30.11.2016

Adventin ajatus?


Toivakan seurakunnassa paljastettiin hiljan puureliefi "Jeesus Sykarin kaivolla", jonka saimme lahjoituksena. Olen varma, että teoksen tekijä Niilo Lehikoinen pohti ennen työnsä aloitusta: Mikä on aiheen ajatus? Mitä haluaisin siitä sanoa?

Teimmäpä mitä tahansa, joka vaatii aikaa, ensiksi täytyy miettiä keskeistä ajatusta. Ilman sitä sisältö ja kokonaisuus ei hahmotu.    

Mikä on adventin ajatus?

Jeesus sanoo: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen" (Ilm. 3:20).

Uudessa testamentissa löytyy vain harvoja kohtia, joissa Jeesus on mennyt pois ihmisten keskeltä. Ensimmäisen kerran hänet aiottiin heittää rotkoon ruhjoutumaan kotikaupungissaan Nasaretissa (Luuk. 4:28-30). Toisen kerran hän meni pois, kun hänet aiottiin kivittää (Joh. 10:31-39). Muulloin Jeesus tuli joka kerta, kun häntä kutsuttiin.

Yhtä ahkerasti hän tulee vieläkin. Hän tulee keskelle elämäämme ja auttaa. Jos häntä ei osaa itse pyytää ja usko on heikko, hän tulee niidenkin luo ja kolkuttaa sydämen ovella päästäkseen sisälle. Riittää, ettet aja häntä pois. Anna aikaa ja anna Jeesuksen hoitaa loput. Uskalla pitää ovi edes vähän raollaan, kuuntele kolkutusta. Muista: usko on hänen työnsä Pyhässä Hengessä.

Adventti (lat.) tarkoittaa kirjaimellisesti tulemista. Jeesuksen tulemista ihmiseksi, hänen tulemistaan sanassa ja sakramenteissa ja kerran aikojen lopulla. Siinä ajatus, jota kristitty saa vaalia päivittäin - Jeesus ei mene pois, hän aina vain saapuu syntisen luokse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti