28.11.2022

Seurapuhe Siioninvirsiseuroissa 27.11.2022



Hyvät seuravieraat, hyvää adventtia ja uutta vuotta, kirkollista sellaista!

Adventti, adventus domini, Herran tuleminen.

1100-luvulla elänyt munkki Bernhard Clairvaux’lainen puhui kolmesta adventista. Kaksi näistä ovat näkyviä, yksi ei. 

Ensimmäisenä hän mainitsi joulun, inkarnaation adventin. Jeesus tuli näkyvästi keskellemme, syntyi ihmiseksi, veljeksemme. Häntä rakastettiin, häntä vihattiin.

Jeesus laskeutui maailmaan puolustuskyvyttömänä vauvana. Jumala, kaikkivoipa Luojamme, ei tullut maan päälle pönkittämään valta-asemaansa, vaan saapui heikkona lapsena, joka asetettiin lepäämään härkien kaukaloon. Myöskään aikuinen, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus ei pakota ketään seuraansa. Virsi sen kertoo: ”Käskien et hallitse, Kristus, et vaatimuksella. Laupeudella kosketat, rohkaiset laupeudella” (415:1).

Myös Siionin virsissä näkyy Kristuksen ihmisyys ja se, että häntä voi lähestyä ilman pelkoa: ”Ei kukaan pelätä voi pienokaista, Ei ujostella köyhää lapsukaista. Luo Jeesuksen siis juoskaa kiireesti Ja tervehtikää häntä iloisesti!” (SV 188:4, viittaus Lilliehöökin alkuperäiseen tekstiin).

Tänäkin adventtina ihmettelemme Jumalan syntymistä ihmiseksi. Katsomme taaksepäin, siihen mitä on tapahtunut, ja tartumme Jumalan lupauksiin. Kristus on syntynyt ja kuollut puolestamme. Tämän armon varaan saa häilyväkin usko jättäytyä.

Kolmas adventti on myös näkyvä. Paruusian adventti, se hetki, kun Herra palaa lopunaikoina kunniassaan.

Tämä adventti muistuttaa meitä siitä, että odotamme malttamattomasti Jeesuksen tulemista aikojen lopussa: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee" (Matt. 24:42).

Paavali kehottaa meitä olemaan valppaita hengessä, pysymään hereillä emmekä vaipumaan hengelliseen uneen: ”Te tiedätte kyllä, mikä hetki nyt on. Teidän on aika herätä unesta. Pelastus on näet lähempänä kuin silloin, kun aloimme uskoa Kristukseen” (Room. 13:11).

”Pysykää hereillä…” Oliko Paavali sittenkin ensimmäinen herännyt?

Valvominen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että naapurin tekemisiä kytättäisiin alinomaa. Mieluummin ollaan aralla tunnolla, tutkitaan omaa sydäntä ja suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin: ”Arkana nyt olen tullut itseäni tutkimaan. Kaipuu nousee sydämestä parempaan ja puhtaampaan” (VK 207:1).

Adventti kutsuu valmistautumaan henkisesti Herran tulemiseen sekä tiedostamaan myös oman elämämme rajallisuus.

Toinen adventti on Bernard Clairvaux’laisen mukaan näkymätön. Tai onko sittenkään?

Kristus saapuu, kun sanaa ja sakramentteja jaetaan. Jeesus, joka tuli maan päälle nöyränä lapsena, tulee edelleen luoksemme ehtoollisessa yksinkertaisesti leivässä ja viinissä. Adventti kutsuu meitä rukouksen hiljaisuuteen ja ottamaan vastaan hänen läsnäolonsa päivittäin.

Paavi Benedictus selittää: "Adventti kutsuu meitä pysähtymään hiljaisuuteen ymmärtämään Jumalan läsnäoloa. Se on kutsu ymmärtää, että päivän yksittäiset tapahtumat ovat vihjeitä, joita Jumala antaa meille. Ne ovat merkkejä siitä huomiosta, joka hänellä on jokaista luotuaan kohtaan. Kuinka usein Jumala antaakaan meille välähdyksen rakkaudestaan!"

Rakkauden välähdys. Armon väläys. Liekö Vatikaanissakin aitoja körttejä?

Pelkästään valosta käsin ei voi julistaa evankeliumia ”niille, jotka pimeydessä vaeltavat.” On astuttava itsekin pimeyteen, sinne missä toivon valo on tukahtumassa. Tulemme heidän rinnalleen, jotka ovat paenneet sodan kauheuksia, kuuntelemme heidän traumojaan, jotka ovat kärsineet, tuemme heitä, jotka joutuvat elämässään tiukille joko taloudellisesti tai sosiaalisesti, tulemme heidän rinnalleen, jotka joutuvat marginaaliin tai poikkeavat muutoin valtaväestön normista, lähestymme sairaita ja kuolevia. Silloin, kun tunnistamme pimeyden, ja olemme sitä itsekin kokeneet, voimme kertoa toivosta, joka on elävässä Jumalassa. Hän voi kääntää synkimmänkin pimeyden valoksi. Pimeyteen syttyy kirkkaus. Jeremian kirjassa luvataan: ”Te sanotte: ’Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.’ Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: ’Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!’»

- Siinä lohduttavia sanoja esimerkiksi keskellämme oleville ukrainalaisille, vielä tulee ilon ja riemun aika. Tähän luotamme.

Vaikka pyhän Bernhardin toinen adventti on näkymätön, se siis tulee näkyväksi välillisesti. Hän tulee, kun kristityt elävät toivossa eivätkä luovuta. Hän saapuu, kun ilmaistaan rakkautta ja myötätuntoa sekä työskennellään oikeudenmukaisuuden puolesta. Kristus saapuu, kun näemme Jumalan läsnäolon ja Jumalan kuvan niissä ihmisissä, jotka ovat erilaisia kuin me. Kristus saapuu, kun kärsivät lähimmäiset tietävät olevansa viime kädessä turvassa Jumalan rakkaudessa. Kristus saapuu, kun toinen on nukahtamaisillaan, niin toinen nykäisee hereille, ja jakaa öljylampun toivon valoa hänelle, jolta se uhkaa loppua.

Jeesus Kristus oli, on ja on tuleva. Hän kyllä vastaa adventin ikivanhaan rukoukseen: "Maranatha - Tule, Herra Jeesus!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti