15.1.2017

Saarna 2. sunnuntai loppiaisesta 15.1.2017



Joh. 4:5–26 
Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
     Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
     Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.» Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.»
     Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» »Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.»
      Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.»

Katsokaamme seurakuntakotimme puuveistosta päivän evankeliumista (ks. kuvat yllä ja lopusta). 

Mitä siinä näet? 

Kävin sitä eilen sitä varta vasten tutkimassa. Olin lopulta hieman yllättynyt. Tekstin perusteella nimittäin odotin Jeesuksen ja samarialaisen naisen välien muodostuneen läheisiksi, hyvin syvällisiä kun keskustelivat. Mutta Niilo Lehikoisen puureliefissä hahmot näyttävät aroilta, suorastaan pelokkailta. Nainen katsoo ohitse ja vetää asustettaan tiukemmalle, nostaen kätensä vartalonsa eteen. Jeesus on hänkin kyselevän ja hieman surkean oloinen, ”uupunut matkasta”, kuten evankeliumin kertoo. Hänellä on etusormi pystyssä erikoisesti. Kutsuva ja pyytävä ilme, näin tulkitsen. Kaksi ventovierasta kohtaavat ja siltä se näyttää. 

Tulkitsen, että Lehikoisen teos kuvaa juuri sitä hetkeä, kun Jeesus ja nainen kohtaavat. Keskustelu ei ole vielä päässyt kunnolla alkuun. Etäisyys on ymmärrettävää. Nainen ja mies, juutalainen ja samarialainen – jännitettä ilmassa. Jeesus tekee  aloitteen. Surkeahko ilme viitannee siihen, että hänellä oli aidosti jano ja siitä johtuva väsymys: ”Anna minun juoda astiastasi”. Tähän nainen: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Evankelista Johannes lisää vielä selventävät sanat: ”Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.”

Kahden muukalaisen tapaamisesta seurasi merkittäviä asioita. Samarialaiseen naiseen syttyi palava usko ja hänestä tuli evankelista kansansa keskuudessa. Tästä kuulemme ensi pyhän jatkokertomuksessa (Joh 4:39-42).    

Mitä kohtaamisessa tapahtui? 

Jeesus näki naisen, hänen elämänsä ja hänen taakkansa (”viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi”). Nainen tuli nähdyksi omana itsenään. Rakkaudella Jeesus purki naisen suojamuurin, vartaloa suojaavan käden, harhailevan katseen ja mielen muurit. Messias, maailman pelastaja, oli läsnä.   

Oman kokemukseni mukaan syvimmät ihmissuhteet eivät synny pelkästään samoista harrastuksista tai sopivista temperamenteista. Syvä yhteys syntyy, kun annetaan itsestä jotain toiselle. Jakaen itsestään tuntemuksia, ihmisyyttä. Kertoen toiselle ehkä sellaista, jota vain harva tietää. Silloin ilmapiiri tulee avoimeksi. Toinen saa luvan olla lähellä. Syntyy kahdenkeskinen luottamus. 

Kristus antoi naiselle itsensä. Koko Jeesuksen elämässä oli kyse tästä: jakamisesta. - ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mk 10:45). Hän oli Messias, josta nainen oli kuullut: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Hän vastasi naisen hengelliseen etsintään, syvimpiin tarpeisiin: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Jeesuksen ja samarialaisnaisen kohtaamisessa tapahtui muutos. Aivan kuten aiemmin Jeesus oli muuttanut veden viiniksi Kaanan häissä, samoin naisessa tapahtui muutos, ehkä Jeesuksessakin. Aito kohtaaminen muuttaa meitä. Annamme, saamme. Saamme, annamme. Todellinen kohtaaminen ei ole koskaan yksipuolista. Kristuksessa ei ole auttajaa tai autettavaa, on vain veljiä ja sisaria, ihmisiä jotka kohtaavat. Tämä on hyvä muistaa. Ehkä erityisesti silloin, kun kohtaamme ihmisiä, jotka ovat tiukilla ja syrjäytyneet, yhteiskunnan marginaalissa olevia. On väärin luulla, että auttaisimme heitä sankarien tavoin. Ei. Kun kohtaamme heidät aidosti, he auttavat meitä. Olen kokenut Kristuksen rakkauden voimakkaimpana juuri näissä tilanteissa. Minua on puhuteltu. 

Uskaltaudummeko kohtaamisiin, jotka muuttavat meitä?    

Vesi on välttämätöntä kaikkeen elämään. Sitä tarvitaan joka päivä. 

Kristittyinä tarvitsemme elävää vettä, joka poistaa hengellisen janon. Tätä vettä ei ole tarkoitettu vain taivasta varten, vaan se on annettu matkaevääksi tässä ja nyt: ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Vesi virtaa jo. Se ei ole kuivuva lätäkkö, vaan liikkuva ja meitä muuttava vesi. Ikuinen elämä on jo alkanut Jeesuksessa. Vanha raamatunkäännös sanoittaa kohdan näin: ”se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Kumpuaa, pulppuaa, hersyää. Alkaen tässä ja kerran kohti ikuista elämää taivaassa. Tätä vesivahinkoa voi sielulle suositella - annetaan Jeesukselle lupa muuttaa meitä!     

Millaisen puuveistoksen sinä tekisit Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta? Millaisen tunnetilan haluaisit välittää?

Ja entä: Millaisen veistoksen tekisit sinun ja Jeesuksen kohtaamisesta?