25.12.2016

Saarna jouluaamu 25.12.2016



Luuk. 2:1-20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. 
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. 
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Lähes joka perheessä on jouluperinteitä. Mitä niistä tulee sinun mieleesi? 

Yksi sellainen – usealle meistä – on jouluaamun kirkko. On hyvä olla täällä kanssanne, taas kerran.    

Perinteistä pidetään kiinni vuodesta toiseen. On koskettavaakin nähdä, että myös monet nuoret haluavat vaalia tapoja, jotka ovat mahdollisesti jatkuneet sukupolvesta toiseen. 

Perinteet luovat turvaa. Kuva joulustamme on hieman kuin  jouluevankeliumi: sen kuulee vuodesta toiseen samanlaisena, muuttumattomana, mutta ei sitä toisenlaiseksi vaihtaisi. Sen kuuluu olla niin. Itsekin koen lämpimän liikahduksen sydämessä, kun jouluaamuna saarnastuolista luen: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn…”   

Joulussa on paljon perinnettä ja kirkostakin sitä saa. Se on hyvä. 

Samalla on todettava: jokainen joulu ei ole samanlainen. Ei jouluaatto, ei jouluaamu, tapaninpäivä eikä loppiainen. Muutoksia tapahtuu. Samat ihmiset eivät ole aina ympärillä. Olemme itsekin muuttuneet: ikääntyneet ja ehkä aavistuksen viisastuneet. Yhden vuodenkin aikana on tapahtunut asioita, jotka ovat meihin vaikuttaneet. Siksi ei ole totuudellista sanoa, että kaikki joulut olisivat samanlaisia.  

Myöskään ensimmäinen joulu ei ollut pysähtynyt seimiasetelma. Se, että Jumala syntyi ihmiseksi, käynnisti tapahtumien kulun, joka on johtanut suuriin mullistuksiin. Ikiaikojen Jumala laittoi muutoksen liikkeelle. Jeesus oli lapsi vain hetken. Hän varttui aikuiseksi, opetti ja paransi. Kärsi ristinkuoleman, nousi kuolleista, astui ylös taivaaseen. Syntyi kirkko, evankeliumi levisi nopeasti, aikanaan tänne kauas Pohjolaankin. Ensi vuonna vietämme reformaation 500-vuotisjuhlaa, kasvoi luterilainen kirkkokunta. Kristinuskon historiaa ei todellakaan voi kuvata muuttumattomana kertomuksena. Se on ollut valtavaa muutosta. Yhä tänäänkin. 

Jumala tuli ihmiseksi Jeesus-lapsessa. Se on joulun ihme. Lapsi ei ollut kuitenkaan ollut harmiton käärö, vaan Jumalan Poika, joka haastaa  meidät muutokseen. Hänen edessään näemme oman vajavaisuutemme, syntisyytemme. Pyhän edessä ihminen on pieni. Meitä kutsutaan Jeesuksen seuraajiksi. Se ei ole helppoa. Valintoja täytyy tehdä päivittäisessä elämässä. Miten seuraamme Jumalan tahtoa? Miten kasvamme kristittyinä? Sanassa sanotaan: ”Muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Maailmassa myllertää, kirkossakin. Ehkä sinunkin elämässäsi on muutoksia. Joulun sanoma on, ettei kristityn tarvitse näitä pelätä. Päinvastoin: meitä kutsutaan kasvuun muutoksen edessä. Jumala on kulkenut historiassamme aina, ennen kuin mitään oli edes olemassa. Hänen käsissään on tulevaisuus, mitä se onkaan.   

Kristitty katsoo eteenpäin. Se on myös suunta, josta Jumala on kiinnostunut. Hän on kiinnostunut siitä, miten nauttisimme elämästämme niin, ettei menneisyys paina meitä alas. Jesajan kirjassa muistutetaan: ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa?” (43:18-19). 

Muutos on tiemme. Eteenpäin mennään. Inkarnaatio, Jumalan tuleminen ihmiseksi, on johtamassa meitä tähän prosessiin. Suurempaa muutosta ei ole koskaan ollut kuin se, että Jumala luopui kaikesta, tuli kaltaiseksemme, veljeksemme maan päälle.        

Tietyssä asiassa saamme olla muuttumattomia. Se on joulun ydin, sanoma siitä, että Jeesuksessa pelastus on tullut osaksemme. Tarvitsemme vuodessa joulunajan, jolloin erityisesti muistutetaan armosta ja rakkaudesta, joka on tullut maailmaan muualta kuin meistä – Jumalasta. Kuulemme sen, ettei Jumala peruuta lupauksiaan. Pelastuksen perustus, joka tuli ilmi Jeesuksessa, ei  muutu: ”kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta” (Tit 3:4-5). 

Saamme levähtää seimelle, ihmetellä ja kuunnella enkelten sanaa: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”