4.12.2016

Saarna 2. adventtisunnuntai 4.12.2016



Luuk. 12:35-40 
Jeesus sanoo:
    "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
    Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."

Adventti, Adventus Domini, Herran saapuminen. Luterilaisessa kirkossa opetamme Herran saapumisesta kolmella tavalla: a) Jumala tuli ihmiseksi Jeesus-lapsessa; b) Kristus tulee yhä seurakuntansa keskelle sanassa ja sakramenteissa; c) Hän saapuu takaisin aikojen lopulla.  

Toisena adventtina keskitymme näistä kohdista viimeiseen. Tärkeä aihe, koska Uusi testamentti puhuu paljon Jeesuksen paluusta. Ja sanommehan joka pyhä uskontunnustuksessa: ”...ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” Katekismuksessa selitetään edelleen: ”Aikojen lopulla Kristus tulee takaisin. Kaikki joutuvat nöyrtymään hänen valtansa ja oikeudenmukaisen tuomionsa alle. Iankaikkisesta kadotuksesta meidät pelastaa vain Kristuksen armo. Kristitty odottaa luottavasti tulevaisuutta ja sitä päivää, jolloin Kristuksen valtakunta tulee näkyväksi.”

Täytyy tunnustaa, että tämä uskonkohta on minulle vaikea. Tosin sellaisena se taitaa näyttäytyä koko kristikunnalle – raittiita saarnoja aiheesta kuulee harvemmin. Jeesuksen paluu tuntuu pahasti viivästyneen, sillä Paavali ja kumppanit odottivat sitä omana elinaikanaan. ”Minä tulen pian”, kuulostaa oudolta kun se on sanottu tuhansia vuosia sitten. Risti ja ylösnousemus ovat tapahtuneet, samoin sanan ja ehtoollisen voiman voi kokea, mutta Jeesuksen saapuminen sijoittuu tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tämä uskonkohta ei sivua arkeamme. Sitä ei myöskään helpota vitsit ”Jeesus tulee, ota koppi!”, tiettyjen porukoiden pelottelevat tuomiosaarnat tai lopunajan profeetat, jotka epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen Herran paluuta koskevissa ennustuksissaan.

Jeesuksen paluu on vaikea asia – mitä sitä kiertelemään. Nykyinen odottamisen kulttuuri, tai paremminkin sen puute, vaikeuttaa ymmärtämistä entisestään. Olemme tottuneet siihen, että kaikki tapahtuu hetkessä ja haluamansa saa viivytyksettä: ”Kaikki heti nyt!” Miten ihmeessä tähän soveltuu kärsivällinen Herran odotus?  

Kerrotaan, että Franciscus Assisilainen oli kerran puutarhassa hoitamassa kasviksiaan. Häneltä kysyttiin silloin: ”Mitä tekisit jos tietäisit, että Herra saapuu tänään?”

”Jatkaisin töitäni täällä puutarhassa,” Franciscus vastasi. ”Tekisin loppuun ainakin tämän keskeneräisen rivin.”  

Herran odotus ei ole loppuhetken hätiköintiä, jossa soitetaan papille, pyydetään rippiä ja ruvetaan paniikinomaiseen polvirukoukseen. Tällainenhan käytös viittaa siihen, ettei valmistautumista ole ollut lainkaan! Oikeaa valmistautumista on se, mitä olemme tehneet eilen ja mitä teemme tässä ja nyt. Se alkaa siitä, että rukouksessa ammennamme voimaa iäisyydestä, katsomme Jeesuksen paluun suuntaan, vaikka silmä ei sinne vielä näe. Kun iäisyyden rauha on sydämessä, voimme jatkaa toimiamme – kuten Franciscus – tulipa Herra minä hetkenä hyvänsä.  

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.”

”Olkaa niin kuin palvelijat...” 

Työmme ei ole seisoa portilla yötä päivää ja katsella taivaalle odottaen Herraa, vaan toimia omissa tehtävissämme valppaasti niin kuin uskolliset palvelijat. Franciscus jatkoi työnsä loppuun. Samalla periaatteella mekin toimimme arjessa kristittyinä, annamme arvon niille tehtäville, joita eteen tulee. Koko kristittynä elämisen juju lienee siinä, että näemme ihan tavallisessa elämässämme Jumalan valtakunnan työn ja läsnäolon. Silloin yksikään päivä ei ole tavallinen, vaan ne ovat päiviä Herran puutarhassa, uusia versoja kaikkialla. Ja hoidamme uskollisesti tehtäväämme, loppuun asti.  

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.”

Valmistaudumme, hoidamme uskoamme ja odotamme Herraa. Vaatteiden vyöttäminen tarkoittaa samaa kuin ”kääritään hihat ja ruvetaan töihin!” Kristitty on kutsuttu toimeen, hän on Herran palveluksessa. Öljylamppu ei voi puolestaan palaa jos öljyä ei lisätä. Samoin on uskomme laita: se tarvitsee polttoainetta, hengen ravintoa. Sitä saa yhteisestä messusta. Jo nyt ehtoollisella tapahtuu ihme, jossa talon Herra rupeaakin palvelemaan palvelusväkeään: ”Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.”  

Rauhallisin mielin ja valvoen. Franciscuksen rauha tuli siitä, että hän oli ensiksi hoitanut sielunsa, sitten hän saattoi rauhassa jatkaa töitään. ”Ora & labora”, rukoile ja tee työtä. Kun hoivaamme sisäistä ihmistä, joulu saattaa tuoda sinulle lahjoista parhaimmat: hengelliset hedelmät. Ne ovat tätä ja tulevaa elämää varten. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti