Matt. 18:1-6, 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Jopa kolme kymmenestä kuoli synnytykseen tai pian sen jälkeen. Toiset kolme kuolivat ennen kuin he olivat täyttäneet kuusi vuotta. Suunnilleen kuusi kymmenestä oli kuollut ikäluokasta heidän täyttäessään 16 vuotta.
Tämä on karua kertomaa Jeesuksen ajan lasten eliniän odotteesta. Ajatelkaa: silloin 18-vuotias nuori oli keski-ikäinen, sillä monet eivät päässeet koskaan viettämään 40-vuotispäiviään. Panu-pappi olisi 39 vuoden iällään ollut todella kokenutta kansanosaa, ikäihminen, varttunutta väkeä. Antiikin aikana 70 prosenttia lapsista olivat menettäneet toisen tai molemmat vanhempansa murrosikään tultaessa.
Kun otamme huomioon tämän, luemme päivän evankeliumia eri sävyllä. Jeesuksen ja lapsen kohtaamisessa oli jotain sellaista, mitä emme nyky-Suomessa ymmärrä. Tuo lapsi saattoi olla lähestulkoon koditon, vähintään puoliorpo, joka asui sukulaisten luona. Hän kärsi nälästä, roomalaisten sotilaiden miehityksestä ja oli alituiseen vaarassa saada tappavan kulkutaudin. Henkilökohtaisen hygienia oli niin ja näin. Voi hyvin kuvitella Jeesuksen polvella olleen likaisen pojan tai tytön, jonka vaatteet olivat rispaantuneet ja jonka kengistä ei ollut tietoakaan. Hymyssä ei luultavasti ollut montakaan tervettä hammasta.
Jeesuksen ajan lapsilla oli vähän ihmisoikeuksia. He saattoivat olla miltei samalla tasolla kuin orjat, ja vasta täysi-ikäisenä heitä kunnioittettiin vapaina kansalaisina. Lapsen arvo nähtiin siinä, mitä hän pystyi kotona auttamaan ja siinä, mikä hänestä aikuisena tulisi: tuottava kansalainen, joka pitäisi kasvaessaan huolta iäkkäistä vanhemmistaan, jos he vielä eläisivät. Orvot, joiden oikeuksista Raamatussa paljon puhutaan, olivat kaikkein heikoimmassa asemassa. Lapsen kaltaisuutta käytettiin jopa haukkumasanana, jos toista aikuista haluttiin loukata. Se oli enemmän kuin meidän huudahdus: ”Älä ole nyt lapsellinen!”
Jeesus ja avuton lapsi. Lapsi, joka oli täysin aikuisten ja yhteiskunnan armopalojen armoilla. Porukan heikoin lenkki. Hänet Jeesus kutsui keskelle ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.”
Tulla heikoksi, pieneksi, muista riippuvaisiksi. Suostua siihen – miten vaikeaa se onkaan! Jeesuksen lähelle tullut lapsi oli vailla mitään ulkokuorta, hän seisoi siinä sellaisena kuin oli. Jeesus hymyili hänelle, aivan varmasti. Tämän aavistuksen vahvistaa erään toisen lapsen huomio, kun saarnaaja opettaessaan sanoi: ”Tiedämme Jeesuksen itkeneen muttei koskaan nauraneen”. Tähän pieni lapsi: ”Mutta jos Jeesus kutsui luokseen lapsia, ihan taatusti hän hymyili. Yksikään lapsi ei menisi vihaisen aikuisen syliin. Minäkään en juoksisi teidän luoksenne, hyvä saarnaaja, koska olette aina niin vihaisen näköinen!” Niinpä. Jeesus hyväksyi lapsen ja lapsi tiesi sen. Lempeys ja hyvyys loisti Herrasta. Lapsi luotti Jeesukseen ja tuli hänen luokseen.
Tulemmeko Jeesuksen luokse samalla mielellä? Ymmärtäen, ettei meillä ole hänen edessään mitään tarjottavaa, mutta hänen kanssaan meillä on kaikki. Emme ole pelkästään haavoitettuina lapsia, vaan aikuisia, varttuneitakin, monien taakkojen rasittamina. Aikuisille Jeesus evankeliuminsa puhui. Roikumme kiinni hänessä ja hänen armossaan. Jeesus ja seurakunta pitävät kiinni heikoimmastakin oksasta, kunhan ymmärrämme niitä tarvitsevamme. Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu” (Joh 15:5-6).
Antiikin aikana ihmiset olivat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa. Sitä he ovat tänäänkin. Keskuudessamme on tänäänkin ihmisiä, joille on annettu kärsimystä ja vaivaa toisia enemmän. Lapsen kaltaisuus tarkoittaa, että osaamme asettua ensiksi heikoimman asemaan, hänen joka tarvitsee apuamme. Näemme evankeliumin pienen lapsen, näemme vieressä olevan ystävän, näemme apua huutavan muukalaisen. Vähäisiä, olivatpa he keitä hyvänsä, heitä tulee tukea. Jeesus käskee: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä.”
Lapseksi tuleminen tarkoittaa oman ja lähimmäisen pienuuden. Tunnistamista. Ketään ei auteta ylhäältä. Kenellekään ei voi olla lähimmäinen ilman hyväksymistä. Ilman lempeyttä, ilman hymyä. Ja mitä tahansa hyvää ihmisten välillä tapahtuu, se ei ole koskaan yksisuuntaista. Virressä sanotaan osuvasti: ”Tässä valtakunnassa ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa” (VK 428:5). Ei ole autettavaa ja auttajaa, on vain ihmisiä, jotka kohtaavat toisensa eri elämäntilanteessa. Kertomuksen sankari ei ole auttaja valkeassa ratsussaan, vaan se, mitä kahden ihmisen kohtaamisesta syntyy. Autettava kohtaa Kristuksen, kuten se toinenkin: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä.” Lähimmäisessä joka on tiukilla, hänessä saatat kohdata palan taivasta, sillä heidän enkelinsä ovat lähellä Isää: ”Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Vietämme juhlaa, messu ja varttuneen väen syntymäpäiviä. Joillekin Jumalan sana ja ehtoollinen voivat olla vähäisiä asioita, sellaisia, joille ei kannata antaa arvoa. Me annamme. Ehtoollisessa kohtaamme Jeesuksen. Hymyilevän ja hyväksyvän Vapahtajan. Hän hymyilee sinullekin, hyväksyy, ottaa lähelleen ja sanoo alttarilla: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti" (Joh 6:51).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti