15.11.2016

Jumala kaukana – miten lähestyä häntä?



Nykymallinen elämäntapa ei luonnostaan ruoki hengellisen elämän harjoittamista. On vaikea keskittyä, hiljentyä, olla rauhassa kahdenkeskin ihmistä suuremman kanssa. Niin paljon häiriötekijöitä, jotka hajottavat huomiota. Yhteisöllinen jumalanpalveluselämä on paikoin lähes lakannut. Kohta kukaan ei ole viemässä sinua Herran kasvojen eteen – ei perhe, sukulaiset tai ystävät – ellet itse löydä tietä. Hengellinen tie muodostuu kovin vaikeaksi, jos oppimista ei tapahdu arjen esimerkkien kautta eivätkä muut kulje kanssasi. Yksin on kehno ponnistaa. 

Jumalan kanssa seurustelu on ikään kuin verrattavissa jokavuotiseen näytelmään uudenvuoden jälkeen: salit täyttyvät kuntoilijoista, jotka lupaavat treenata ja hoitaa itseään. Tunnistan itsessäni saman piirteen: kuinka monesti olenkaan luvannut ottaa itseäni niskasta kiinni ja hoitaa hengellisyyttäni säännöllisesti! Vähän aikaa sitä jaksaa, mutta sitten hyvä tapa jää – niin kuin se uusi urheiluharrastuskin. Pettymys tulee vastaan viimeistään silloin, kun sielu lyö tyhjää. Harjoittelemattomuus on jättänyt jälkensä. 

Tunne siitä, että Jumala on kaukana, ei ole taudin syy vaan sen oire. Muutos ei ole tapahtunut hetkessä. Kun yhteydenpito ylöspäin hiljalleen kuivuu, koemme Herran etäisenä. ”Jumala on kaukana”, ajattelemme. Vastoinkäymiset ja pettymykset saattavat syventää kuilua. Heräämme hetken kuluttua siihen, että kysymme itseltämme: "Olenkos minä Jumalan lapsi enää ollenkaan?" 

Mitä tehdä? Miten lähestyä Jumalaa? 

Olen kerännyt tähän muutamia keinoja ja ajatusmalleja, jotka ovat auttaneet minua. Toivon, että niistä olisi sinullekin hyötyä.

1) Tekeminen on huono sana suhteessa Jumalaan. Hänen eteensä tullaan lepäämään, ei suorittamaan. Aloita siitä, että tuot kipusi ja tuskasi hänen eteensä, uskalla kapinoida. Hän kestää kyllä palautteen. Muista: sinun kokemuksesi on aito, sille pitää olla rehellinen!

2) Silloin kun on paha olla, silloin on paha olla. Saat luvan kipuilla hengellisesti. Jos Jumala tuntuu kaukaiselta, sitten hän on sitä kokemuksesi mukaan. Olisi virhe näytellä, että suhde häneen olisi ”vimpan päälle” kun se ei sitä ole. Muista: kipeästä kokemuksestasi voi olla hyötyä myöhemmin muille.        

3) Kerro Jumalalle, että koet hänen olevan kaukana. Pyydä häntä lähestymään sinua. Anna hänelle lupa vaikuttaa sinussa ja elämässäsi. Muista: älä kuitenkaan tee Jumalan läheisyydestä uskosi mittaria.     

4) Ymmärrä, että Jumalan poissaolon kokemus nousee omasta näkökulmastasi. Aistimme ja ymmärryksemme ovat vajavaisia, emme voi niillä tavoittaa näkymätöntä maailmaa. Jumala ei ole kaukana, vaikka saatamme niin kokea. Jumalan lupaukset pysyvät voimassa pimeinäkin hetkinä. Isä oli Jeesuksen kanssa ristillä, hän on sinunkin kanssa kärsimyksissä. Muista: usko on Jumalan työ meissä, emme voi sitä itse ansaita.   

5) Jos rukous ei kulje eikä Raamatun lukeminen maistu, älä pakota niitä. Jumala ei ole mihinkään lähdössä, vaikka armovälineet olisivat niukoissa kantimissa. Ole kärsivällinen. Vaali yhteyttä seurakuntaan (ehtoollinen) ja muihin kristittyihin jaksamisesi sekä mahdollisuuksiesi mukaan. Puhuminen on aina hyvästä, yksikin luottokuuntelija riittää. Muista: ”Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!” (Ps. 37:5).

6) Kun hengellinen vointi paranee, yritä löytää päivittäisiä rutiineja. Mitä hengellistä voit tehdä aamuin tai illoin? Ristinmerkin? Rukouksen? Lukea Päivän Tunnussanan? Kuunnella hartauden Yle-Areenasta? Käydä messussa kerran kuukaudessa? Aloita pienestä, sitoudu siihen mihin kykenet. Jumalan sanalla ja ehtoollisella on suurempi voima kuin ymmärrämme. Hengellinen harjoitus auttaa. Muista: Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua.

7) Kristityn elämä on taistelua. Tämä näkyy eritoten hengellisellä kentällä, taistelu ei siis lähtökohtaisesti yllätä. Uskon ja epäuskon kamppailu on totta. Rukoile Pyhän Hengen suojaa. Rukoile Herran läsnäoloa. Olen kokenut henkilökohtaisesti helpotusta, kun olen rukoillut Jeesuksen nimessä ja veressä pahan voimia vastaan. Vaikka hengellinen maailma on käsittämätöntä ja lapselliseksi leimattua, en epäile sen olemassaoloa. Pelotteluvälineenä henkimaailmaa ei tule kuitenkaan käyttää. Jeesus on voimista väkevin. Kuten terveyttä saa rukoilla, niin myös mielenrauhaa, ajatusten selkeyttä ja myönteisempää mieltä. Muista: ”Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle” (2. Kor 10:5).     

8) Jumalan läsnäolo toteutuu kerran täydellisesti. Meillä on toivo taivaasta, paikasta, jossa Jumala on keskellämme vielä syvemmin. Kaikki ei tule täällä valmiiksi, ei Jumalan tunteminenkaan. Ajallinen aika vierähtää nopeasti, huomisesta ei kukaan tiedä. Siksi emme voi ottaa suurempaa huolenaihetta kuin pieni ihminen pystyy kantamaan. Kristuksessa ei ole häviäjiä. Perille pääsevät nekin, jotka eivät voi uskon saavutuksilla kehua. Ne jotka eivät koe Herran läheisyyttä yhtä vahvasti kuin toiset. Se mikä on meille tappio, on voitto Jeesuksen ristissä ja ylösnousemuksessa. Muista: ”Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin. Jos luoksesi en pääse voittajana, saan tappioni tuoda kuitenkin (Virsi 289:1).

Lopuksi: Hengellinen elämä ei ole mikään matemaattinen yhtälö tai insinööritieteen luomus. Siihen ei voi laatia samanlaista ohjelmaa kuin kuntosalille. Pelastuksemme ei riipu siitä, osaammeko nyt varmasti kulkea "step-by-step" -ohjeistuksen mukaan. Mutta samalla on todettava: aivan kuten insinööri miettii koneensa toimintaa ja urheilija harjoituksiaan, mekin voimme kristittyinä tehdä valintoja, jotka rakentavat meitä hengellisesti ja auttavat taivastiellä. Kukaan ei kadu kuolinvuoteellaan sitä aikaa, jonka on eläessään Jumalan kanssa viettänyt.