27.11.2016

Saarna 1. adventtisunnuntai 27.11.2016


”Pelasta meidät itsekkyydeltä”




Mark. 11:1-10
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”
    Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: (virsi 1)
     [ - Hoosianna! 
      Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
      Siunattu isämme Daavidin valtakunta, 
      joka nyt tulee! 
      Hoosianna korkeuksissa!]

Kahdesti kirkkovuodessa Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Ensin adventtina ja sitten palmusunnuntaina. 

Olen usein miettinyt sitä, miten kansan riemulaulu muuttui niin nopeasti Jeesusta vastaan. Yhtäkkiä hän vaihtui juhlitusta sankarista rikolliseksi, joka ristiinnaulittiin. Mitä ihmettä tapahtui? 

”Hoosianna, pelasta meidät!” 

Näin tämä hepreankielinen sana Hoosianna voidaan kääntää, pelasta meidät.

Pelasta miltä? Luultavasti jerusalemilaiset ajattelivat arkisesti omaa elämäänsä: Jeesus tulisi pelastamaan heidät roomalaisilta, jotka sortivat julmasti valloittamaansa kansaa. Jeesukseen oli ladattu paljon toiveita. Hänen uskottiin olevan messias, kansan toivoma kuningas, joka vapauttaisi Israelin. Ja kun kansa ei saanutkaan haluamaansa, Jeesus ei enää miellyttänyt. Eihän ristin rikollinen voi olla mikään Messiaamme! 

Pelasta meidät. Ihminen ajattelee luonnollisesti ensin omaa elinpiiriiään. Tuskin juutalaiset olisivat rukoilleet roomalaisten, miehittäjiensä puolesta. Toisin toimi Jeesus. Hän rukoili vielä ristilläkin surmaajiensa puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät".     

Huomaamme kansa odotuksessa ainakin kaksi piirrettä. He halusivat tehdä Jeesuksesta oman mielensä mukaisen hallitsijan. Toiseksi he käpertyivät omaan itseensä.   

Entä me? 

Mihin huudamme pelastusta? Omaan elämäntilanteeseen? Sairauteen? Työpaikan saamiseen? Parisuhteen puolesta? 

Hyviä rukouksia – kyllä – ei niissä mitään väärää ole. Mutta onko se kestävää, jos rukouksemme lähtevät aina minusta. Pelasta minut. Auta minua. Minä olen keskiössä. Nykyisin muistamme perin huonosti edes ”meitä” - kansaamme, kyläkuntaa, sukulaisia, perhettä. Kunhan Jumala nyt vaan vastaisi minulle, niin kaikki olisi hyvin. Poissa silmistä, poissa mielestä.   

Mitä jos ensin rukoilisimme naapurin puolesta? Hänen joka istuu siinä vieressä kirkonpenkissä? Tai kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen perheen puolesta, joka värjöttelee kylmässä Suomen talvessa – eivätkö he tarvitse enemmän pelastusta kuin minä tässä ja nyt? Tai syyrialaiset lapset pommien runtelemassa Aleppossa? Tai ne vammaiset lapset Afrikassa, joiden avuksi keräämme tänään kolehdin? - Herra, auta heitä, pelasta heidät!  

Mistä tarvitsemme pelastusta?

Mitä jos rukoilisimme: pelasta meidät itsekeskeisyydeltä. Pelasta siltä, ettemme ajattelisi pelkästään itseämme. Pelasta kovuudelta ja kylmyydeltä toisia ihmisiä kohtaan. Auta heitäkin, joiden puolesta on vaikea rehellisesti rukoilla. Oma voitto ei ole elämässä tärkeintä, vaan yhteinen hyvä. Psalmissa rukoillaan: ”Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois” (119:36).  

Mitä jos jatkaisimme rukoilua tällä asenteella: Jeesus, pelasta meidät niin kuin sinä parhaaksi näet. Ole sellainen Messias, joka oikeasti olet, ei sellainen, jota vaadimme. Pelasta sydämeni, tuo sinne rakkaus ja ilo. 

Näin rukoillen sydämiin saapuu kestävä joulu. Neljännen adventtikynttilän syttyessä veisaamme: ”Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa. Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa” (Virsi 13:4).      

”Hän kaikki pelastaa.” 

Pelasta heidät, pelasta meidät, pelasta minut. Kyse on kaikista ihmisistä, koko maailmasta. 1. Johanneksen kirjeessä on sanottu lahjamme ja tehtävämme kirkkaasti: ”Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme”(1. Joh. 4:14).