8.12.2017

Työnhaku kannattaa

Päätökseni hakea Kallion kirkkoherran virkaa on jo tuonut tullessaan hyviä asioita. Se on pysäyttänyt. Miettimään elämää, arvoja ja nykyistä työtä sekä katsomaan mennyttä. Ansioluettelon päivittäminen toi itsellenikin näkyväksi sen, mitä vuodet ovat tuoneet ja mitä hyvää on saatu yhdessä aikaan. Paljon oikeita asioita on tehty!  

Luulenpa, että painamme usein menemään tukkaputkella, aina vain uusia haasteita ja suoritteita kohden. Emme pysähdy riittävästi antamaan krediittiä toisille emmekä itsellemme. Näin ei kannata elää. Palautetta tarvitsemme koko ajan. Sitä voi pyytää, sen antamisessa voi kehittyä ja mikä tärkeintä: sitä pitää reflektoida itsenäisesti. Kukaan muu ei osaa arvioida paremmin panostasi ja onnistumistasi kuin sinä itse. 

Työnhakua voi suositella kenelle tahansa. Jos se ei ole mahdollista, se ei ole ajankohtaista tai sille ei ole lainkaan tarvetta, siltikin kannattaa päivittää säännöllisesti ansioluetteloaan. Tai ainakin istahtaa alas. Todeta: Olen yrittänyt parhaani niissä olosuhteissa, jotka minulle on annettu ja mihin olen valinnut mennä. Tähän asti on autettu. Huokaista hymyillen: kaikella työllä on merkitys. Ymmärtää, että sitä tekee yksi pieni ihminen ja työ on yksi osa elämää. 

Työ on meille tärkeää mutta ei kaikki kaikessa. Kokonaisuus ratkaisee ja se miten elämän osa-alueet suhteutuvat toisiinsa. Hyvä tasapaino luo onnea. Ja se pitää etsiä, löytää ja rakentaa. Jokaisen. 

"Minkä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä,
niin kuin tekisitte sen Herralle, ettekä ihmisille" (Kol. 3:23).


"Parempi on kourallinen levossa kuin kahmalon täysi vaivaa nähden ja
tuulta tavoitellen" (Saar. 4:6)


"Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys,
siunaa kättemme työt" (Ps. 90:17). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti