat - 4. sunnuntai helluntaista


Pyhäpäivämme teema on ”Kadonnut ja jälleen löytynyt.” 

Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Hän etsii sairaita, ei terveitä. Me emme ole tulleet kirkkoon ollaksemme parempia kuin toiset, vaan päinvastoin tunnustaaksemme ettemme ketään parempia. Tarvitsemme apua. Haluamme tulla autetuiksi, löydetyiksi. Tälläkin hetkellä taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt. 

Olemme tässä kirkossa Jumalan kasvojen edessä. Pyydämme häneltä virvoitusta hengellemme, sielullemme ja ruumiillemme. Kuulemme hänen sanaansa, kiitämme häntä hänen armostaan. Jumala on pyhä ja me olemme syntisiä. Tunnustakaamme hänelle syntimme ja rukoilkaamme anteeksiantoa yhteen ääneen näin sanoen:

Johdantosanat - 5. sunnuntai helluntaista


Päivän aiheena on armahtaminen: ihmisen asia ei ole tuomita toista, vaan armahtaa hänet. Tässä asiassa voimme aina tehdä parannusta. Jumala kutsuu meitä armeliaaseen elämänasenteeseen.  Armoa toista kohtaan ei voi koskaan olla liikaa. Sen pitäisi vallita aina ja kaikkialla ihmisten kesken. Raamattu kutsuu meitä anteeksiantoon: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen isänne teille anteeksi.”

Tätä armeliaisuuden sanaa olemme tulleet tänään oppimaan ja pyytämään Jumalalta virvoitusta hengellemme, sielullemme ja ruumiillemme. Olemme tulleet kiittämään hänen armostaan, loppumattomasta armostaan. Hänen armoonsa nojaten tunnustakaamme nyt syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

Johdantosanat - juhannuspäivä


Vietämme tänään juhannuspäivää, Johannes Kastajan päivää. Hänen arvellaan syntyneen puoli vuotta ennen Jeesusta – siksi juhlimme hänen syntymäänsä keskellä kauneinta suvea. Joulun sanoma, Vapahtaja on syntynyt, ei ole piilossa edes kesähelteellä. Ilosanomamme on läsnä jokaisessa kirkkovuoden pyhässä. 

Johannes oli lähetetty raivaamaan Vapahtajallemme tie. Hän oli ääni, joka huusi autiomaassa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!” (Mk 1:3). Hiljennymme tämän Johanneksen sanoman ääreen. Hän oli ääni, Jumalan ääni. Ääni, joka ei voinut vaieta. Ääni, joka julisti totuutta – jumalallista totuutta. Hän kastoi vedellä, jotta koko maailma saisi tietää, kuka Jeesus on. Hän todisti sanallaan, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Hän todisti, että Jeesus on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Hän antoi ihmisille ikuisen elämän avaimet sanoessaan: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä.”

Tähän Johanneksen armosanomaan tahdomme mekin nojautua. Pyydämme Jumalaltamme anteeksiantoa, ettemme ole eläneet Johanneksen ja Jeesuksen  opetusten mukaan. Pyydämme Jumalalta uutta sydäntä ja eläväksi tekevää henkeä. Koska tiedämme, että Jumala on armelias ja anteeksiantava voimme helpottunein ja avoimin mielin tunnustaa hänelle syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

Johdantosanat - apostolien päivä


Veisasimme: ”Voitonlippu omillasi aina olkoon ristisi.” 

Tätä Kristuksen voitonlippua heiluttivat aikanaan apostolit. He olivat tavallisia miehiä, jotka lähtivät julistamaan pelastusta kaikille kansoille. Moni sai kuulla sanan, moni pelastui. Kirkko kasvoi nopeasti ja ulottui pian kaikkialle tunnettuun maailmaan. Ihmeellinen on ollut kirkon syntyhistoria ja vaikutus. Siksi nyt 26. päivänä kesäkuuta on oikein muistaa apostoleita ja heidän merkittävää panosta kirkon rakentamisessa.     

”Voitonlippu omillasi aina olkoon ristisi.” 

Myös meidät on lähetetty tämän ilosanoman viestinviejiksi. Pyydämme Jumalalta samaa apostolista henkeä, jotta rohkenisimme julistaa syntien anteeksiantamusta ja Jeesuksen ylösnousemusta. Saamme tulla kirkkoon, komentokeskukseemme, pyytämään eväitä arkeemme. Rukoilemme Jumalaltamme johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Sanassaan Hän puhuttelee meitä ja kutsuu ehtoollispöytään. Kristuksessa meillä on rauha Jumalamme kanssa. Siksi voimme levollisin mielin tunnustaa hänelle syntimme ja kaikki epäonnistumisemme yhteen ääneen näin sanoen:

---
Olette jo ehtineet panna merkille punaisen liturgisen värin ja 4 kynttilää täällä kirkon alttarilla. Tämä johtuu siitä, että tänään on keskikesän juhlapäivä, apostolien päivä taikka, kuten ennen sanottiin: Pietarin ja Paavalin päivä. Tämän vuoksi messukin on hieman tavallista juhlavampi. Sanna Koljonen ja kirkkokuoro avustavat laulaen sekä Veijo Koljonen lukien Raamattua. Sanna Alanen avustaa Ehtoollisen jaossa, Aulikki Salo on kanttorina, Ismo Laine suntiona ja Esko Jalkanen hoitaa papin tehtäviä. Virsien luettelossa tavallisesta poikkeavaa on saarnatuolisäkeistö, joka tiivistää saarnan ajatukset rukoukseksi: ”Maan, meren anna kantaa runsaasti lahjojas.” Apostolien päivä on Jumalan runsaiden lahjojen päivä. 

---
Joka ikisessä messussa lausumme uskontunnuksen. Yleensä se on apostolinen uskontunnustus, jota rippikoulussakin opetellaan. Uskomme on siis apostolista perua. Sen pohjana on tehtävä, jonka Jeesus antoi ensimmäisille opetuslapsilleen. Apostolit lähetettiin nimensä mukaisesti – kreikan sana 'apostolos' tarkoittaa juuri lähetettyä – kaikkeen maailmaan julistamaan armoa, syntien anteeksiantoa ja parannusta. Ilman tuota apostolista julistusta emme olisi koskaan täällä Suomessa kuulleet evankeliumia. Siksi apostolit ansaitsevat kirkkovuodessa oman päivänsä. Se on tänään. Veisaamme päivän virren kiitoksella: ”Nyt soikoon taivas kiitostaan, maa karkeloikoon iloissaan, kun ääni apostolien on meille tuonut autuuden.”

Apostolinen tehtävä jatkuu yhä. Me kristityt olemme tämän päivän Kristuksen lähetettyjä, apostoleja, evankeliumin sanansaattajia. Kasteen kautta olemme päässeet osallisiksi tästä maailmankaikkeuden tärkeimmästä tehtävästä. Tähän rukoilimme voimaa veisaamalla: ”Suo, Herra, sama Henki meille kuin annoit kerran apostoleille.”  

Olemme kastettuja Jumalan lapsia, mutta silti synti yrittää sitoa ja houkutella meitä. Tarvitsemme parannuksen ja anteeksiannon armoa päivittäin. Muistamme, että vaikka oma vaelluksemme ei ole likimainkaan täydellistä, on Jumala meitä kohtaan uskollinen. Iäti kestää hänen armonsa. Häneen voi luottaa. Siksi saamme turvallisesti tunnustaa eksymisemme ja palata takaisin kotiin Isän luo. Teemme sen yhdessä näin rukoillen:  

----
Pietari, Andreas, Jaakob ja Matteus. Tässä miehiä, joiden muistoa tänään, apostolien päivänä, kunnioitamme. He olivat apostoleita, jotka lähtivät julistamaan Jeesuksen käskystä pelastusta kaikille kansoille. Arvonimensä he saivat nimenomaisesti tästä: apostoli tarkoittaa sanamukaisesti 'lähetettyä'.

Petri, Antti, Jaakko ja Matti. Tässä muutamia suomalaismiesten nimiä, jotka pohjautuvat edellä mainittuihin. Löytyykö kirkosta tämännimisiä? Apostolien nimet elävät arjessamme selvästi, kuitenkin paljolti huomaamattamme. Rukoilemme tässä messussa, etteivät erisnimet olisi ainoa asia, joka meille on apostoleista säilynyt. Pyydämme, että meillä olisi sitä samaa apostolista henkeä, Jumalan Pyhää Henkeä, joka vaikutti heissä. Tarvitsemme sitä, koska tehtävämme on sama: julistaa kaikille syntien anteeksiantamusta ja Jeesuksen ylösnousemusta. Tämä tehtävä annettu jokaiselle Kristuksen opetuslapseksi kastetulle – sinulla ja minulle.

Jeesuksen opetuslapsina olemme oikeutettuja tulemaan taivaan Isämme seuraan. Kirkko on viikoittainen kohtauspaikkamme, josta Vapahtajamme lähettää meidät tehtäviimme. Saamme rukoilla Jumalalta neuvoa, johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Saamme kiittää häntä, tuoda hänelle ilomme ja huolemme, suunnitelmamme ja yhteiset asiamme. Sanassaan Hän puhuttelee meitä ja kutsuu meidät ehtoollispöytään, anteeksiantamuksen aterialle. Kristuksessa meidän syntimme on annettu anteeksi ja Hänessä meillä on rauha Jumalan kanssa. Siksi voimme levollisin mielin tunnustaa hänelle syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

Johdantosanat - 7. sunnuntai helluntaista


Jumala sanoo: ”Olkaa pyhät, niin kuin minä olen pyhä.” Jeesuksessa olemme pyhät, emme koskaan itsessämme. Jumala tahtoo pyhittää meidät ja vaikuttaa meissä tahtonsa mukaista elämää. Hän haluaa, että Jeesus saisi meissä yhä enemmän sijaa: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.” Rukouksen ja Sanansa kautta Jumala muovaa meitä Jeesuksen kaltaisiksi. Tätä meidänkin tulisi toivoa uskossa, sitä, että kaikessa etsimme Jumalan tahdon mukaista, oikeaa tietä.

Rakkauden laki toteuttaa Jumalan tahdon täydellisesti. Sitä opiskelemme rippikoulussa, tänään kirkossa, koko elämässämme. Emme elä itsekkäästi, vaan toisia ihmisiä ja Jumalaa iloiten palvellen. Ei vain minä, minä vaan: ME.

Jumala on vuodattanut rakkautensa sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Sen avulla voimme tehdä rakkauden tekoja. Kiitämme häntä siitä. Tuomme hänelle kuitenkin myös sen ahdistuksen, ettemme kykene elämään niin kuin hän tahtoisi. Teemme syntiä sanoin ja teoin. Suurinta syntiä on hyvyyden ja rakkauden puute. Rikomme taivasta ja lähimmäistä kohtaan kun emme rakasta toisiamme. 

On elävän kristityn merkki, että ajoittain kokee syyllisyyttä vääristä teoistaan. Se on tervettä. Tähän syyllisyyteen ei kuitenkaan tarvitse jäädä pyöriskelemään.  Jumala on luvannut armahtaa meitä. Hän luvannut antaa anteeksi. Hän rakastaa meitä, vaikkemme olisi aina sen arvoisia. Siksi voimme turvautua Jeesuksen  sovitustyöhön ja tunnustamme avoimesti syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

----
Oletko koskaan ottanut pikavippiä? Oletko kenellekään velkaa? Onko riparin kioskissa odottamassa maksamattomia velkoja?  

Suomi hukkuu velkaan. Meillä on sitä enemmän kuin koskaan. Pikavippien tähden moni on saanut maksuhäiriömerkinnän. Näitä ihmisiä on jo yli 350 000. Ajatelkaa: heitä on maassamme noin 100 000 enemmän kuin on espoolaisia! 

Paavali opettaa: “Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.”

Kristitty yrittää hoitaa talouttaan mahdollisimman hyvin – Jumalan armon avulla. Turhia velkoja ei kannata itselleen kerätä. Mutta yhdessä ainoassa asiassa olemme pysyvässä velassa: rakkaudessa. Tätä velkaa maksamme takaisin rakastamalla Jumalaa ja lähimmäisiämme. Jumalan rakastaminen on sitä, että ottaa tosissaan hänen käskynsä. Ne sisältävät rakkauden lain. 

Pikavipit ja raskaat asuntolainatkin – tätä jälkimmäistä muuten minullakin on – on mahdollista maksaa takaisin. Rakkauden velkaa ei. Siksi tarvitsemme Jumalan anteeksiantoa ja armahdusta. Käännymme hänen puoleensa, jotta Jeesuksen tähden saisimme velkamme anteeksi ja saisimme uutta voimaa tehdä rakkauden tekoja. Rukoilkaamme syntivelkaamme anteeksi näin yhteen ääneen rukoillen:

---- 
Tänään meitä kutsutaan tutkimaan itseämme rakkauden lain valossa. Sen kuningaskäsky ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” kehottaa meitä joka ikinen päivä sanoista tekoihin. Lähimmäisen rakastaminen on Jumalan tahdon mukaista: se on paras uhrilahja, jonka voimme Hänelle antaa. Pyydämme Jumalalta Hengen uudistusta, jotta voisimme kilvoitella tässä jalossa lajissa tänäkin kesänä parhaamme mukaan.

Rakkauden laki ei ainoastaan ohjaa meitä toimimaan oikein, vaan se osoittaa meille vajavaisuutemme. Emme koskaan kykene noudattamaan sitä täydellisesti. Tämän tosiasian tunnustaminen vaatii rohkeutta ja nöyryyttä. Se ajaa meitä Kristuksen ristin, anteeksiantamuksen ja sovinnon ristin juurelle. Saamme luottaa, että armollinen Jumala antaa kyvyttömyytemme ja itsekkyytemme anteeksi. Saamme pyytää häneltä uutta voimaa, jotta voisimmin paremmin noudattaa hänen tahtoaan. Siksi tunnustakaamme hänelle syntimme yhteen ääneen näin sanoen: 

Johdantosanat - kirkastussunnuntai


Raamatussa sanotaan: ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.”

Suuri on Sanan lupaus. Me kaikki muutumme saman Herran kirkkauden kaltaisiksi, niin siellä sanotaan. Kerran tämä kirkkaus on vielä täydellistä, mutta jo nyt saamme siitä esimakua. Olemme tulleet kirkkoon katsomaan Jeesuksen kirkastuneita kasvoja. Hänellä on kaikki kunnia, kirkkaus ja valta taivaassa ja maan päällä. Jos on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän. Ristillä on kirkkauden Herra, kärsivä palvelija, joka antoi henkensä puolestamme. “Sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu.”  

Jumalan lapset tulevat kirkkoon taivaan Isän eteen. Kiitämme häntä, kannamme hänelle ilomme ja huolemme, suunnitelmamme ja yhteiset asiamme. Rukoilemme häneltä johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Hän puhuttelee meitä sanallaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Siksi tunnustamme hänelle syntimme yhteen ääneen näin rukoillen:

---
Päivän evankeliumissa Pietari sanoo kirkastetulle Jeesukselle: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä!” Samoin mekin toteamme toisillemme Toivakan kirkossa: ”On hyvä, että olemme täällä!” 

Meidän on hyvä olla täällä, koska joka pyhä tässä kirkossa kirkastetaan Kristusta. On hyvä, että me olemme täällä luotuina ja lunastettuina. On hyvä, että olemme yhdessä armeliaan Jumalamme kasvojen edessä. 

Jumalan sanan aarre ovat sen sisältämät lupaukset. Jumala pysyy lupauksissaan. Tähän uskollamme luotamme. Koettelemuksissa pitää olla kärsivällinen. Rukousvastauksia saa odottaa. Jos kaikki lupaukset eivät täyty tässä elämässä, meillä on tulevan elämän toivo. Ihmeellisin lupaus on se, että kun uskomme kirkastettuun Kristukseen, meille lahjoitetaan Luvattu maa – taivaan koti. 

Kirkastusvuorella opetuslapset keskustelivat kirkastetun Kristuksen kanssa. Samoin saamme mekin tehdä. Jeesus kuulee syntimme, ahdistuksemme, kaiken mikä painaa omatuntoamme. Kerromme ne hänelle avoimesti. Ristinkuolemansa tähden saamme väärät tekomme anteeksi. Anteeksiantamuksen kautta tie luvattuun maahan kirkastuu ja kotimatka jatkuu iloisin sydämin.

Rukoilkaamme nyt hiljaa sydämissämme näin sanoen:

29.8.2016

Johdantosanat - 9. sunnuntai helluntaista


Veisasimme virrestä: ”Oi Herra, Henkes valo suo ja minuun puhdas sydän luo.”

Maailma kirkuu monenlaisia totuuksia. Yksi sanoo toista, toinen toista. Mistä enää ottaa selvää, mikä on totuutta ja mikä on harhaa? 

Jumala on totuus. Sitä varten tulemme kirkkoon. Emme tule tänne sitä varten, että olisimme valmiiksi kaikkitietäviä, vaan tulemme Herran huoneeseen kyselemään Jumalan tahtoa. Hän tietää kyllä meitä paremmin. Messu on meitä varten. Odotamme sitä, mitä Jumala meille antaa: ”Oi Herra, Henkes valo suo ja minuun puhdas sydän luo.”

Totuuden ja harhan erottaminen ei ole helppoa. Jokainen meistä kompuroi. Joudumme kamppailemaan näkemään totuuden valheesta ja oikean väärästä. Onneksi saamme tässäkin luottaa Herran apuun. Hän yksin voi auttaa oikeaan.    

Jumalan perheväkeen kuuluvina meillä on oikeus tulla taivaan Isän eteen. Hän kutsuu meitä yhteyteensä. On paljon asioita, jotka aiheuttavat epäsopua ja rikkovat yhteyttä kodeissamme ja perheissämme, tai vaikkapa rippileirillä. Tarvitsemme anteeksiantoa ja sovintoa. Joka päivä. Sen on Jumala valmistanut meille Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi rukoilemme yhteen ääneen näin:

----
Jos osaisimme kulkea täydellisesti ja totuudellisesti, ilman mitään harha-askelia, meidän ei tarvitsisi olla täällä kysymässä Jumalan johdatusta. Mutta emme osaa näin tehdä. Päinvastoin: joudumme elämässämme jatkuvasti kamppailemaan erottaaksemme totuuden valheesta ja oikean väärästä. Ainoastaan Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen voivat ohjata meitä totuuteen. Siksi olemme tänään kirkossa. Rukoilemme nöyrästi: Herra, opeta meille totuutesi!

Jumala on rakkaus. Siksi hän on meitä kohtaan hyvä ja armollinen, vaikkemme  sitä ansaitsisi. Hän kutsuu meitä, kun käännymme pois hänestä. Hän etsii meitä, kun eksymme. Hän opastaa meitä totuutta kohti, kun vaellamme harhaan. Sen tähden saamme tulla rohkeasti hänen eteensä ja tunnustaa hänelle syntimme ja syyllisyytemme yhteen ääneen näin sanoen:

---
Nahumin kirjassa sanotaan: ”Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.” 

Tänään on totuuden ja harhan sunnuntai. Herra on ilmoittanut meille luotettavan sanansa. Raamattu lupaa, kuten Nahumin kirjassa, että Herra tuntee ja on hyvä niille, jotka luottavat hänen ilmoitukseensa. Tätä ilmoitusta olemme tulleet tänäänkin kirkkoon kuulemaan, oppimaan ja uskomaan.   

Raamatun totuuteen nähden ihmisten mielipiteet ovat siinä määrin epäluotettavia, että meidän tulee aina asettaa kuulemamme ja lukemamme Raamatun rinnalle ja verrata sitä siihen. Vasta sitten, kun olemme todenneet sanotun tai kirjoitetun mielipiteen raamatullisen uskon kanssa yhtäpitäviksi, voimme hyväksyä sen. 

Mutta toimimmeko kristittyinä näin? Luotammeko Herraan? Tutkimmeko Raamatun valossa mikä on totuutta ja mikä harhaa? 

Niin, jokainen meistä kokee piston sydämessään. Emme onnistu näin toimimaan, vaikka Sana niin kehottaa. Olemme olleet piittaamattomia ja laiskoja kaivautumaan Jumalan sanan perusteisiin. Synnintunnustukseen meillä on toki monia muitakin syitä. Siksi nöyrrymme nyt Herran edessä hiljaiseen rukoukseen.  

Johdantosanat - 10. sunnuntai helluntaista


Tämän sunnuntain nimenä on Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. 

Päivän evankeliumissa kutsutaan Jumalaa Isännäksi, joka omistaa suuren talon taloudenhoitajineen ja palvelijoineen. Me emme ole isäntiä, mutta olemme taloudenhoitajia ja palvelijoita. Tehtäviimme kuuluu taas sadonkorjuu ja huolehtiminen siitä, että jokapäiväistä leipää riittää itsellemme ja muille, mutta ei ainoastaan leikkuupuimurin ajaminen, vaan huoli saman ravinnon hankkimisesta, josta Jeesus aikanaan Sykarin kaivolla sanoi näin: Minun ruokani on se, että minä täytän Jumalan, Lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Katsokaa tuonne! Vilja on jo kypsä korjattavaksi. (Jh 4:34-35) Jeesus itse haluaa tänäänkin valmistaa meitä kypsäksi viljaksi, jota korjataan taivaan aittoihin. Hän kypsyttää meitä sanallaan ja Ehtoollisellaan. 

Nöyrtykäämme hänen eteensä tunnustamaan syntimme.

---
Isossa Katekismuksessa Martti Luther opettaa, että Jumala on antanut ihmiselle elämän ja kaikki sen lahjat. Ihmisen tehtävänä on ottaa iloiten vastaan Jumalan ajalliset ja iankaikkiset lahjat sekä jakaa niitä pyyteettömästi eteenpäin. Ajallisilla lahjoilla Luther tarkoitti tavallista maallista hyvää: ruokaa, juomaa, vaatetusta, perhettä, ystäviä ja niin edespäin. Iankaikkisilla lahjoilla hän tarkoitti Jumalan sanaa ja sakramentteja.

Päivän virret, rukoukset ja tekstit kehottavat meitä hoitamaan näitä Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti. Tämänpuoleiset ja tuonpuoleiset lahjat ovat molemmat tärkeitä. Rohkeus ja itsensä likoon laittaminen ovat kristityn tunnusmerkkejä, ei pelko ja oman nahkansa pelastaminen. Jeesuksen seuraaja ei pelkää edes ottaa riskejä, jos sen kautta taivasten valtakunnan asia edistyy. 
    
Jumalan iankaikkisista lahjoista suurin on pelastuksen lahja. Ihminen ei voi lähestyä Jumalaa omiin tekoihinsa vedoten, vaan ainoastaan Herraan ja hänen kasteessa lahjoittamaansa armoon turvaten. Tänään muistamme kastettamme ja Jumalan uskollisuutta. Tahdomme palata takaisin Isän luo ja tunnustaa hänelle eksymisemme. 

Tunnustakaamme nyt yhdessä uskottomuutemme Jumalan lahjojen hoitamisessa näin rukoillen: 

Johdantosanat - 11. sunnuntai helluntaista


”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.”

Tämä Heprealaiskirjeen sana on aina ajankohtainen. Se muistuttaa, että Jumala puhuu meille jatkuvasti, mutta silti kaikki eivät tahdo häntä kuulla. Parantumattoman sairautemme, perisyntimme, vuoksi käännymme luontaisesti Herrasta poispäin. Näin sydämen paatumus uhkaa meitä kaikkia. Varsinkin jos emme anna Kolmiyhteisen Jumalan hoitaa meitä Hengellään ja ravita sanallaan. Omia ajallisia saviastioitamme pitää hoitaa, aivan kuten teemme käyttöastioillemme. Ne pitää pestä, sillä muuten ne jäävät likaisiksi.

Samaa puhtaaksi pesemistä olemme tulleet tänään kirkkoon harjoittamaan. Muistamme kastettamme, jossa syntimme on annettu anteeksi ja meidät on puhtaina puettu Kristuksen puhtauteen. Sanassaan Jumala virvoittaa sielujamme elävän veden tavoin. Ehtoollisessa saamme kokea yhteyttä Kristukseen ja toisiimme sekä ottaa vastaan uskollamme hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme sovitukseksi.

Jotta olisimme valmiita ottamaan nämä suurenmoiset taivaalliset lahjat vastaan, tutkimme itseämme, sanojamme ja tekojamme. Tuomme astioidemme lian esille häpeilemättä ja luotamme Herramme armollisuuteen. Tunnustakaamme nyt syntimme ja väärät tekomme yhteen ääneen näin sanoen: 

---
Tähän päivään liittyvässä Jesajan kirjan kohdassa sanotaan: ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!” (55:6).

Tämä sana vahvistaa, että vietämme yhä etsikkoaikaa. Kaikella on oikea aikansa – niin myös Jumalan kasvojen etsinnällä. Jos ihminen hylkää Jumalan kutsun sille varattuna aikana, silloin joudutaan vaikeuksiin tai etsikkoaika peräti hukataan kokonaan. Tästä paatumuksesta meitä varoitetaan väkevästi: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.”

Monet meistä ovat käyttäneet luonnon etsikkoaikaa hyväkseen ja poimineet  marjat metsistä talteen. Astiat ovat täyttyneet. Samaa teemme tänään kirkossa. Keräämme omiin saviastioihimme taivaallisia aarteita, joita taivaallinen Isämme  lahjoittaa omilleen. Pesemme Kristuksen anteeksiantamuksessa sydämemme ja ajatuksemme, aivan kuten pesemme marja-astiat käytön jälkeen. Emme kai tahdo pitää huonommin huolta hengellisistä astioistamme kuin maallisistamme?  

Jotta olisimme valmiit ottamaan nämä suurenmoiset taivaan aarteet vastaan, tutkimme itseämme, sanojamme ja tekojamme. Tuomme omien astioidemme lian häpeilemättä esille kuten juuri veisasimme: “heittäydy armoa rukoilemaan ja köyhänä kaikkine synteinesi vie Herralle vaivattu sydämesi.” Luotamme Herramme armollisuuteen, sillä hän on anteeksiantava Jumala. 

Tunnustakaamme nyt syntimme ja väärät tekomme yhteen ääneen näin sanoen:     

---
Ennen vanhaan kutsuttiin sunnuntaita ja viikonloppua pyhäksi. Jo lauantaina tupien lattiat kuurattiin ja puhtaat matot levitettiin lattialle. Se tiesi pyhän tuloa. Pyhäaamuna sitten lähdettiin kirkkoon, Jumalan pyhään huoneeseen, kokemaan pyhän tunto. Kehotettiin toinen toistaan virren sanoin: Tulkaa te kuin työtä teette, joita raskautetaan. 

Jeesuksenne etsii teitä, omiin töihin eksyneitä. Antaa teille uskoa, sieluillenne lepoa. Anna aina luonas olla ja sun kanssas yhdeks´ tulla.

Nytkin on pyhäpäivä. Sen nimi on etsikkoaikoja. Yhä Jeesus etsii meitä, omiin töihin eksyneitä. Tänne kirkkoon hän on koonnut meidät, löytämänsä, yhteen. Seuroissa veisaamme vieläkin samaa etsikkoajan virttä, johon juuri viittasin. Siinä onkin hyvä säepari: Sinne käännä aina mieli, missä pyhät pyhän kohtaa. Olemme tulleet kohtaamaan pyhän  Vapahtajamme. Pyhät kohtaavat pyhän. Meidän pyhyytemme ei tietenkään voi olla omatekoista pyhyyttä, vaan Jeesukselta lahjaksi saatua pyhyyttä. Hän verellään ja koko pelastavalla työllään tekee syntisistä pyhiä ja sairaista terveitä. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Nyt me nöyrrymme tunnustamaan epäpyhyytemme pyhälle Herralle: 

Johdantosanat - 12. sunnuntai helluntaista


”Käy köyhään sydämeeni nyt, Henki totuuden”

Näin veisaten aloitimme yhteisen messumme. Tahdomme tunnustaa, että Herran edessä olemme köyhiä, tyystin vailla omia ansioitamme. Tunnustamme, että Hän on hyvä, me emme. Olemme rehellisiä psalmistin tavoin: ”Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset.” 

Jumalan sana auttaa meitä tässä itsetutkiskelussa. Sen totuudellisuus pistää meidät juoksemaan Taivaan Isän syliin ja turvautumaan yksin hänen armoonsa. Pyydämme hänen henkensä voimaa, että voisimme toteuttaa arjessamme paremmin hänen pyhää tahtoaan. Sanomme edelleen psalmistin tavoin: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki.”

Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen. Hän kutsuu meitä, kun käännymme pois hänestä. Hän etsii meitä, kun eksymme. Siksi saamme tulla rohkeasti ja luottavaisesti hänen eteensä ja tunnustaa hänelle syntimme ja syyllisyytemme yhteen ääneen näin sanoen:

----
Vietämme tänään konfirmaatiomessua yhdessä näiden hienojen nuorten kanssa. Kuulemme Jumalan sanaa, tunnustamme yhteisen uskomme, rukoilemme ja kiitämme Jumalaa. Meidät kaikki kutsutaan myös Herran pyhälle ehtoolliselle. - On siis juhlan ja ilon aika! 

Hyvät nuoret. Alusta saakka Jumalan rakkaus on ollut läsnä elämässänne – ehkä enimmäkseen niin, ettette ole sitä edes huomanneet. Tänään kiitämme kasteesta, yhteisistä kasvun vuosista, rippikouluajasta ja hyvästä leiristämme. Pyydämme siunausta tulevaan ja rukoilemme, että Jumala vahvistaisi teitä uskossa ja rohkaisisi teitä elämään maailmassa kristittyinä. Saatte ottaa alttarilla vastaan kolmiyhteisen Jumalan siunauksen, saman jonka saitte lahjaksi jo silloin, kun teidät pienenä kastettiin.  

Kristus on maailman valo. Tämä valo voittaa synnin, pahan ja kuoleman pimeyden. Tämän valon seuraajiksi jokainen meistä kastetuista on kutsuttu. Emme ole kuitenkaan tässä tehtävässä onnistuneet. Siksi turvaudumme Kristuksen armoon ja tunnustamme tämän ja muut syntimme näin sanoen:

Johdantosanat - 13. sunnuntai helluntaista


“Kirkko on parantumattomien ihmisten sairaala.” 

Näin opetti Martti Luther. Hänen opetuksensa kertoo meille, että olemme synnin tähden sairaita ja tarvitsemme jatkuvaa hoitoa. Kirkko on se paikka, jossa tätä hoitoa saadaan. Jeesus Kristus on parantajamme, lääkärimme. Hän hoivaa meitä ripin, sanan ja sakramenttien kautta. Hänen rakkaudessaan ja armossaan eheydymme. Jeesuksen parantavassa läsnäolossa kaikki paha, synti ja sairaus saa väistyä. Kun uskomme synnit anteeksi, ne myös saadaan.  Vaikka tiedostamme, ettemme ole tässä ajassa kaikista ruumiin sairauksista ja ahdistuksista vapaita, saamme kuitenkin rukoilla Jumalalta paranemista. Hänen kädessään on terveytemme ja sairautemme, kaikki elämämme päivät. Jumala voi armossaan parantaa ja tehdä suuriakin ihmeitä. Tätä uskoa ei kannata menettää.

Kaikkein tärkeintä ei ole kuitenkaan ruumiimme parantuminen. Paljon tärkeämpää on sielujemme parantuminen, sielujemme pelastus. Kallisarvoisinta on, että olemme synneistämme lunastettuja, uudestisyntyneitä ja matkalla taivaan kotiin. Jeesus Kristus on lääkärimme. Hän on Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. 

Sisaret ja veljet. Olemme tulleet Jumalan kasvojen eteen pyytämään häneltä lääkettä hengellemme, sielullemme ja ruumiillemme. Kuulemme hänen pyhää sanaansa, kiitämme hänen armostaan ja uskollisuudestaan. Jumala on pyhä ja me olemme syntisiä. Tunnustakaamme hänelle syntimme ja rukoilkaamme anteeksiantoa yhteen ääneen näin sanoen:

Johdantosanat - 14. sunnuntai helluntaista


Päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa sanotaan:” - Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” 

Nämä sanat kertovat selvästi sen, miten meidän tulisi sydämen kristittyinä elää. Meille on Jumalan sanassa ilmoitettu, mikä on hyvää ja oikein. Tätä hyvyyttä meidän tulee jakaa lähimmäisillemme, osoittaen heille rakkautta kaikissa elämäntilanteissamme. Jos emme valvo ja kuuntele Herraa, kovin hyvää onnistumista ei tässä tehtävässä voi povata. Luonnostamme kun emme halua noudattaa Jumalan tahtoa, johon myös lähimmäisenrakkaus olennaisesti kuuluu. Yhdessä ainoassa käskyssä meille on kuitenkin annettu kaikki tarvittava: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Tätä rakkauden kaksoiskäskyä rikomme päivittäin. Siksi tarvitsemme anteeksiantoa ja armon valoa, kuten äskeisessä virressä pyysimme: ”Armosi kaiken valaiskoon, se joka aamu uusi on, se joka aamu uusi on, saa siitä toivon toivoton.”

Jotta voimme valmistautua ehtoolliselle puhtain ajatuksin, avatkaamme sydämemme kaikkitietävälle Jumalalle ja tunnustakaamme hänelle syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

----

Päivän rukouksessa rukoilemme: ”Anna meille halu ja taito rakastaa kaikkia luotujasi. Anna meille armahtava mieli, ettemme kulkisi kenenkään apua tarvitsevan ohi.” 

Tätä rakkauden osoittamisen taitoa olemme tulleet Jumalalta pyytämään. Haluamme oppia rakastamaan kuten Kristus, ilman rajoituksia ja ennakkoluuloja. Hänen esikuvansa velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Pyydämme, että Herramme käyttäisi meitä, hänen vähäisiä palvelijoitaan, hänen suuren rakkautensa välikappaleina. Uskomme tämän mahdolliseksi, sillä olemmehan Pyhän Hengen kautta päässeet osallisiksi hänen rakkaudestaan. Raamattu vakuuttaa meille: ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5).     

Tätä lähimmäisen messua vietämme muistaen erityisesti niitä, joiden parhaaksi nämä villasukat on valmistettu. Ajattelemme niitä ikäihmisiä, jotka saavat  pukea ne jalkoihinsa lämmikkeeksi ja heitä, joiden vähävaraista tilannetta voidaan niiden myymisellä edistää. Kiitämme heistä, jotka ovat nämä kauniit villasukat valmistaneet ja tänne kirkkoon ne asettaneet (pyydänkin heitä nousemaan nyt ylös, jotka ovat paikalle päässeet – aplodit!). 

Meillä on seurakunnissa myös erityinen virka, diakonian virka, joka perustuu lähimmäisen palvelemiseen. Tätä tehtävää hoitaa nyt viransijaisena Miska Hietala (pyydetään Miskaa nousemaan ylös – aplodit!). Miska, sinulla on hieno virka, sillä sen ainoana tehtävänä on tehdä hyvää ja auttaa.  Pärjäät tehtävässäsi hyvin, kun olet oma itsesi ja välität siinä Jumalan rakkautta. Sinut siunataan tänään tehtävääsi, jotta tietäisit miten suuret voimat sinua kantavat. Et ole yksin, Jeesus kulkee kanssasi ja on läsnä jokaisessa ihmiskohtaamisessasi. Me seurakuntalaiset rukoilemme puolestasi.    

Tänään huomiomme villasukkien neulojia ja Miskaa lähimmäisten palvelijoina. Samalla muistamme, että lähimmäisten palvelu kuuluu meille kaikille. Tehtävää kyllä riittää, kullekin lahjojensa ja voimiensa mukaan, kuten veisasimme: “Herran ristin kantajiksi meidät kaikki kastettiin, lähimmäisten auttajiksi arkipäivän askeliin.”     

Koska epäonnistumme turhan usein lähimmäistemme palvelemisessa ja tarvitsemme siihen Jumalan voimaa, joudumme väistämättäkin tulemaan nöyränä Herran eteen. Avatkaamme siis sydämemme Kaikkitietävälle Jumalalle ja tunnustakaamme hänelle syntimme ja riittämättömyytemme näin sanoen:

---
Päivän rukouksessa rukoilemme näin: ”Anna meille halu ja taito rakastaa kaikkia luotujasi.” 

Tätä rakkauden osoittamisen taitoa ja halua olemme tulleet Jumalalta pyytämään. Haluamme oppia rakastamaan kuten Kristus, ilman rajoituksia ja ilman ennakkoluuloja. Hänen esikuvansa velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Pyydämme, että Herramme käyttäisi meitä, hänen vähäisiä palvelijoitaan, hänen suunnattoman rakkautensa välikappaleina. Tahdomme uskoa, että tämä on mahdollista, sillä olemmehan Pyhän Hengen kautta päässeet osallisiksi hänen rakkaudestaan. Raamattu vakuuttaa meille: ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5). Yksin Kristukselta saamme voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi ja Isän Jumalan kunniaksi.     

Jeesus sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat” (Mk. 2:17).

Tämän tosiasian tunnustaen avatkaamme sydämemme Kaikkitietävälle Herralle ja tunnustakaamme hänelle syntimme ja sairautemme näin sanoen:

Johdantosanat - mikkelinpäivä


Tänään on enkeleiden sunnuntai. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, jotka suojelevat ja opastavat ihmisiä. He ovat hyvän puolella pahuutta vastaan. Jokaisella kristityllä on oma suojelusenkeli, joka auttaa häntä. Sinullakin on oma suojelusenkelisi – tunnetko hänet?  

Tänään on myös lasten sunnuntai. Teillä lapsilla on aivan erityiset enkelit, jotka ovat lähimpänä Jumalaa. Lasten leikki, ilo ja nauru ovat viestejä taivaan valtakunnasta keskellämme. Jos lasten ilo katoaa tai tukahdutetaan, olemme vaarassa kadottaa myös taivaan valtakunnan. Tätä emme kirkossa missään nimessä halua. Siksi me iloitsemme suuresti jokaisesta vauvasta ja lapsesta, joiden äänistä kaunis kirkkomme tänään täyttyy. Olkoon kirkkohetkemme täynnä iloa, leikkiä ja musiikkia!

Seuraavaksi saamme yhdessä toteuttaa leikin ja laulun.  Laulamme iloisina ja kiitollisina tutun laulun “Jumalan kämmenellä.” 

---
Maailmassa vallitsee jatkuva kamppailu valon ja pimeyden, hyvän ja pahan välillä. Tätä kamppailua todistamme joka päivä. Maailmassa on hyvää ja maailmassa on pahaa. Hyvä on Jumalasta. Paha on puolestaan meistä ihmisistä, maailmasta ja Sielunvihollisesta. Ilman Jumalaa olisimme altavastaajina. Tarvitsemme hänen apuaan, jottei pimeys voittaisi. Paavali opettaa: “Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle...Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein.”


Jeesus Kristus on jo voittanut pimeyden vallan ja antanut meille toivon paremmasta. Jumala lähettää luoksemme enkeleitä, joista tänään mikkelinpäivänä kiitämme. He suojelevat ja palvelevat meitä. Heidän ensisijainen tehtävänsä on kuitenkin Jumalan palveleminen ja ylistäminen. Tässä he asettavat meille esimerkin.

Jos enkelit ovat palvelevia olentoja, niin sellaisia ovat myös seurakuntamme työntekijät. Piispa ja muut piispantarkastajat totesivat heistä kuukausi sitten useaan otteeseen, että meillä Toivakassa on erittäin taitavia ja motivoituneita työntekijöitä. Tähän sanomme yhdessä “Aamen” - näin totisesti on!

Tänään kolme palvelevaa henkeä, Pirjo, Sinikka ja Hannes siunataan heidän tehtäviinsä kotiseurakunnassamme. Kiitämme heistä ja siitä työstä mitä tekevät. Veisasimme: ”työ on lahja, tehtävämme. Sinä Luoja annoit sen.” Osa siunattavista on ollut keskellämme pidemmän aikaa, osa lyhyemmän. Annettava siunaus on joka tapauksessa sama. Jumalalla on monta siunausta. Niitä riittää tänään kaikille: niin heille kuin meille.

Valon lapsina sorrumme kuitenkin usein kulkemaan poispäin valosta. Emme pysy totuudessa emmekä elämän tiellä. Kuljemme harhaan. Joudumme jatkuvasti kokemaan tappioita pyrkiessämme noudattamaan Jumalan tahtoa. Siksi käykäämme nyt tunnustamaan Jumalalle syntimme ja harhatiemme yhteen ääneen  näin rukoillen:

Johdantosanat - pyhäinpäivä


Tässä olemme, Jumalan kasvojen edessä, muistelemassa niitä läheisiämme, jotka ovat siirtyneet kuoleman rajan toiselle puolen.  Jumalan sana muistuttaa meitä, että kristillinen seurakunta on enemmän kuin vain täällä maan päällä elävät ihmiset. Siihen kuuluvat myös ne, jotka ovat Jumalan luona taivaassa. Kiitämme taivaan Isää heistä, jotka ovat lähteneet luotamme ja jätämme heidät hänen rakkaudelliseen haltuunsa. Meillä on elävä toivo, elävä Jumala. Jeesuksessa Kristuksessa ei ole kuolemaa. Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” 

Uskomme nämä sanat todeksi? Uskommeko Jumalan Poikaa? Jos emme voi luottaa häneen, mitä ankkuri jäljelle jää? 

Pyhä Jumala. Tuomme nyt hiljaisessa rukouksessa eteesi kirkkomme jäsenet, jotka on haudattu viime pyhäinpäivän jälkeen tänne Toivakkaan. 

----
Tänään, pyhäinpäivänä, käännämme katseemme kohti taivasta, kohti sitä päämäärää, jonka Jumala on meille valmistanut. Sinne meitä odotetaan, kutakin ajallaan. Surun ja vaikeuksienkin keskellä jaksamme toivoa, että kerran vaellus, välillä hyvin vaivainenkin, päättyy hyvin. Jaakko Löytty veisaa: “Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän: Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen.”

Kahden maan kansalaisina elämme katoavaisuuden keskellä, mutta samalla meitä kantaa toivo Jumalan lasten kirkkaudesta. Pyhien yhteys, yhteys joka kantaa jopa yli kuoleman, rohkaisee meitä. Kun ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi näkymätöntä seurakuntaa, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja tunnustakaamme syntimme Jumalalle hiljaa näin sydämissämme rukoillen:

Johdantosanat - 15. sunnuntai helluntaista


Kiitos. Tämä sana on lyhyt ja ytimekäs. Luulisi, että sen sanominen olisi helppoa: ei maksa vaivaa lausua ääneen 'kiitos'. Jostakin syystä se kuitenkin unohtuu luvattoman usein. Emme osaa antaa kiitosta, emmekä ottaa sitä vastaan. Siihen on yksinkertaisesti harjoitettava itseään. Kiitollisuus tuo elämään mielekkyyttä ja se leviää ihmeellisesti ympärillemme. Oletko muuten pannut merkille, miten vaivatonta on olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat kiitollisia?

Se, miten elämme tässä maailmassa, heijastelee usein suhdettamme Jumalaan. Jos emme osaa olla kiitollisia toisiamme kohtaan, emme ole usein sitä myöskään Herralle. Jos kiitämme toisiamme, osaamme todennäköisesti kiittää myös kaiken hyvän antajaa. Rakkauden kaksoiskäsky on siis yhtä hyvin kiittämisen kaksoiskäsky. Tehtävänämme on kiittää Jumalaa ja toinen toisiamme kaikesta sydämestämme. Paavali sanoo: ”Kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.”

Tiedämme, että perisynnin tähden meidän on vaikea antaa Jumalalle sitä kiitosta, joka yksin hänelle kuuluu. Tarvitsemme häneltä lahjaksi kiitoksen hengen, Pyhän Hengen. Jotta sydämemme olisi altis ottamaan vastaan tämän hengen ja antamaan Kaikkivaltiaalle kiitoksen, lähestykäämme häntä ja tunnustakaamme syntimme hiljaa sydämissämme näin sanoen:

Johdantosanat - 16. sunnuntai helluntaista


Veisasimme juuri: ”Lahjaksi me Herraltamme kaiken saaneet olemme. Herralta on kuritus, Herralta myös armahdus. Hän suo puutteen, hän suo leivän, murheen niin kuin ilon päivän.”

”Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on.” Totisesti näin on. Koska kaikki on Jumalasta, uskovan ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Kyllä Luoja luoduistaan huolen pitää! Hänen kädestään voimme ottaa niin murheen kuin ilon päivän. Ja ennen kaikkea Herra auttaa meitä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen pyhää tahtoaan.

Jumalan lapsina meillä on oikeus tulla taivaan Isämme eteen. Saamme kiittää häntä, tuoda hänelle ilomme, huolemme ja yhteiset asiamme. Saamme rukoilla häneltä johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Jumala puhuttelee meitä sanallaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille suurta lahjaansa, anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämä lahjan eteen saamme nyt käydä. Tunnustakaamme Kaikkivaltiaalle syntimme yhdessä näin rukoillen.

----
Veisasimme: “On riemu, kun saan tulla sun, Herra, temppeliis, sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis.”

Totisesti. Meillä on runsaasti riemunaihetta – olemme saaneet tulla Herran temppeliin, rakkaaseen kotikirkkoomme. Jumalan sana, ehtoollinen, rukous ja tutut virret ravitsevat meitä. Jeesus opettaa meitä tänäänkin, ettei Jumalaan uskovan ihmisen  tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Luoja luoduistaan huolen pitää! Hän auttaa meitä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen pyhää tahtoaan.

Veisasimme myös:“Polvesta polveen täällä soi ylistyksesi, sieluihin vuotaa rauha ja siunauksesi.” 

Vietämme tänään varttuneen väen kirkkopyhää. Jumalan armo kantaa meitä polvesta polveen, lapsuudesta vanhuuteen, vuodesta toiseen. Hän siunaa meitä ja antaa rauhan sydämeen. Nojaudumme tänään itsensä Jumalan lupaukseen, jonka hän Psalmissa antaa: ”Sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani nuoruudesta asti. Syntymästäni saakka olet ollut tukeni, siitä saakka kun kohdusta minut päästit. Sinulle minä aina laulan ylistystä.” 

Jumalan lapsiksi kastettuina meillä on oikeus tulla taivaan Isämme eteen. Saamme kiittää häntä, tuoda hänelle ilomme ja huolemme ja yhteiset asiamme. Saamme rukoilla häneltä johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Jumala puhuttelee meitä sanallaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille suurta lahjaansa, anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämä lahjan eteen saamme nyt käydä. Tunnustakaamme Kaikkivaltiaalle syntimme yhdessä näin rukoillen.

---
Olemme saaneet tulla jälleen Jumalan huolenpidon alle yhteiseen messuumme. Olemme valinneet tälle päivälle hyvän osan, aivan kuten Maria tekee päivän evankeliumissa. Hiljennymme Herran sanan eteen, polvistumme hänen jalkojensa juureen ehtoolliselle. Tuomme ilomme ja murheemme hänen kannettavikseen. Asetamme sielujemme hyvinvoinnin kaiken edelle. Luotamme, että Herrallamme on meille jokaiselle tässä hetkessä annettavaa ja opetettavaa. Uskominen Jumalan huolenpitoon ja hoitavaan voimaan riittää. 

Jeesus lupasi Marialle, ettei hänen hyvää osaansa oteta häneltä koskaan pois. Samoin me tahdomme uskoa. Vaikka teemme virheitä ja laiminlyöntejä, vaikka uskomme on usein epäuskoa, niin silti meillä on aina paikka Jeesuksen armahtavien jalkojen juuressa. Siksi voimme luottavaisesti tunnustaa syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

---
Tämän päivän psalmitekstiin sisältyy ajatus, että Jumala pitää meistä huolta silläkin tavalla, että kotimme on meille kaikille sellainen paikka, jossa on hyvä ja turvallinen asua. ”Jos Herra ei taloa rakenna, niin turhaan näkevät rakentajat vaivaa”, alkaa psalmiteksti. Mielellään Herra sallii rakennustyömmekin onnistua. Sydämemme laulaa virttä ”Kiitos kodista!”

Turhaan me yritämme huolehtia asioista, joista Herra pitää huolen. Vielä pahempaa on, kun olemme huolettomia sellaisista asioista, joista juuri meidän tulisi kantaa huolta. Jumalan valtakunnan ja Jumalan tahdon etsiminen ovat tämän päivän evankeliumin mukaan meidän tärkein tehtävämme. Tuntuu pahalta ajatella syvää laiskuuttamme tässä tärkeässä asiassa. Nyt ei auta muu kuin noudattaa Heprealaiskirjeen neuvoa: ”Astukaamme rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme.”

Johdantosanat - 17. sunnuntai helluntaista


”Jeesus antaa elämän.” - Tämä on kirkkopyhämme aihe.

Tälläkin hetkellä ympäri maailmaa monen kohdalla tapahtuu juuri näin - Jeesus antaa heille elämän. Jumalan armosta heidän elämäänsä tulee toivoa, iloa ja rauhaa. Ennen merkityksetön elämä saa uuden suunnan. Pimeyteen koittaa valo. Synnit on saarnattu ja saatu anteeksi ja niistä vapahdettu ihminen saa luottavaisesti sanoa: ”Minä tiedän, että lunastajani elää.”  

Tätä usko saa meissä parhaimmillaan aikaan. Saamme tavoitella sen kautta onnea ja siunausta. 

On kuitenkin harhaluulo, että usko takaa elämään pysyvää helppoutta ja riemua. Menestyminen ja usko eivät ole sisaruksia. Siksi “Jeesus antaa elämän” ei viittaa pelkästään ajalliseen aikaamme. Se ei ole tärkeintä, mitä saamme aikaan tässä ja nyt, vaan se että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja taivaan portit ovat auki. 

Lopullisesta päämäärästämme on alituisesti saarnattava: taivaan kodista. Vasta siellä Jeesus antaa meille puhtaan ja kestävimman elämän: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.”     

Syntisinä mutta armahdettuina saamme luottaa Jumalan sanan lupauksiin. Turvautukaamme nyt sydämestämme Kristuksen sovitustyöhön ja tunnustakaamme syntimme veisaamalla sydämistämme virsi 288 ”Silmäisi eteen, Jeesus”: 

----
[Sadonkorjuun kiitos]

Jumalan sana lupaa: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.» (1. Moos. 1:29) 

Tämä lupaus on täyttynyt. Nyt olemme kokoontuneet kiittämään vuoden sadosta. Pyydämme Jumalan siunausta, että voisimme käyttää hänen lahjansa omaksi ravinnoksemme ja yhteiseksi hyväksi. Saamme rukoilla myös Jumalalta neuvoa, johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Jumala tahtoo ravita meitä. Rukoilemme, että aivan kuin luonto tuottaa kasvua ja hedelmää, mekin tuottaisimme sitä omassa elämässämme Jumalan lapsina. Herra puhuttelee meitä sanallaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Siksi saamme tunnustaa hänelle avoimesti syntimme.

Johdantosanat - 18. sunnuntai helluntaista


Olemme tulleet vapahdettuina armonlapsina hyvän Jumalamme eteen. Jätämme murheet taaksemme ja annamme riemun täyttää sisimpämme kuten veisasimme: ”On riemu, kun saan tulla sun, Herra, temppeliis, sun porteistas käydä sisälle pyhyyksiis.” 

Kun olemme lähellä Herraa, sydämemme saa levon. Hänessä on täydellinen vapaus. Vapaus olla sitä mitä oikeasti on. Tätä vapautta meillä ei läheskään aina ole. Joskus pitää näytellä, salata pettymykset, murheet, joskus jopa ilonaiheet. Arjen rutiinit ja työt sitovat meitä. Monissa asioissa kannamme myös näkymättömiä sielun kahleita.

Herran edessä on toisin. Uskossa saamme olla vapaita suorittamisen pakosta, saamme paistatella armon auringossa. Olla tavallisina ihmisinä ja ottaa vastaan se, mitä ylhäältä annetaan. Tämä on hyvä osa, joka on meille kaikille lahjoitettu. Tänäänkin.

Olemme yhdessä pyytämässä Herraltamme virvoitusta hengellemme, sielullemme ja ruumiillemme. Kuulemme hänen eläväksi tekevää sanaansa ja kiitämme häntä hänen armostaan ja uskollisuudestaan. Jumala on pyhä ja me olemme syntisiä. Tämän totuuden auliisti tunnustamme. Siksi rukoilemme häneltä anteeksiantoa hiljaa sydämissämme näin sanoen:

---
Kristityn vapaus. Mitä se on? Vapautta olla ja elää miten vain? 

Totisesti kristityillä on vapaus synnin kahleista, lain tukahduttavasta kirjaimesta ja ihmisten keksimistä säännöistä. ”Vapauteen Kristus meidät vapautti”, opettaa Paavali. 

Vapautemme on kuitenkin sidottu Jumalan tahtoon: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Jos arkielämämme on aivan toista kuin sana neuvoo, jos jumalanpalveluksemme ohittavat ytimen, Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen, ja jos emme osoita toisillemme rakkautta ja armoa, olemme ymmärtäneet vapauden väärin. Kristitty on vapaa nöyristelystä, mutta vapaa palvelemaan lähimmäisiään nöyrästi. 

Etenkään emme ole vapaita yhteisen sunnuntain vietosta. Katekismuksen selitys kolmanteen käskyyn ”Muista pyhittää lepopäivä” on täysimääräisesti voimassa: “Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.” 

Tunnustamme, että olemme käyttäneet väärin vapauttamme monessa asiassa. Teemme sen yhdessä näin rukoillen: 

Johdantosanat - 19. sunnuntai helluntaista


Olemme tänään, jos koskaan, aivan uskomme ytimessä. Kuulemme sanaa rakkaudesta ja siitä velvollisuudesta, joka tähän rakkauteen kätkeytyy. Ensin on Jumalan rakkaus, jonka kokeminen synnyttää meissä rakkauden hengen. Syntien anteeksianto tuo taivaallisen virran tavoin meille sisimpäämme puhtauden, ilon ja rauhan. Jeesuksen sovitustyö ja ylösnousemus eivät voi jättää ketään näiden ihmeiden ymmärtäjää kylmäksi. Näin kova kivisydän muuttuu pehmeäksi ja välittäväksi. Kiitollisina kaikesta tahdomme rakastaa Jumalaa ja toinen toistamme, niin sanoissa kuin teoissa.   

Rakkaus kuuluu siis välttämättömänä uskoon, sillä usko ilman rakkautta on kuollut. Rakastaminen ei ole valinnainen asia, vaan se on käsky. Meidän pitää rakastaa Jumalaamme ja lähimmäisiämme. Päivittäin Herramme, Jeesus Kristus, meitä tästä muistuttaa. Jos haluamme häntä rakastaa, niin otamme tästä hänen opetuksestaan vaarin: ”jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.”   

Tiedostamme kipeästi sen, ettemme pysty noudattamaan Jeesuksen vaatimusta täydellisestä rakkaudesta. Kovasti yrittäessämmekin monesti epäonnistumme. Jos rakastamme vajavaisesti lähimmäisiämme, niin vielä kehnommin onnistumme rakastamaan kolmiyhteistä Jumalaamme. Harvoin, hyvin harvoin, osaamme tehdä sen koko sydämestämme, sielustamme ja voimastamme. Tähän meitä kuitenkin kutsutaan. Tästä johtuen nöyrrymme Herramme eteen rehellisesti ja katuen. Pyydämme, että hän antaa syntimme anteeksi, ymmärryksen anteeksiannon täysivaltaiseen omistamiseen sekä uutta voimaa rakkauden kilvoitteluun. Teemme tämän kaiken sydämissämme näin sanoen:  
-----

Päivän Psalmissa sanotaan: ”Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan, ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.”
Ovatko nämä kirjoitukset käyneet keskuudessamme toteen? Eivät ole. Maallinen vaelluksemme ei ole suinkaan nuhteetonta ja Jumalan tahdon mukaista. Kuljemme harhaan, teemme vääryyttä. Joudumme tunnustamaan, ettemme pärjää omin voimin. Joudumme tunnustamaan pienuutemme pyhän Jumalan edessä: ”Silmäisi eteen, Jeesus, tuon sydämeni syyllisen ja paljastan sen kurjuuden silmäisi eteen, Jeesus.”

Rakkauden kaksoiskäsky kiteyttää lain sisällön. Se, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään, täyttää lain vaatimuksen. 

Tämän käskyn täydellisiksi noudattajiksi meistä ei ole. Kurjuutemme elämässämme johtuu osaltaan juuri tästä: koska emme pysty noudattamaan Herran lakia, kärsimme yksilöinä ja yhteisönä. Vika on meissä, ei hyvässä Jumalassa. Tunnustamme: ”Silmäisi nähden, Jeesus, tein syntiä ja rikoin lain. Nyt tuomariini katson vain, silmiisi helliin, Jeesus.”     

Jumalan lapsina meillä on kuitenkin oikeus tulla taivaan Isämme eteen. Saamme olla armonkerjäläisiä: odotamme Jumalan armoa ja rakkautta. Vaikka joudumme tunnustamaan itsemme pieniksi ja huonoiksi ihmisiksi, luotamme siihen, että Jumala katsoo meidät arvokkaiksi. Ikävä ja toivo kantavat: ”Silmäisi eteen, Jeesus, nyt syntieni taakan tuon ja ikävöivän katseen luon silmiisi helliin, Jeesus.” 

Aivan kuten usko on lahjaa, niin on myös anteeksiantamus. Rippi on tällaiseksi lahjaksi kristityille annettu. Sen kautta Jumala hoitaa meitä, antaen armonsa ja rakkautensa murheelliselle ja ahdistetulle ihmiselle. Saamme ammentaa lohdutusta taivaan eväistä. Käykäämme siis aralla tunnolla mutta samalla luottavaisesti tunnustamaan Herralle syyllisyytemme näin yhdessä rukoillen:   

Johdantosanat - 20. sunnuntai helluntaista


Kirkollisena aiheena on tänään usko ja epäusko. Turhan helposti tarkastelemme tätä teemaa itsemme ja kirkon seinien ulkopuolelta: ihmettelemme, miksi maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät usko Jeesukseen, Jumalan Poikaan. Valittelemme ihmisten epäuskoa. Samalla unohdamme, että käymme  uskon ja epäuskon kamppailua myös omissa sydämissämme. Vaikka kävisimme kirkossa joka pyhä ja rukoilisimme päivittäin, joudumme silti kipuilemaan vajavaisen uskomme kanssa. Murheemme ja ajatuksemme peittävät usein Jumalan armon, tehden siitä paljon pienemmän kuin se oikeasti on. Epäuskon tauti on sairautemme. Ukko-Paavo Ruotsalainen opettaa: “Usein kysymme ennen neuvoa meidän epäuskoiselta sydämeltämme, ennenkuin rohkenemme uskalluksella käydä armoistuimen tykö. Tämä tauti vaivaa usein minuaki, vaikka minä olen usein koeteltu monessa sodassa”.

Tähän tautiin on onneksi lääke. Tulemme armoistuimen tykö, tulemme Herran kasvojen eteen. Rukoilemme tässäkin messussa Herralta: auta minua epäuskossani.  Iloitsemme elävästä sanasta ja ehtoollisesta, ja siitä että olemme yhdessä koolla. Saamme voimaa yhteisestä uskosta. Muistamme kastettamme ja Jumalan uskollisuutta. Tahdomme palata takaisin Isän luo ja tunnustaa hänelle eksymisemme. Teemme sen yhteen ääneen näin sanoen:

---

Elämässämme eräät asiat ovat keskeisiä ja tärkeitä, toiset asiat ovat elämän reuna-alueilla, vähemmän tärkeitä. Usko Isään Jumalaan ja Jeesukseen tulisi olla kaikkein keskeisintä, mutta koko Kolmiyhteinen Jumala pyrkii jäämään syrjään, kun moninainen maailman meno on mielestämme niin tärkeää. Jos usko pysyy kauan siellä laitapuolella, se muuttuu ennen pitää epäuskoksi.

Näitä asioita, uskoa ja epäuskoa tänään messussa käsitellään. Nyt on erityisesti rautatieläisten pyhä meidän seurakunnassamme. Usko onkin tie, jota ihminen kulkee, ei jokin määritelmä hänen päässään. Tai raamatullisemmin sanottuna: Itse Jeesus on tämä tie. Uskovainen sanoo tänäänkin Jeesukselle: Minä uskon sinua. Epäuskoinen ei luota Jeesukseen eikä kuuntele häntä. Epäuskon synti painaa meidänkin mieltämme. Nöyrrymme tunnustamaan näin sanoen: 

Johdantosanat - 21. sunnuntai helluntaista


Sadonkorjuu, ekumenia, pakolaisuus ja Jeesuksen lähettiläät. Siinä runsas aiheistomme tänään.   

Sadonkorjuu. Jumalan sana lupaa: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne» (1. Moos. 1:29).  Tämä lupaus on täyttynyt. On aika kiittää yhteisestä sadosta mitä maat, metsät ja vedet ovat antaneet. Näistä antimista saamme nauttia messun jälkeen. Messu auttaa hengelliseen nälkään, rukiinen uutispuuro taas täyttää tyhjän vatsan. 

Ekumenia. Kristittyjä kutsutaan keskinäiseen yhteyteen. Joka vuosi vietetään ekumeenista vastuuviikkoa tätä yhteyttä vaalien ja siitä muistuttaen.  Viikko alkaa tänään. 

Pakolaiset. Tämä on ajankohtaisesti vastuuviikon teemana. Haja on taustaltaan yksi heistä. A-studiota myöten on puhuttu ja huolehdittu lähinnä siitä, mitä pakolaisuus on Suomelle ja suomalaisille. On korkea aika kuulla, mitä se on itse pakolaisille. Jokainen pakolainen on tunteva ihminen. Kristitty ei elä elämäänsä omaa napaa tuijottaen, vaan lähimmäisten parasta etsien. Kristitty on muukalainen maan päällä. Kirkko on muukalainen, monelle entistä enemmän tuntematon Suomessakin. Jeesus oli koditon, lapsena pakolainen. Olisi nurinkurista, jos hylkisimme sitä, mistä me itsekin ponnistamme. Kehotan meitä olemaan herkällä korvalla, kun Haja kertoo tarinaansa. Varoitus: se saattaa koskettaa.      
Jeesuksen lähettiläät. Meidät on kutsuttu kulkemaan toistemme rinnalla. Se on tehtävämme, johon meidät on lähetetty. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Jeesuksen rakkaus toteutuu usein meidän kauttamme. Siksi kristitty on itsensä Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.   

Herra puhuttelee meitä sanassaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Se on suuri lahja, lahja, jota itsessään kylläinen ei tarvitse. Siksi saamme tunnustaa hänelle avoimesti syntimme näin yhdessä rukoillen.

---

Tästä kirkkopyhästä sanotaan evankeliumikirjassa näin: ”Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, "Kristus lähimmäiselleen".

Näistä asioista olemme tulleet kirkkoon tänäänkin oppimaan. Samat periaatteet ovat taatusti käytössä myös Lehtomäen kodissa Nilsiässä. Niistä voi eritellä kolme eri kohtaa: 

Opiskelemme yhä uudestaan, että usko ja syntien anteeksiantamus ovat lahjaa. Ihminen ei voi niitä omin toimin ansaita. Toiseksi opiskelemme, että Jumalan silmissä ei ole enemmän tai vähemmän syntisiä, vaan me kaikki olemme samalla viivalla: kaikki olemme luonnostamme Jumalan kirkkautta vailla. Kaikki tarvitsemme Jumalan armoa. Jokainen kristitty on armahdettu rikollinen syntiensä tähden. Siksi kukaan ei voi tuomita toista. Kolmanneksi meidät on kutsuttu kulkemaan toistemme rinnalla. Se on tehtävämme ja velvollisuutemme, siihen meidät on lähetetty. Jeesuksen rakkaus toteutuu usein meidän kauttamme. Me olemme hänen kätensä, jalkansa ja suunsa tässä maailmassa.   

Meidät on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kasteessa Jumala yhdisti meidät itseensä ja toisiimme – saimme rikoksemme anteeksi. Me kuulumme yhteen. Mutta kastettuinakin tapaamme langeta pois Jumalan armosta. Mutta Herra ei hylkää. Jumala on aina ollut Isämme, silloinkin, kun kielsimme hänet, silloinkin, kun tieten tahtoen kuljimme omia teitämme, silloinkin, kun erilaisissa elämänvaiheissa ajauduimme hänestä kauas.

Tänään muistamme kastettamme ja Jumalan uskollisuutta. Tahdomme palata takaisin Isän luo ja tunnustaa hänelle eksymisemme yhteen ääneen näin sanoen.

Johdantosanat - uskonpuhdistuksen muistopäivä


Vietämme tänään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Tai paremminkin: vietämme uskonpuhdistuksen päivää. 

Puhtaan uskon etsiminen ei nimittäin ole pelkästään vanhojen muistelua, ikään kuin veisimme uskonpuhdistuksen haudalle kukkia tai kynttilöitä, vaan se on tämän päivän asia. Kirkon ja kristittyjen on jatkuvasti uudistuttava. Ainoa tie siihen on palautua Raamattuun ja sen keskeisimpään julistukseen: “Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta” ja “Uskosta vanhurskas saa elää.” Yhteydenpito uskon antajaan ja ylläpitäjään on kaikki kaikessa. Sitä teemme henkilökohtaisesti ja yhdessä seurakuntakuntana. Katsomme taaksepäin uskomme alkajaan, ristiinnaulittuun Jeesukseen Kristukseen ja eteenpäin uskomme päämäärään, ikuiseen pelastukseen. Näin tehden saamme elää ikuista elämää jo nyt.

Martti Luther tuskaili paljon omien syntiensä kanssa. Hän pelkäsi Jumalan vanhurskasta tuomiota, joka kohtaisi kaikkea syntiä, niitäkin joita hän ei osaisi tunnustaa. Virrestä veisasimme hänen omakohtaisen kokemuksen: ”Kun omin neuvoin vapaaksi en päässyt synneistäni ja turvaa hyvät tekoni ei tuoneet hädässäni, niin kaiken toivon kadotin, näin kuoleman ja helvetin uhkaavan kauhuillansa.”

Näin jälkeenpäin voimme sanoa, että oli hyvä, että Luther joutui tuskailemaan. Muuten uskonpuhdistus ei olisi koskaan saanut alkuaan. Meillekin on tervettä se, että ajoittain tuskailemme. Ei ole hyvä, jos kristitty kadottaa sen, että hän on syntinen joka on armahdettu. Mutta tätä tuskailua emme tee kuoleman ja helvetin pelossa. Teemme sitä uskon avulla, jolloin Jumalan hyvyys johtaa meitä parannukseen. Tiedämme, että pelastus on Jumalan lahja, ei palkinto ihmisen nuhteettomuudesta. Olemme vanhurskaita, siis kelpaamme Jumalalle, yksin Kristuksen tähden.

Meitä kutsutaan uskonkilvoitukseen. Oman itsensä tutkiminen ja rippi on osa sitä. Jumalan pyhyys herättää meissä synnintunnon. Jeesuksen, Vapahtajamme, sovitustyöhön turvaten saamme luottavaisesti tunnustaa syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

----

Veisaamme tänään Lutherin taisteluvirrestä: ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan.”, samoin veisasimme “Jumala täysi turva on, me siihen saamme luottaa.”

”Jumala ompi linnamme ja vahva turva...”, “Jumala täysi turva on, me siihen saamme luottaa.”

Näin virret muistuttavat meitä, että kunhan  pitäydymme Herrassa, uskomme seisoo lujalla perustalla. Vaarat ja vaivat eivät uskoamme lopullisesti murenna, sillä Jumala on suojamme. Hänen sanansa seisoo vahvana ja puolustaa meitä. 

Tätä uskonperustaa tulee jatkuvasti seurakunnissa teroittaa. Emme vietä uskonpuhdistuksen muistopäivää, ikään kuin veisimme sen haudalle kukkia ja kynttilöitä, vaan vietämme uskonpuhdistuksen päivää. Kirkon on jatkuvasti uusiuduttava. Meidän on uusiuduttava. Tästä ajatuksesta seurakuntavaalitkin ponnistavat. Palaamme miettimään, miten seurakunnan perustehtävää, ilosanoman viemistä sanoin ja teoin, voidaan toteuttaa tämän ajan keinoin ja kielellä. Ainoa tie uusiutumiseen on palautua Jumalan sanaan ja sen keskeisimpään julistukseen, jonka uskonpuhdistajatkin oivalsivat: “Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta”.

Jumalan lapsiksi kastettuina meillä on oikeus tulla taivaan Isämme eteen. Saamme kiittää häntä, tuoda hänelle ilomme ja huolemme, suunnitelmamme ja yhteiset asiamme. Saamme rukoilla häneltä neuvoa, johdatusta ja voimaa elämäämme. Etenkin tänään saamme rukoilla seurakuntavaalien ja kaiken sen kautta tulevan hyvän puolesta sekä muistaa isien merkitystä perheissämme. Jumala puhuttelee ja herättää meitä sanallaan. Hän tarjoaa meille anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Siksi tunnustamme hänelle syntimme näin yhdessä rukoillen:

----

Rakkaat kristityt: nuoret, vanhemmat, muut perheenjäsenet ja seurakuntalaiset.

”Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien.”

Keskellä kysymyksien. Tähän meitä kristittyjä kutsutaan. Elämme keskellä monia kysymyksiä, keskellä vaikeita ja selittämättömiä asioita. Kukaan ei tiedä huomisesta. Elämää ei voi aina hallita. Joudumme levittelemään käsiämme omissa ja lähimmäistemme kärsimyksissä. Hyvät kysymykset ovat myös rippikoulun perusta, ei jyrkät vastaukset. Yhdessä ihmettely, kummastelu ja pyhän äärelle pysähtyminen – sitä rippikoulu on. Panu-papilla, Minskillä tai isosilla ei ole satavarmoja vastauksia uskon- ja elämänkysymyksissä. ”En tiedä”, niin joudun usein teillekin nuorille toteamaan. Usko on uskon asia, se ei perustu tieteelliseen faktaan. Se luottamista ja turvautumista Jumalaan, vaikkei aina tiedä ja ymmärräkään. Mutta juuri avoin kysely voi viedä perille: ”Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien.”       

Iloiten olemme tulleet Jumalan eteen. Saamme tulla myös epävarmoina ja etsivällä mielellä: ”Ei torju pois hän kysyvää, ei hylkää yhtään etsijää.” Jumala on meidät luonut. Hän on antanut meille elämän ja elämän lahjat. Jeesus on meidät ristillä lunastanut ja pelastanut. Kasteessa meidät on liitetty seurakunnan jäseniksi ja siinä meille on lahjoitettu uskon lahjat. Tätä uskoa vahvistamaan käymme rippikoulua. Opimme lisää siitä, että Jumala on hyvä ja hänellä on meitä varten paras mahdollinen suunnitelma – tulevaisuutemme on siis hyvin valoisa!

Vaikka olemme kastettuja Jumalan lapsia, silti lankeamme helposti pahuuteen ja vääryyteen. Kärsimme itse omista virheistämme ja satutamme toisia. Kinastelemme kotona perheessämme, koulussa ja työpaikoilla. Emme ole täydellisiä. Tarvitsemme Jumalan anteeksiantoa. Välttämättä. Se on ainoa tie purkaa taakkoja ja aloittaa alusta. Anteeksipyytäminen on terveen kristityn merkki. Se on lahja. Sen tähden saamme turvallisin mielin rukoilla Kaikkivaltiaalta anteeksiantoa näin yhdessä sanoen.

Johdantosanat - 23. sunnuntai helluntaista


Tämän kirkkopyhän aihe on ”Antakaa toisillenne anteeksi.” Kyse ei ole lainkaan vähäpätöisestä asiasta: perustuuhan koko kristinusko juuri anteeksiannolle! Meille on lahjoitettu syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden. Hänen nimessään syntimme on annettu anteeksi, ilman tekojamme ja rakkauttamme. Tämän uskomme todeksi. Syntien anteeksiantamiseen tunnustaudumme apostolisessa uskontunnuksessa, jonka tänäänkin yhdessä lausumme. Siinä sanomme: [Uskon] Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen...” Syntien anteeksiantaminen on näin ollen uskonasia, sen voi ottaa vastaan yksin uskolla. 

Koska olemme saaneet Jumalalta syntimme anteeksi, meidän tulee myös antaa toisillemme anteeksi. Raamatussa sanotaan: “Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.”

Tiedämme, että rikomme tätä raamatullista ohjetta liian usein. Sydämemme ovat kovat. Monet asiat aiheuttavat epäsopua ja rikkovat yhteyttä kodeissamme ja perheissämme. Viime aikoina riidat ovat kärjistyneet myös kirkossa, Jumalan perheväessä. Tähän kaikkeen tarvitsemme anteeksiannon ja sovinnon sanaa. Vähintään joka pyhä. Sen on Jumala valmistanut meille Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä anteeksiannon ihmeellinen lahja on tarjolla meille tässäkin messussa. Siksi rukoilemme luottavaisesti yhteen ääneen näin sanoen: 

Johdantosanat - 24. sunnuntai helluntaista


Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: “Antakaa siis keisarille, mikä keisarille kuuluu, ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu.” 

Kristittyinä olemme kahden maan kansalaisia, maailman ja taivaan. Monissa asioissa toimimme maallisen järjestyksen mukaan: olemme yhteiskunnan jäseniä, noudatamme sen lakeja ja velvoitteita. Maksamme esivallalle veroja, kuten Jeesuksen aikana. Ajattelemme hänen tavoin: verorahassa oli keisarin kuva ja nimi, joten annettakoon siis hänelle se, mikä hänelle kuuluu. Mestarimme opetuksen mukaisesti hoidamme moitteetta maalliset velvoitteemme ja rukoilemme esivallan oikeamielisyyden puolesta.

Jos rahassa oli keisarin kuva, ihmisessä on Jumalan kuva. Se tarkoittaa, että kuulumme Jumalalle. Sinä ja minä olemme Hänen. Herra toivoo, että annamme itsemme eläväksi, otolliseksi uhriksi Hänelle. Tämän takia tulemme jumalanpalvelukseen: avaamme sydämemme Kaikkivaltiaalle. Sunnuntai on Herran päivä, se kuuluu hänelle. Lepopäivän syvin olemus toteutuu, kun levähdämme yhdessä Jumalan edessä. Kirkossakäynti on järkevää ja hyödyllistä. Apostoli Paavali kehottaa meitä: “Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.” 

Jumala on pyhä ja me olemme syntisiä. Koska olemme tulleet Hänen pyhien kasvojensa eteen, tunnustakaamme hänelle syntimme ja syyllisyytemme hiljaa sydämissämme näin sanoen:

Johdantosanat - 25. sunnuntai helluntaista


Monet kysymykset jäävät meillä täällä vastausta vaille. Niin paljon kärsimystä, sairautta ja vaikeutta, jolle on vaikea löytää tarkoitusta. Sitä löytyy tarpeeksi läheltä, kunkin meidän elämästä. Kuolema on vihollisistamme suurin. Se arveluttaa ja mietityttää jokaista kulkijaa.

Kristittyinä tiedämme kuitenkin, että Jumala sanoo viimeisen sanan maan päällä.     Saamme luottaa siihen, ettei vaikeuksilla, tai edes kuolemalla, ole meihin lopullista valtaa. Turvamme on Jeesuksessa Kristuksessa, joka on voittanut kuoleman. Niin kuin Jeesus maallisen elämänsä aikana herätti vainajia, samoin hän on herättävä meidät viimeisenä päivänä. Jumala, joka on antanut Jeesuksen nousta kuolleista, on elämän ja kuoleman Herra. 

Jokaisessa jumalanpalveluksessa muistamme Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Jeesus kärsi ristinkuoleman meidän syntiemme tähden. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, jotta saisimme elää ikuisesti. Kuolema ja synti on kukistettu – se on sanomamme halki maailman. 

Jeesukseen turvaten saamme pyytää syntejämme anteeksi ja valmistautua ehtoolliselle.

Johdantosanat - valvomisen sunnuntai


Kirkkovuotemme on kääntymässä iltaansa. Vietämme sen toiseksi viimeisintä sunnuntaita, valvomisen sunnuntaita. Nimensä mukaan tänään on kyse valvomisesta: ei fyysisestä nukkumattomuudesta, vaan hengellisestä valvomisesta. Kyse on siitä, ettemme koskaan lakkaa kääntymästä Herran puoleen. Huudamme häntä avuksi hädän päivänä ja kunnioitamme häntä. Hengellisen uneliaisuuden vaara on suuri, jopa täydellinen hengellinen kuolema uhkaa nykyajan ihmistä. Kaikki tämä voi tulla todeksi, jos emme valvo hengessä, rukouksessa ja Jumalan sanan äärellä. 

Jeesus  asetti meille esimerkin hengellisestä valvomisesta. Kun opetuslapset nukkuivat hädän hetkellä Getsemanessa, Jeesus rukoili. Hän rukoili pitkään ja syvästi, jopa niin ankarasti, että hikoili veripisaroita. Jeesus valvoi, koska tiesi hetkensä tulleen. Tätä samaa hengen alttiutta mekin pyydämme. Rukoilemme päivän Psalmin sanoin: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.”

Jeesus Kristus ei ole yksin esimerkillinen valvoja vaan paljon enemmän. Hän elää ja vaikuttaa häneen uskovissa. Hän antaa meille joka päivä voimaa kuolla synnistä ja elää kilvoitellen kristittynä. Hän antaa meille voiman ja rohkeuden pysyä totuuden äärellä. Sanomme Herralle nöyrästi: ”Valvomaan ja rukoilemaan rohkaise Jeesus, kanssasi Jeesus!” 

Jotta voimme aloittaa mieli tyynenä jumalanpalveluksen, ja jotta voimme saapua ehtoolliselle puhtain mielin, tunnustakaamme syntimme ikuisesti valvovalle Jumalallemme näin hiljaa sydämissämme sanoen: