Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: »Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: 'Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.' Tämä oli minun sanomani teille.» Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.
”Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan.”
Pelko ja riemu. Nämä vastakkaisilta näyttävät tunteet olivat pinnalla pääsiäisaamuna. Itse asiassa sama teema toistuu läpi evankeliumien.
Kun Jeesus syntyi, Maria, Joosef ja paimenet olivat yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan.
Jeesuksen julkisen toiminnan aikana opetuslapset kokivat iloa mutta myös pelkoa, kuten Kirkastusvuorella kuullessaan äänen pilvestä: "Tämä on rakas Poikani, johon olen mieltynyt, kuulkaa häntä! – Opetuslapset lankesivat kasvoilleen ja pelkäsivät kovin.”
Pelko otti vallan kärsimysviikolla. Opetuslapset pakenivat hädissään, kun Jeesus vangittiin. Jeesuksen kuollessa lankesi pimeys koko maan ylle, maa vavahteli ja kalliot halkeilivat. Silloin sadanpäällikkö tunnusti peloissaan Golgatalla: ”Totisesti, tämä mies oli Jumalan Poika!”
Kuulimme, että enkelin ilmestyessä haudalle pelko sai vartijat vapisemaan ja kaatumaan maahan kuin kuolleet.
Myöhemmin kerrotaan opetuslapsista, jotka olivat lukittujen ovien takana peloissaan. Hiljalleen uutiset kantautuivat ja toivo herää: – Onko Herra tosiaan noussut kuolleista?
Pelko ja riemu. Molemmat kuuluvat pääsiäiseen ja kristinuskoon.
Pelko hallitsee kovin helposti elämää. Tänäkään pääsiäisenä eivät ihmiskunnan näkymät ole pelkästään valoisat. Monia uhkia on noussut. Synkkiä varjoja on niin lähellä kuin kaukana. Onko optimismi enää realismia? Missä nojaa toivomme?
Ihmiskunnassa pelolla on ollut aina paikkansa. Luonnonvoimia on pelätty sekä jumalia, joiden on ajateltu olevan niiden takana. Siksi jumalia on pitänyt lepyttää, heille on tuotu uhreja.
Tälläkin hetkellä monen ihmisen elämää hallitsee pelko. Yhtä halvaannuttavana kuin noiden Jeesuksen haudanvartijoiden, jotka kaatuivat pelosta kuin kuolleena maahan.
Pääsiäinen tuo pelon rinnalle uuden sävyn. Se muuttaa lopullisesti asetelman. Onkin toivoa. Jumala sanoo viimeisen sanan. Pelko ei enää halvaannuta. Ketään yliluonnollista ei tarvitse lepytellä saadakseen onnen ja suosion.
Joku on sanonut, että pelon vastakohta ei ole rohkeus, vaan luottamus. Pääsiäisaamuna saamme kasvaa luottamukseen. Jumala pitää lupauksensa. Enkeli muistutti naisia tyhjällä haudalla lupauksista: ”Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.”
”Niin kuin hän itse sanoi” - Jeesus pitää sanansa. Hänen lupauksensa ovat pelkojamme suurempia. Jeesus ikään kuin kirjoitti vanhanaikaisen shekin: Hänen elämänsä ja kuolemansa oli lupaus. Ylösnousemus todisti, että sillä oli katetta. Eipä ollut mikään katteeton shekki! Tämän ”shekin” saamme lunastaa kasteellamme ja uskollamme syntiemme sovitukseksi ja ikuiseksi elämäksi.
Pääsiäinen ei poista kokonaan pelkojamme, mutta tuo siihen turvan ja luottamuksen. Sitä voi havainnollistaa seuraavalla kertomuksella:
Amerikan intiaaneilla oli käytössään aikuistumisrituaali. Kun intiaanipoika saavutti tietyn iän, hänet laitettiin testiin. Poika kuljetettiin kauaksi pimeään metsään ja vieläpä niin, että hänen silmänsä sidottiin. Hänen täytyi viettää yö yksin tuossa metsässä. Pelko ja hätä oli valtava, kun perheen ja heimon turva puuttui. Pienikin oksan rasahdus sai sydämen nousemaan kurkkuun. Yö tuntui kestävän iäisyyden. Hiljalleen valo alkoi voittaa. Kun ensimmäiset auringon säteet valaisivat, poika näki puita, kukkia ja polun reunoja. Ja yhtäkkiä hän hätkähti hahmoon, joka seisoi vain muutaman metrin päässä. Se oli soturi, joka valvoi valppaasti jousi valmiina. Poika huomasi, tuo hahmo oli hänen isänsä. Intiaani-isä oli valvonut koko yön poikansa vierellään.
Mekin kuljemme monilla poluilla. Joskus on vastassa hyvin synkkää metsää, johon valo ei pääse, ”maan korvessa kulkevi lapsosen tie.” Pitkä yö pelottaa. Pääsiäisen sanoma kuitenkin lupaa, että joku seisoo vierellämme kuin tarinan intiaani-isä, vaikkemme sitä huomaisikaan. Ylösnoussut Jeesus on kanssamme illasta aamuun. Hän päästää pahasta. Tietoisuus tästä muuttaa asetelmaa: se antaa turvan vaikeimpiinkin hetkiin.
On sanottu, että ihminen kykenee käyttämään kerralla vain osan kyvyistään. Tiedämme sen, että esimerkiksi hädässä oleva perheen äiti voi hetkellisesti saada yli-inhimilliset voimat, jos oma lapsi on vaarassa. Ihminen pystyy paljon enempään kuin uskomme.
Hengellisesti voi käydä samoin. Teemme Jumalasta pienemmän kuin hän on, oikeasti hän pystyy paljon enempään. Rajoitamme hänen mahdollisuuksiaan elämässämme. Jos jokin asia ei ole meistä mahdollista, päättelemme, että eihän se ole Herrallekaan. Vähättelemme sitä työtä, jota Pyhä Henki tekee meissä.
Paavali kirjoittaa: ”Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella…” (Ef. 3:20).
Pääsiäinen antaa luvan ajatella suuresti. Suuresti Jumalasta. Jos hän voi herättää Poikansa kuolleista, mikään ei ole hänelle mahdotonta. Hän siirtää kivet esteiltämme. Hän kutsuu elämään niin kuin messussa kohta veisaamme: ” Me julistamme hänen kuolemaansa. Me todistamme hänen ylösnousemustaan. Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa.”
Rohkaistukaamme luottamukseen ja uusiin mahdollisuuksiin ihmeen äärellä: ”Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti