11.12.2016

Saarna 3. adventtisunnuntai 11.12.2016



Matt. 11:11-19 
Jeesus sanoo:
    "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
    Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: 'Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.' Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!"

Kolmas adventtisunnuntai on ’hengen adventti’ (adventus spiritualis et sanctificationis). Katseemme kääntyvät siihen, miten Jumalan valtakunta on jo keskellämme hengellisesti. Jeesus saapuu seurakuntansa keskelle Sanassa ja pyhissä sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa. Pelastuksen lahjat ovat käsillämme, niitä ei tarvitse erikseen odottaa. Tutussa laulussa ”Joulupuu on rakennettu” sanotaan osuvasti: ”Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat. Autuuden ja anteeks´annon, kaikki taivaan tavarat.” 

Pelastuksen lahjat ovat keskellämme. Miten valtavan suuri lupaus! Tämä synnyttää meissä iloa. Siksi monessa kirkkokunnassa viettämämme pyhän nimi on ”Gaudete”-sunnuntai, ilon sunnuntai. Se on saanut nimensä Filippiläiskirjeen kohdasta: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (4:4). Kolmas adventti on kutsu astua tähän uudistavaan ja pelastavaan iloon. Ilomme on iloa Herrassa! Kristittynä eläminen ei ole pelkkää korpivaellusta, vaan  kulkemista pelastuksen ilossa. Herran läsnäolosta löytyy kestävä perusta ilolle. Jesajan kirjassa sanotaan: ”Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa” (61:10). 

Pelastuksen lahjat ovat aivan edessämme. Samalla kristitty katsoo taaksepäin pelastushistoriaan ja antaa arvon Jeesuksen polunraivaajille. Heistä yksi on Johannes Kastaja. Hänestä lukien Jumalan valtakunta alkoi murtautua esiin erityisellä tavalla.  

Kun maailmassa tapahtuu murrosta Jumalan toimesta, samalla nousee vastustusta. Sitä kohtasivat myös Johannes ja Jeesus.  Heitä kritisoitiin. Johanneksen erämaa-asketismi ei kelvannut, hänet leimattiin hulluksi: ”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' Jeesusta taas pidettiin liiankin riehakkaana, koska hän osallistui hääjuhliin ja illallisiin, vieraili marginaalissa olevien luona: 'Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mikään ei toiminut kansalle. Ei kelvannut hääjuhla eikä valittajaiset. Siksi Jeesus vertasi sukupolveaan kiisteleviin lapsiin, jotka eivät osaa päättää mitä he haluavat, eivätkä sitten lopulta lähde mihinkään: ”Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: 'Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.” 

Ymmärrän Jeesuksen tuskastumisen. Luulenpa, että etenkin moni kirkon työntekijä kokee samaa: on vaikea löytää säännöllistä toimintaa, joka miellyttäisi kaikkia. Ehkä usein yritämmekin ratkaisua väärinpäin, ratkaista ongelmaa ihmisnäkökulmasta.  Jos mittariksi asetetaan ihmisten vaatimustaso, tuleeko mikään koskaan riittämään? Muistamme kuvan kinastelevista lapsista, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä. Tyytyväisyys ei synny Jumalan ulkopuolelta. Se ei synny siitä, että saa jotakin lisää ja lisää, vaan usein se on jotakin vähemmän. Taivasten valtakunnan salaisuudet näkyvätkin vähäisyydessä, pienuudessa. Jeesus jatkaakin puhettaan päivän evankeliumin jälkeen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa” (Matt. 11:25-27)

”ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Jumalan tunteminen on Jeesuksen vallassa. Hänessä tie. Hänessä tyytyväisyys. 

Miettiessämme Jumalan toimintaa maailmassa on tärkeä ymmärtää, että Jumalan suunnitelma on voimassa. Tapahtuipa mitä tahansa – vastustusta, tyytymättömyyttä – hänen suunnitelmansa toteutuu. Jumalan valtakunta on keskellämme, vaikka se ei ole vielä toteutunut täyteydessään. Saamme olla luottavaisin mielin. 

Adventti on katumuksen aikaa. Katumuksen syvin viesti on luopua omavoimaisuudesta. Emme hae ratkaisua väärästä suunnasta, itsestämme, haemme sitä Jumalasta. Suostumme Jumalan tahtoon. Kaikessa. Rukoilemme pian yhdessä, kuten joka sunnuntai: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.”  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti