16.8.2017

"Over the rainbow is love" - Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.



Ensimmäinen Lapuan hiippakunnan pappi "on jäänyt kiinni" samaa sukupuolta olevan pariskunnan vihkimisestä. En tunne tapausta enkä muutenkaan ota siihen kantaa. Toivon vain hartaasti, etteivät asianosaiset joudu jälkipuinnista kärsimään. Mielellään ei lainkaan, sillä heille tilaisuus on ollut onnenjuhla. Ei tässä murheellisten laulujen maassa liikaa onnea ole – siitäkö pitäisi rangaista?  

"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain" (Room. 13:10). 


Yleisellä tasolla muutama huomio. Kastan, hautaan ja vihin kymmeniä ihmisiä vuodessa. Monesta tilaisuudesta eivät tiedä paikkakuntalaiset yhtikäs mitään, saati sitten Toivakan ulkopuoliset. Kirkossa luettavat nimet ovat usein täysin vieraita. Häihin kokoontuu ihmisiä ympäri Suomen, hääpari mukaan lukien, eikä toivakkalaisia ole mailla halmeilla. Käyn toimittamassa kasteita kodeissa muuallakin - silloinkin paikalla on yleensä lähipiiri, ei suuren suurta seurakuntaa. 

Mitä yritän tällä sanoa? Sitä, että jos kirkossamme sallittaisiin samaa sukupuolta olevien vihkiminen, se ei näkyisi eikä kuuluisi arjessamme yhtään sen enempää kuin nytkään. Se ei näy niille, jotka ovat sen puolesta eikä myöskään niille, jotka ovat sitä vastaan. Elämämme jatkuu ihan normaalisti (ja on jatkunut tapahtuneiden toimitusten jälkeen). Osa saa kutsun samaa sukupuolta olevien hääjuhliin, osa ei ja osa ehkä jättää menemättä. Samaa sukupuolta olevien vihkitoimitusten määrä jää joka tapauksessa verraten pieneksi, ja ne ovat lööppiuutisia tasan niin kauan kuin kivi hiertää kirkon kengässä.

Kuitenkaan missään skenaariossa taivaasta ei putoa tulikekäleitä, eikä seuraavana päivänä ole Sodomaa ja Gomorraa. Korkeintaan sateenkaari pilkahtelee useammin… Fobia on katteetonta.   

Mutta heille, joita toimitus koskettaa, se on merkityksellinen. Se voi olla käänteentekevä. Se on merkkipoiju, johon voi aina palata. Se näkyy ja kuuluu heille. Sidos toiseen. Perheeseen. Ystäviin. Seurakuntaan. Jumalaan.

Sama mahdollisuus kaikille.  

Miksi ihmeessä eväisimme toisilta sen, jonka itsekin haluamme? Ja ennen kaikkea: miksi eväisimme sellaista, joka ei edes käytännössä vaikuta meihin ellemme halua? 

Olen perustellut näkemystäni useista näkökulmista aiemmin. Nyt otin hyvin käytännönläheisen otteen. Pehmeä lasku on hyvä uutinen niille, jotka asian kanssa kipuilevat – maailma ei tule muuttumaan yhdessä yössä. Valitettavasti sama uutinen on toisesta vinkkelistä monelle huono – muutos on liian hidasta.   

Kun aikaa kuluu, lähden siitä, ettei tätä asiaa tarvitse avata näin ”kökösti”. Nimittäin mieluummin tuon esille sen, että seurakunnassa saa näkyä ja kuulua monimuotoisuus ja nimenomaan hakeudumme toistemme seuraan kuin että harjoitamme välttelyä. Kirkossa nimet ja kasvot saavat näkyä, otamme osaa suruun ja iloon, kuulutamme sen turuilla ja toreilla tai kuiskaamme sen hienovaraisesti, tätä varten seurakunta on (edellä mainittu nykytilanne ei ole siis mikään ihanne, se ettemme tiedä toisistamme juurikaan emmekä osallistu toistemme elämään yhteisöllisesti, mutta eräällä tapaa se näin on). Kun erilaisuus kuuluu ja näkyy – se ei jätä kylmäksi, jos sen ottaa vastaan. Moni tulee tämän vielä oppimaan, se tuo tullessaaan pelkästään hyvää. Ehkä sateenkaarirakkaus näyttää meille vielä ilmeisemmin sen, ettei rakkaus katso ulkoiseen ja se on lahja, joka ei suostu yksinkertaisiin määritelmiin. Toivottavasti ennen taivaan hääjuhlaa voimme jakamattomana seurakuntana iloita sateenkaariväen kanssa. Tähän pyrimme, koska "taivasten valtakunta on keskellänne."    

Prosessi on päällä. Latinaksi prosessi on eteenpäin menemistä, edistymistä, tietyn tapahtumaketjun johtamista tulokseen. 

Koen ja uskon vakaasti, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa prosessi johtaa siihen, että sateenkaariväki saa samat oikeudet kuin muutkin. Mutta kauanko vielä? Onko matkassa vielä monta mutkaa? Still processing...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti