Viime sunnuntaina kuulimme kertomuksen Jeesuksen ja samarialaisnaisen kohtaamisesta Sykarin kaivolla (katsoen seurakuntakodin puuveistosta aiheesta). Tänään kuulemme kertomukselle lyhyen jatko-osan.
Nouskaamme kuulemaan evankeliumia Johanneksen mukaan!
----
Joh. 4:39–42
Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Jeesuksen ja samarialaisnaisen kohtaaminen ei todellakaan mennyt Kankkulan kaivoon – se muutti pysyvästi maailmaa. Hetken kohtaaminen, merkittävät seurausvaikutukset. Rohkaiseva esimerkki siitä, että joskus hetkikin Jeesuksen seurassa riittää: ”joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan” (Joh. 6:35)
---
Viime pyhänä hämmästelimme muutosta naisessa. Arka ja pelokas nainen muuttui kohtaamisessa. Naisesta tuli evankelista, todistaja: ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”
Tuo muutos huomattiin myös heimolaisten keskuudessa. Muutoin on vaikea selittää sitä, että naisen todistus otettiin vastaan muitta mutkitta, ’monet uskoivat’ kertoo evankeliumi. Naisen sanoissa oli Jumalan voima.
Häpeilevä elämänasenne oli naisesta kadonnut. Hän ei hävennyt itseään eikä Jeesusta. Kyse on samasta kokemuksesta, josta apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille” (1:16).
Samarialaisten reaktio on sekin vaikuttava. He olivat valmiita uskomaan, jopa ennen kuin olivat nähneet Jeesuksen. He lähtivät Jeesuksen luo ja pyysivät häntä jäämään kaupunkiin. Jeesuksen opetus sai vielä enemmän vastakaikua: ”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Uuden testamentin kertomuksissa juutalaiset torjuvat usein Jeesuksen. He tarvitsivat ihmeitä uskoakseen – ja sekään ei aina riittänyt. Samarialaiset olivat toista maata. Pelkkä sana sai heidät uskomaan. He eivät ihmetekoja vaatineet eikä Jeesus niitä tehnytkään. Sen sijaan Jeesus puhui ja opetti.
Tällainen usko on kestävää. Jumalan sana on siemen. Se synnyttää muutoksen ja uutta elämää. 1. Pietarin kirje todistaa: ”Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta” (1:23).
Jeesus herättää uskon. Hänet kohdataan luterilaisen perinteen mukaan erityisesti sanassa. Siksi sanan alla eläminen on tärkeää. Tulemme yhdessä sanankuuloon, jumalanpalvelukseen kuten samarialaiset. Jeesus puhuu ja opettaa keskellämme. Vain hän voi lahjoittaa saman rohkeuden kuin kaivon naiselle. Vapauden olla häpeämättä sitä, mitä ei pidä hävetä. Lupauksen sana seisoo lujana. Katekismus opettaa: ”Koska emme voi rakentaa elämäämme omaan varaamme, meidän on yhä uudelleen turvauduttava Jumalan sanan lupauksiin. Kun luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, Pyhä Henki sytyttää meihin uuden luottamuksen ja rohkeuden.”
Nainen todisti. Kreikan kielessä sana todistaa tulee sanasta marttyyri. Nainen oli siis aikansa marttyyri, todistaja. Tuolloin sillä ei ollut vielä sitä merkitystä, että todistus johtaisi hengen menetykseen. Kuolemaa voi olla ilman uskoa, mutta marttyyriutta ei ole ilman sitä. Kaikki lähtee todistuksesta. Todistuksen seurauksia emme aina tiedä. Kuullaanko sitä alttiisti vai käännytäänkö vastaan?
Marttyyri-sanan takana on mahdollisesti merkityksiä: ”Välittää, olla huolestunut, olla levoton”. Kuvaavaa. Jeesuksen seuraaja ei voi olla välittämättä ihmisistä ja heidän sieluistaan. Huolta tuovat asiat, jotka vievät yksilöitä ja yhteisöä kauemmaksi Jumalasta. Kristityllä on sisimmässään rauha mutta usein myös levottomuus.
Jeesus sanoo: ”Myös te olette minun todistajiani” (Joh 15:27).
Tämä kutsu on annettu meille. Olemme Jeesuksen todistajia, marttyyreja. Joskus se vie meidät huolten ja murheiden teille. Helppoa elämää ei ole luvattukaan, se pitää muistaa. Mutta myös se luvataan, että se kannattaa. Jeesuksen seuraaminen kannattaa. Aina. Se on kaiken vaivan arvoista.
Mistä todistamme? Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta. Rististä ja ylösnousemuksesta. Syntien anteeksiannosta ja iankaikkisesta elämästä. Siitä, että Jeesus ei ole vain juutalaisten tai tietyn joukon pelastaja, vaan koko maailman pelastaja. Hämmästyttävää kyllä, samarialaiset tajusivat tämän heti: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Alkukielen kreikaksi maailma on kosmos. Jeesus on koko kosmoksen pelastaja. Ilman mitään rajoja! Tämä tehtävä on annettu ja selvästi kerrottu meille: ”Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme” (1 Joh 4:14).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti