15.1.2017

Johdantosanat - 3. sunnuntai loppiaisesta


Rakkaat seurakuntalaiset.
   
Veisasimme alkuvirrestä ”Tietäni ohjaa, kun matkaa teen… Silmäni aukaise, osoita tie…” (VK 923:2, 5)

Uskossa on kyse tiestä. Rukoilemme johdatusta ja sitä, että kokisimme Jeesuksen kulkevan kanssamme joka päivä: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”

Tie on myös kirkkotiemme. Messuun tulemme, jotta näkisimme paremmin tien ja jos emme näe sitä, senkin saamme jättää Jumalan haltuun: ”Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten; Herra lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten.” 

Olennaista on, ettei uskontiellä tarvitse olla yksin. Ei ilman Isää, ei ilman Jeesusta eikä Pyhää Henkeä, ei ilman seurakuntaa. Matkakumppaneita on. Tämä on lupaus, joka meille on annettu: ”Yksin en kulje hetkeäkään...”

Päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa sanotaan: “Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.”

Jumala kutsuu meitä silloinkin, kun olemme eksyksissä. Hän etsii meitä, kun olemme kadoksissa. Kun kompuroimme, hän nostaa meidät lempeästi ylös. Kun olemme matkasta väsyneitä, hän virvoittaa. Sanansa ja sakramenttiensa avulla hän haluaa ohjata meitä oikealla tielle: “Tässä on tie, kulkekaa sitä!”
    
Jumalan apuun ja anteeksiantoon luottaen saamme rohkeasti tulla hänen eteensä. Jotta hän saisi luvan johdattaa meitä oikealla tiellä, elämän tiellä, tunnustakaamme hänelle syntimme ja harharetkemme yhteen ääneen näin sanoen:

Synnintunnustus vkl 712

Herra. Sinä olet valo, mutta en ole katsonut sinua. Sinä olet tie, mutta en ole seurannut sinua. Sinä olet totuus, mutta en ole pysynyt sinussa. Sinä olet elämä, mutta en ole tunnustanut sitä. Sinä olet opastajani, mutta en ole totellut sinua. Ja kuitenkin, Herra, kun teen väärin ja turmelen elämääni, olen onneton ja syytän sinua. Herra, anna minulle anteeksi. Tätä pyydän Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajani tähden.