23.10.2016

Saarna 23. sunnuntai helluntaista 23.10.2016




Ef. 4:23-5:2*
Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.
    Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta. Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle. Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.
    Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.


Kristillinen usko kutsuu pyhään elämään. Sitä tulisi ohjata totuus ja oikeudenmukaisuus. Usko lähtee sisältä, hengestä ja mielestä. Ei riitä, että kristitty uudistuu sisäisesti kerran vaan se on jatkuva, läpi elämän kestävä prosessi. Tästä Paavali opettaa epistolassa: ”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.”    

Mitenkä tämä meiltä onnistuu? Elämmekö kuten Sana kehottaa?

Kyllä ja ei. Onnistumme vaihtelevasti. Syntinen ja vanhurskas ihminen kulkevat käsi kädessä, emme ole pelkästään pyhiä vaan myös pahoja. Olemme pelastettuja yksin armosta, mutta samalla emme ole vapaita synnistä. Käymme sisäistä taistelua. Roomalaiskirjeen 7. luku on tärkeä esimerkki kristityn kamppailusta. Se on helppo omakohtaisesti omistaa: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti” (7:18-20).

Pimeys on valon puutetta. Pahuus on hyvän puuttumista. Kummasti ajaudumme irti hyvästä. Kun pitäisi pukeutua kristilliseen sotavarustukseen (Ef. 6!), niin yllemme alkaakin kasautua ihan toisenlaista vaatekertaa. Se alkaa erottaa meitä pyhästä.

Tästä Paavali Efesolaiskirjeessään varoittaa. Ei hän olisi sitä kirjoittanut ellei näitä ongelmia olisi paikallisten kristittyjen keskuudessa esiintynyt. Valon lasten puku on tahriutuvaa sorttia.

Paavalin kehotuspuhe on suoraa ja selväsanaista: ”Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta”, ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee”, ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi”, ”Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus.”

Pahuudesta tulee luopua. Luopumista tarkoittava sana viittaa tässä kirjaimellisesti riisumiseen. Katkeruutta, kiukkua ja vihaa tuottava puku on riisuttava pois, jotta Jumalan mielen mukainen asu saisi tilaa. Vanhan on väistyttävä uuden alta.

Kristillistä uusiutumisprosessia voi verrata taloremonttiin. Jos talossa on tapahtunut paha vesivahinko, ei paljoa auta että vaihdetaan vähän uutta pintaa, pitää korjata paremmin. Jos tätä ei tee, ongelma tulevat vastaan kahta kauheampana. Läpeensä mädät perustukset tulee poistaa. Kaikki uudistetaan pohjia myöten.

Sama pätee hengelliseen elämään. Sitä ei voi lähteä korjaamaan pienillä pintalaastikerroksilla. On mentävä juureen, perustuksiin, sydämeen. Se vaatii hengellistä työtä. Se on raskaampaa kuin pieni pintakorjailu mutta palkitsee pitkässä juoksussa. Valhetta, vihaa, riitelyä ja sopimatonta puhetta voi peitellä tietyn aikaa, mutta se ei kestä. Likaiset vaatteet pestään, laho talo korjataan, ryvettynyt sielu valkaistaan Kristuksen sovintoveressä. Siksi meillä on ehtoollinen ja sana. Seurakunta. Rukous. Jos pidämme huolta rakennuksistamme, eikö sielumme ansaitse perushuoltoa monin verroin enemmän?   

Kirkkopyhän aihe on ”antakaa toisillenne anteeksi”. Yksi iso remontin aihe tämäkin. Siihen Paavali antaa perustuksiin menevän opetuksen: ”Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.”

Onko sinun yleensä vaikea antaa toiselle anteeksi? Oletko koskaan miettinyt johtuuko se siitä, ettet ole antanut anteeksi itsellesi?

Kun omistamme sydämissämme sen, mitä olemme saaneet anteeksi Jeesuksessa ja hänen ristissään, niin on yhä vaikeampaa kantaa kaunaa toiselle. Muistamme: minun ei tarvitse koskaan atnaa anteeksi toiselle sen enempää kuin mitä Jumala on jo minulle anteeksi antanut. Mitä tapahtuukin, on Jumalan armo aina meitä suurempi. Minä olen se, joka on saanut anteeksi enemmän.      

Kristityn elämä ei ole helppoa. Eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Lohtua saamme siitä, Jumala auttaa matkalla. Hän on se joka meidät puettaa hyvyyteen ja vanhurskauteen.   

Erästä miestä kehuttiin usein hänen hyvistä asuvalinnoistaan. ”Hieno paita”, ”Onpa sinulla tyylikkäät housut”, ”Noh nyt on niin sävy sävyyn että!” 

Mies kiitteli huomioista. Mutta hän ei kuitenkaan koskaan kertonut, että hänen oma vaimonsa oli kaikkien asuvalintojen takana. Vaimo oli hänen pukumestarinsa.

Kuljemme Kristuksen vaatetuksessa, emme omissa. Hän on vaatturimme. Kasteessa meidät on häneen puettu. Kristillinen usko on sitä, että muistaa kenen pukua kantaa ja miten sen kantajia kehotetaan elämään ja kuka meidät rakkaudessa pitää kiinni. Emme tee mitään omassa voimassamme. Joka messussa tästä kastepuvusta muistutetaan: ”Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin… pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus (Rm 13:12-14), ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne” (Gal. 3:27).


*Varsinainen kirkkovuoden teksti on lyhyempi Ef 4:25-32. Päätin ottaa kuitenkin laajemman yhteyden, koska se sopii ajatuksellisesti paremmin. Useissa kirkkokunnissa saarnataan nimenomaan näillä jakeilla 4:23-5:2.