24.12.2018

Jouluaatto 24.12.2018



Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun vietämme syntymäpäiväjuhlia – niin totta kai! – itse päivänsankari on keskipisteessä. Häntä muistetaan lahjoin, pidetään onnittelupuheita ja juhlistetaan kaikin tavoin.

Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla. Ohjelmassa Jeesuksen synttärit siis. Miten huomioimme päivänsankarin? Onko hän juhliemme keskipisteessä?    

Usein saarnastuoleistakin ollaan oltu huolissaan, unohtuuko Jeesus omista juhlistaan. Tämän huoli sanoitettiin jo yli 80 vuotta sitten joululaulussa näin: ”Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin. Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin, vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?  Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää; me kylmin käymme sydämin, laps' sivuun vain jos jää...”

Jääkö Jeesus sivurooliin? Jääkö hänen lahjat jakamatta? 

Jeesus Nasaretilainen oli vaatimaton ja nöyrä. Hän parkaisi maailmaan tallin pahnoilla, eleli köyhänä ja kodittomana. Hän vaihtoi tarjotun kuninkaan valtaistuimen Golgatan ristiin. Jeesus ei kohdistanut huomiota ensisijaisesti itseensä vaan sanomaan Jumalan valtakunnasta: ”Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty” (Luuk 4:43). 

Jeesuksen sanomassa korostui usko ja rakkaus sekä oikeudenmukaisuus ja armollisuus. Hän ei vaatinut henkilöpalvontaa vaan sitä, että häntä ja hänen esimerkkiään seurattaisiin. Jumalan valtakuntaan kuljetaan rakastamalla, anteeksi antamalla ja olemalla tuomitsematta muita. Jumala on rakkaus, ja sen vastakohtana viha ja pelko. 

Jeesus ei tule koskaan pakottamaan itseään joulun keskipisteeksi, eikä hän haluakaan jalustalle maallisten kuninkaiden sijaan. Sen sijaan sanoma Jumalan rakkaudesta sopii Herrojen Herralle. Hänessä kaikuu ikiaikainen profeetallinen ääni, joka kehottaa tekemään sen mikä on oikein: ”- Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen” (Miika 6:8). 

Tuttu joululaulu jatkaa: ”jos myöskin me kuin tietäjämme nuo veisimme kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo, niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.”

Päivänsankarille kuuluu lahja. Mitä lahjaksi Vapahtajalle?

Hänen toiveensa oli ja on, että ilosanoma tulee eläväksi keskellemme, todeksi tässä ja nyt. Aineeton lahja, joka  näkyy sanoissa ja teoissa.  

Jeesus Kristus syntyy yhä uudestaan keskuuteemme, kun heikot nostetaan ylös ja saavat oikeuden, missä hyljeksityt toivotetaan tervetulleeksi ja nälkäiset ruokitaan, missä köyhät vaatetetaan ja vangit päästetään vapaiksi, missä vihamiehet paiskaavat kättä ja synnit anteeksi annetaan. Kristus, joulunlapsi, on siellä missä on sovinto ihmisten ja Jumalan kesken, missä elämä muuttuu ja saa uuden onnellisen käänteen. 

Toivakan kirkon katossa on kuvattuna taivainen joulu: ”Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva KAIKELLE kansalle.” Joulu on siellä, missä erilaiset ihmiset elävät rauhassa keskenään. Kerran se toteutuu täyteydessään: oikeudenmukaisuuden, armon ja rauhan valtakunta. Tämä lupaus antaa toivon jatkaa Jeesuksen, seimenlapsen, seuraajana tässä maailmassa. Olemme matkalla mutta emme vielä perillä: ”joulu maallinen on alku joulun taivaisen.”

Kun lähdemme kirkosta viettämään joulua, Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Olimmepa koolla isommalla tai pienemmällä porukalla, yhtä arvokasta se on. Kun rakastat, annat anteeksi ja olet tuomitsematta muita, annat lahjasi Jeesukselle, lähimmäisillesi ja itsellesi. Se tuo hymyn pilviin ja pakkasen purreisiin poskipäihin: ”- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”