Pellervo Lukumies, kuvataiteilija (9.4.1935 - 28.8.2018)
Taiteilija Pellervo Lukumies kuoli syntymäkunnassaan, Toivakassa 28.8.2018. Kuollessaan hän oli 83-vuotias. Tunnetuksi hän tuli omaperäisenä ajattelijana ja vapaana taiteilijana.
Lukumies aloitti opintiensä jatkosotavuonna 1942. Kouluaan hän kävi Vanhasta pappilasta käsin, kun isä Kalle lukumies oli tuolloin Toivakan kirkkoherra. Opintien hän keskeytti lukion loppumetreillä työlään kielenoppimisen vuoksi.
Jo kansakouluvuosina maalaamisesta kiinnostunut Lukumies hakeutui sittemmin taideopintoihin Helsinkiin. Suomen Taideakatemian koulun taidemaalarilinjalla häntä opetti Sam Vanni 1955 – 1958. Koulun jälkeen hän ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi tekemällä taidetta enempi omaksi huvikseen kuin näyttelyihin ja myyntiin.
Lukumies aloitti oman talon rakentamisen Toivakkaan 1950-luvulla, vanhan nelostien tuntumaan. Talo valmistui kodiksi ja ateljeeksi ”huumorilla vanhan riihen hirsistä”. Kun piirustuksia ei ollut, ja materiaaliakin vähänlaisesti, kesti rakentaminen vuosikausia. Lopputuloksena on lämminhenkinen taideteos, koti ja ateljee, jossa Lukumiehet elivät erillään taide- ja kulttuuripiireistä, omassa rauhassaan.
Lomanviettopaikka Pokkaan valmistui, kuusikymmenluvulla sekin, pikkuhiljaa siihen valmiuteen, että perhe saattoi vuosittain viettää viikkokausia Lapin kiehtovissa maisemissa yhdessäolon, maalaamisen ja kalastuksen merkeissä sekä luonnonantimia keräten. Perheyhteydestä kertonee jotain, että tämä tapa säilyi Lukumiehen kuolemaan saakka.
Toivakan kirkon aikanaan radikaalit kattomaalaukset (1972 – 1973) tekivät Lukumiehestä kuuluisan ja olivat hänen taiteellisen työnsä debyytti. Lukumies sai tehtäväksi entisöidä Alvar Aallon suunnittelemat ja Walter Wahlroosin toteuttamat kattomaalaukset, koska ne olivat väärän maalilaadun vuoksi rapistuneet. Lukumies tulkitsi, että kuviot kattoon ”tehdään vanhalta pohjalta”, mutta oman näkemyksen mukaan. Lopputulos on vertaansa vailla oleva kokonaisuus, joka on ammentanut voimansa niin Raamatusta, Kalevalasta, mytologiasta kuin poptaiteestakin. Maalausvuosina ja vielä sen jälkeenkin riidan aiheena ollut työ on nyt arvossaan: kiistatonta kulttuurihistoriaa ja matkailuvalttikin.
Tähän aiheeseen Lukumies palasi 1980-luvun alussa. Tällöin seinä- ja kattomaalaukset syntyivät tilaustyönä Elämäjärven Hiljentymiskirkkoon Pihtiputaalle.
Kolmantena merkittävänä työnään hän piti Toivakan kirjastoon sijoitettua, toivakkalaisuutta kuvaava maalaussarjaa.
Lukumies tunnetaan Toivakassa persoonastaan ja taiteestaan hyvin. Hän piti taidettaan soveltavaan realismiin tyypittyvänä, mutta otti kernaasti vaikutteita taiteen eri tyylisuunnista. Olipa hänessä ripaus nykykansantaiteilijaakin, hän oli monessa mielessä elämäntavaltaan ja -katsomukseltaan ITE-taiteilija. Usein hän laittoi maalauksiinsa oman puumerkkinsä, tavalla tai toisella.
Lukumiehen tuotanto on runsas ja monipuolinen. On öljyväritöitä, grafiikkaa, linopiirroksia, puupiirroksia, akvarelleja, metallitöitä ja vedoksia. On muotokuvaa, maisemaa ja kylän elämää. On raamatunaiheisia ja eri kulttuureista innoituksensa saaneita maalauksia. Hän oli taitava tekemään maalauksia valokuvista. Lukumiehen maalauksia on Toivakan kunnan ja Keski-Suomen museon kokoelmissa. Maalauksia on ostettu eri puolille Suomea ja runsaasti toivakkalaiskoteihin.
Lukumiehen viimeinen julkinen taide-esiintyminen oli retrospektiivinen ”Ihmeellinen Lukumies” –näyttely Keski-Suomen museossa kesä-elokuussa 2008. Maalaamisen Lukumies lopetti vuosi ennen kuolemaansa. –”Nyt olen hommani tehnyt”. Päätös piti.
Lukumiehelle myönnettiin ylimääräinen henkilökohtainen taiteilijaeläke vuonna 2016. Hän oli Taidemaalariliiton varsinainen jäsen.
Lukumiehelle oli luonteenomaista puuhastelu arkisissa töissä kotinsa pihapiirissä. Päivät kuluivat maalaamisen ohella puunteossa, katiskoilla käynneistä, marjastuksesta ja puutarhaviljelyn mitä moninaisimmissa askareissa.
Lukumies oli mietiskelijä, suurten ja pienten kysymysten pohtija, omalla tavallaan erakkoluonne, enempi vastaaja kuin kysyjä. Hänessä oli tiettyä veitikkamaisuutta ja tarinankertojaa. Keskusteluissa hänessä oli tuttuuden ja läsnäolon tuntu.
Hän oli niin elämässään kuin taiteessaankin oman tiensä kulkija.
Jorma Staudinger
Kirjoittaja oli Lukumiehen naapuri 2004 - 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti