8.12.2016

Saarna itsenäisyyspäivä 6.12.2016 (Timo Siukonen)



5. Moos. 8:10–17
Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut. Varokaa unohtamasta Herraa, Jumalaanne. Noudattakaa aina hänen käskyjään, lakejaan ja säädöksiään, jotka minä teille nyt annan.
   Kun saatte syödä itsenne kylläisiksi, kun rakennatte kauniita taloja ja asutte niissä, kun nautakarjanne, lampaanne ja vuohenne lisääntyvät, kun teille kertyy hopeaa ja kultaa ja koko omaisuutenne kasvaa, varokaa tulemasta ylpeiksi ja unohtamasta Herraa, Jumalaanne, joka vei teidät pois Egyptistä, orjuuden maasta. Hän johdatti teidät suureen ja pelottavaan autiomaahan, joka on täynnä myrkkykäärmeitä ja skorpioneja. Mutta tuossa kuivassa ja vedettömässä maassa hän antoi veden virrata esiin kovasta kalliosta ja ruokki teitä mannalla, jota isännekään eivät tunteneet. Hän kuritti teitä ja koetteli teitä, mutta kaiken jälkeen hän osoitti teille hyvyytensä. Älkää siis kuvitelko, että olette omin voimin ja omilla kyvyillänne hankkineet itsellenne tämän vaurauden.

Jumala antaa saarnatekstissä Mooseksen välityksellä elämälle moniulotteisuutta, mittakaavaa ja suuntaa. Mitä se merkitsee 99 vuoden itsenäisyyttä juhlivalle Suomelle yleisesti ja meille toivakkalaisille erityisesti?

Suomi menestyy valtiona kansainvälisissä vertailuissa loistavasti, ja kuntatutkimukset todistavat Toivakan olevan kokoonsa nähden hyvinkin elinvoimainen. Kotimainen hyvinvointi on laaja-alaista ja kulttuuri korkeatasoista.

Toivakassakin voimme syödä itsemme kylläisiksi, rakentaa kauniita taloja, asua niissä ja katsella, kun naudat, lampaat, vuohet, possut ja alpakat lisääntyvät. Monin paikoin omaisuutemme kasvaa. Muistammehan kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä, myös omasta seurakunnastamme.

Yksilötasolla osalla meistä menee kokonaiskuvaa huonommin. Pahoinvointi näkyy työttömyytenä ja köyhyytenä, purkautuu henkirikoksina, sanallisina solvauksina ja surullisina syrjäytymisinä.

Kansakuntana olemme maailman mittakaavassa erittäin yhtenäinen, minkä jokainen meistä voi todistaa tänään paitsi paikallisessa juhlassa seurakuntatalolla myös kansallisessa juhlassa presidentinlinnan tv-lähetyksessä. Vapautta ja demokratiaa on myös se, että toisin ajattelevat saavat kertoa näkemyksistään mielenosoituksissa.

On syytä muistaa, että mikään ei ole itsestään selvää ja pysyvää. Tämä kaikki on maallista, ja sen voi myös menettää. Muuttuvassa maailmassa menestyksen syyt ja seuraukset muuttuvat. Niitä meitä on syytä seurata ja niihin reagoida.  

Viides Mooseksen kirja tiivistää ja kertaa kaikkea sitä, mitä Jumalan valitun kansan elämässä oli tapahtunut Mooseksen johdolla neljänkymmenen vuoden aikana. Se myös muistuttaa meitä muuttumattomista perustotuuksista Jumalan valtakunnassa.

Kirja sisältää runsaasti lakeja ja opetusta, siitä miten yksilöiden, yhteisöjen ja kansakuntien tulisi elää rauhassa ja rakkaudessa. Saarnatekstissä on viisi käskysanaa: kiittäkää, älkää kuvitelko ja noudattakaa. Siinä oli kolme. Viisi tulee täyteen, kun mukaan lasketaan kaksi kertaa mainitty imperatiivi: varokaa! 

Israelin johtajana Mooses selitti ja tulkitsi sanaa, jonka tuli ohjata kansaa lupausten varassa: "Katso, minä annan maan teidän valtaanne.” (1. Moos 1:8). Maa on edelleen ihmisen vallassa. Me vastaamme teoistamme ja siitä, millaisessa kunnossa me jätämme isänmaamme seuraaville sukupolville.

Raamattu opettaa, että ihminen saa lähteä liikkeelle Herran tielle Jumalan sanaan luottaen. Sen voimasta Israelin kansakin lähti Egyptistä kohti luvattua maata. Uusi testamentti vahvistaa, että Kristuksen kautta, kasteen ja ehtoollisen turvissa Karitsan veri suojelee meitä joka päivä, vaikka inhimillisesti katsoen tilanteemme olisi kuinka vaikea.

Arvaan, että saatatte miettiä, miten Karitsan veri meitä suojelee sotien, muun väkivallan, onnettomuuksien, vastoinkäymisten, luonnonkatastrofien, sairauksien, äkkikuolemien tai rikosten yhteydessä. Sellainenko on Jumalan varjelusta vai nukkuuko hän silloin?

Tässä kohtaa pääsemme uskon ytimeen. Herra johdattaa sallimalla vaikeuksia tai nöyryytyksiä ikään kuin kysyen, jaksatko luottaa häneen koettelemusten päivinä. Nämä asiat nousevat esiin myös saarnatekstissä. ”Hän kuritti teitä ja koetteli teitä, mutta kaiken jälkeen hän osoitti teille hyvyytensä.”

Ajallinen elämä on iankaikkisuuden valossa kuin kestävyyskoe, jossa on kaksi tasoa, arjessa selviytymisen ja uskossa luottamisen. Kummassakin kysytään tahtoa, voimia, uskollisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Joskus ankeina hetkinä, kun kaipaamme suojelua tai siunausta, tuntuu, ettei sellaisia ole olemassakaan. Silloin on hyvä muistaa, että Jumala ei suojellut omaa poikaansakaan, vaan antoi tämän joutua kärsimyksiin ja ristinkuolemaan. Kristuksessa Jumala tuli ihmiseksi ja antoi esimerkin.

Ei mikään ole lopullista tässä ajassa, vaan iankaikkisuus antaa meille moniulotteisuuden, mittakaavan ja suunnan. Moniulotteisuudessa vaakataso tarkoittaa ajallisuutta, pystytaso ajattomuutta ja syvyystaso Jumalan salaisuutta, joka kantaa yli kuoleman rajan. Mittakaavan yksikköinä taas ovat usko, toivo ja rakkaus. Voimme hiljaa laskea, kuinka paljon tai vähän meillä niitä on.

Seurakunnassa elämän suuntana on vaellus kohti Jumalaa, joka sanassaan on antanut matkalle elämää suojelevat liikennemerkit noudatettaviksi. Tästä kaikesta syntyy kokonaisuus Jumalan käsittämättömästä hyvyydestä ja armosta meitä kohtaan. Saamme kuulua hänen perhekuntaansa sellaisina kuin olemme.

Jumala lupaa, että hän kulkee kanssamme, ei jätä vaikka vastaan tulee mitä tahansa, silloinkin kun uskomme ja luottamuksemme rajat ovat ylittyneet tai romahtaneet. Jeesus sanoi: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”

Kuvittelen, että yleensä emme edes halua tulkita elämää siten kuin Jumalan sana sitä kuvaa. Uskoon liittyvien asioiden tunnistaminen on helpompaa kuin niiden tunnustaminen. Miten sinä ajattelet tästä asiasta? Saatamme oivaltaa sisimmässämme, että okei ehkä Jumala hipaisi meitä, jopa auttoi, mutta tuollaisten tapahtumien pukeminen sanoiksi tai kertominen muille vaatii jo rohkeutta.

Koettelemukset, möhläykset, takaiskut ja vaarat kuuluvat ihmisen osaan. Niiden keskellä on vaikea muistaa Jumalan lupauksia taivaan mannasta. Ne ovat kuitenkin ainoa toivo hädän keskellä, koska lähellä on vaara, että uskomme laimenee ja mielemme kääntyy Jumalaa vastaan. Yksi esimerkki siitä on, että kirkon väkimäärä on jo vuosikymmenten ajan ollut laskusuunnassa,

Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Hän johdatti teidät suureen ja pelottavaan autiomaahan, joka on täynnä myrkkykäärmeitä ja skorpioneja. Mutta tuossa kuivassa ja vedettömässä maassa hän antoi veden virrata esiin kovasta kalliosta ja ruokki teitä mannalla, jota isännekään eivät tunteneet.”

Entä silloin, kun meillä menee hyvin. Jumala varoittaa meitä luulottelemasta omavoimaisuudesta ja itsekkyydestä. Mooseksen tekstissä pamahtaa vanhatestamentillinen leka: ”Älkää siis kuvitelko, että olette omin voimin ja omilla kyvyillänne hankkineet itsellenne tämän vaurauden.”

Meillä on lupa pohtia, voimmeko varmasti tietää, että Jumala on kuljettanut kansaamme nämä itsenäisyyden vuodet tai jopa kauempaa vaikkapa Pähkinäsaaren rauhasta vuonna 1323 lähtien? Varjeliko ja johtiko hän kansaamme itsenäisyystaisteluissa, talvisodassa ja jatkosodassa, joissa verta vuodatettiin ja punnittiin? Annammeko kunnian historiasta Ruotsin kuninkaille, Venäjän keisareille, Mannerheimille, Ståhlbergille, Relanderille, Svinhufvudille, Kalliolle, Rydille, Paasikivelle, Kekkoselle, Koivistolle, Ahtisaarelle, Haloselle ja Niinistölle? Jokainen heistä saa paikkansa maamme historiassa. Kuule, kuinka hongat huokaileepi. Kuule, kuinka kosket pauhaileepi. Laulu Suomen on.

Saamme olla kiitollisia Jumalalle siitä, että Hän on antanut meille viisaita hallitsijoita, presidenttejä, kenraaleita, kansanedustajia, ministereitä, virkakuntia, siitäkin huolimatta, että monet tapahtumat kirpaisevat, satuttavat ja niitä on vaikea hyväksyä. Johtajia tarvitaan kantaamaan vastuuta kansojen kohtaloista kuten Mooses aikanaan. Muistamme Kyösti Kallion, joka hoiti presidentin virkaansa rukousten saattelemana ja jonka fysiikka ei lopulta kestänyt raskasta tehtävää. 

Luterilainen oppi erottaa paitsi maallisen ja hengellisen vallan toisistaan myös lain ja evankeliumin. Yksinkertaistaen laki tarkoittaa Jumalan käskyjen noudattamista ja evankeliumi armahdusta kuolemantuomiosta, joka on meille oikein käskyjen noudattamatta jättämisestä. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Lain hylkääminen kaventaa kristillistä uskoa ja johtaa välinpitämättömyyteen, kun taas lain sekoittaminen evankeliumiin vääristää kirkkaan kristillisen ilosanoman ja jättää kuulijan epämääräiseen epätoivoon.

Tuolla lain ja evankeliumin erottamisella uskonpuhdistaja Martti Luther halusi suojella sanomaa Jumalan vapaaksi tekevästä armosta ja sen tuomasta lohdutuksesta. Kirkon oppi ja ihmisen kokemus näet lisäävät ymmärrystä toisistaan. Kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut. 

Oppi tuo yksilön uskoon sisältöä ja ankkuroi sen maailmanlaajuisesti kristittyjen yhteiseen uskoon, kun taas uskon kokemus antaa ihmiselle intoa lukea Raamattua, kokea, jakaa ja vahvistaa uskoa Kristukseen sekä tekee siitä henkilökohtaisesti merkityksellistä. Näin me tässäkin jumalanpalveluksessa rakennamme Kristuksen kirkkoa ja luomme yhteyttä kristittyjen välille.

Vuorovaikutus on kaksisuuntaista. Seurakunta kääntyy yhdessä kohti Jumalaa, joka sanansa kautta tuo meille toivon iankaikkisuudesta: elämä ei pääty kuolemaan ja tuomioon, vaan armahdukseen ja iloon taivasten valtakunnassa. 

Kirkon käsikirja kannustaa meitä tähän viittaamalla ensimmäisten Johanneksen ja Timoteuksen kirjeiden jakeisiin: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” Ja: ”Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.”

Juuri näistä syistä kirkoissa kuuluu itsenäisyyspäivänä ja muulloinkin kehotus iloita siitä mitä meillä on, kiittää, rukoilla, välttää syntiä, olla hyvä toisille ja rakastaa Jumalaa yli kaiken. Siten meille aukeaa tie päästä pois orjuuden maasta kohti luvattua maata.

Hyvät seurakuntalaiset! Martti Luther sävelsi äsken veisatun saarnavirren vuonna 1528. Tekstin hän valitsi Psalmista 46. Kunnelkaamme tarkkaan. Se alkaa ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä” ja päättyy "Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa. Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme.” Amen.
----

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Toivakan kirkossa 6.12.2016
Saarnaaja: Timo Siukonen 
Liturgia: Panu Partanen
Musiikki: Hannes Asikainen
Saarnavirsi: 170
Suntio: Seppo Soininen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti