Salaiset synnit

On helppoa katsoa pitkin nenänvartta lähimmäisiä, joiden ongelmat näkyvät päällepäin. Vaikeaa alkoholismia, suuria perheongelmia tai taloudellista katastrofia on mahdotonta piilotella. Ne puskevat esiin. Näitä kohtaloita päivitellään lehtien palstoilla, somessa, kylänraitilla tai vilkuillen naapurin aidan ylitse: ”Onpa ressukka!”, ”Ottaisi nyt itseään niskasta kiinni!”, ”Onneksi en ole tuollainen!”

Sääli, halveksunta, pettymys ja tuomitseminen – ja kaikki tunteet siltä väliltä. Koemme näitä joko tiedostaen tai tietämättämme, kun lähimmäinen konttaa. Naureskelu ja toisen hädällä mässäily, ei ole lainkaan tavatonta. Some tuo tämän irvokkuuden esille päivittäin. 

Kukaan ei ole täydellinen. Mitä luurankoja kaapistamme löytyy? Onko salainen synti hyväksyttävämpi kuin näkyvä? Jos epäonnistumiset pysyvät piilossa, pääsemmekö helpommalla?

Jeesuksen opetus ”hirren pois ottamisesta omasta silmästä” on osuva. Lähelle ei näe tarkasti, vaikka oma ongelma olisi suurikin. Sen sijaan vieruskaverin teoista huomaa pienen roskankin.

Synnin yksi määritelmä on: ”Se on kaikki mikä erottaa meidät Jumalasta.”

Pitkän syntiluettelon laatimisessa ei ole järkeä, mutta tässä periaatteessa on. Sen avulla voi arvioida omaa toimintaansa. Jumalassa on rauha. Olemmeko jatkuvasti levottomia? Kärttyisiä tai lähimmäisiä kohtaan kovia? Paadummeko sisältä? Aiheutuuko tämä teoistamme, joista olemme vastuussa?

Jos näin, on syytä miettiä, onko oma kaappi vuosisiivouksen tarpeessa.

Rauha on mahdollista löytää kun lopettaa sen, mikä aiheuttaa pitkässä juoksussa kärsimystä. Ennen kaikkea itselle. Pornovideon näkeminen ei vie sinua helvettiin, eikä muutaman euron uhkapelaaminen. Mutta kasvanut porno- ja peliriippuvuus voi tuottaa suurta surua ja viedä elämänilon pois, satuttaa ympärillä olevia. Niin monet asiat nykyisin voivat tuottaa harmia, koska kaikki on niin helposti saatavilla. Hyvä ja paha. Hyvätkin asiat saattavat haitata elämää, jos ne täyttävät liian suuren palan sielussamme. Pahinta on, jos hukkaa itsensä. Käytännön asioita voi korjata nopeastikin, mutta sisäistä minää hitaammin. Saviruukun sirpaleiden kerääminen on tuskallista. 

Toisaalta kristillinen ristiriita on, että meidän pitääkin hukata itsemme, jotta voisimme tulla löydetyksi syvemmin Jumalassa. Tämä tapahtuu erittäin harvoin ilman kipua. Identiteettimme muotoutuu mystisellä ja jännitteisellä tavalla suhteessa Suurempaan. Jeesus sanoo: "Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä" (Matt. 16:25).

Kun näen lähimmäisen kompuroivan, katson häneen. Voin vain arvailla hänen taistelunsa syvyyttä. Yritän ymmärtää. Vaikka en hyväksyisi tekoa, haluan olla lempeä. Tolkutan itselleni: Älä tuomitse. Samalla katson sisimpääni ja tunnustan: Niin paljon on korjattavaa omassakin vaelluksessani.

Nostan käteni ja avaan kovan sisimpäni: ”Pese, Jeesus, minut puhtaaksi.”