6.9.2016

Johdantosanat - 2. adventtisunnuntai


Odotamme seurakuntana kärsivällisesti valvoen Herramme paluuta. Adventin sanoma ei ole siis pelkästään jouluun valmistautuminen, vaan itsensä valmistaminen siihen hetkeen, kun Mestarimme palaa kunniassaan. Vaikka maailmaa ja omaakin elämäämme ympäröisi pimeys, saamme luottaa Jumalan lupauksiin tulevasta pelastuksen ajasta. Koettelemukset kestävät vain hetken, kerran kaikki asetetaan vanhurskaalle tolalleen. Koska tulevaisuus on Jumalan käsissä, voimme odottaa sitä turvallisesti. Toinen adventtikynttilä kutsuu meitä odotuksen iloon.      
  
Adventtiaikana Jeesus Kristus sanoo seurakunnalleen: »Katso, minä tulen pian.» Kulkiessamme kohti suurta juhlaa hylätkäämme kaikki, mikä estää elämämme uudistumisen. Vapahtaja tahtoo tulla Herraksemme, sydämiimme ja koteihimme. Saamme turvautua hänen armoonsa ja pyytää hänen nimessään syntejämme anteeksi yhteen ääneen näin sanoen:

---
Adventtiaikana Herra sanoo seurakunnalleen: ”Katso, minä tulen pian.” Hän puhuu myös ovesta, joka on sydämessämme: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän" (Ilm.3:20).

Jos siis joku kuulee Jeesuksen kolkutuksen ja kutsun, hänen tulee avata ovi. Jeesus ei tule sisälle väkisin. Hän ei vastustamattomalla voimallaan murra ovea, vaan hän kolkuttaa ja pyytää, että avaisimme hänelle oven. Tämän oven saa auki vain sisältäpäin, sellainen on sydämemme mekanismi. Ei sydäntä voi pakottaa rakastamaan, senhän kaikki tiedämme. Rakkauden on synnyttävä syvältä sisältä.

Jotta sydämemme olisi vastaanottavainen Jeesuksen tulemiselle, tahdomme näin hänen syntymäjuhlansa kynnyksellä hylätä kaiken sen, mikä estää elämämme uudistumisen. Tahdomme raivata tietä hänelle ja hänen ilosanomalleen. Avata sydämemme portit hänelle. Vapahtaja tahtoo tulla Herraksemme. Saamme turvautua hänen armoonsa ja pyytää hänen nimessään syntejämme anteeksi yhteen ääneen näin sanoen:

---
Apostoli Paavali kirjoittaa Filippin seurakunnalle: “En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen” (3:12).

“En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi...”

Tässä on sanoitettu yksi kristillisen uskomme kulmakivistä. Olemme jo nyt pelastettuja, mutta emme ole vielä saavuttaneet päämääräämme. Olemme vanhurskautettuja mutta samalla syntisiä, vasta perillä taivaassa olemme synnistä täysin vapaita. Matkamme on vielä kesken.

Samaa ajatus pätee siihen, miten kohtaamme Vapahtajamme. Kristus on seurakunnassaan läsnä Sanassa ja ehtoollisessa – jo nyt. Kerran aikojen lopussa hän on kuitenkin tuleva kunniassaan ja kirkkaudessaan maan päälle. Odotamme Kristuksen paluuta. Jos emme näin tee, olemme nukkuva kirkko. Toisena adventtisunnuntaina meitä muistuttetaan tästä elävästä odottamisesta – Jo joudu,  Herra Jeesus!

Adventtiaikana Herra sanoo seurakunnalleen: Katso, minä tulen pian. Kulkiessamme kohti suurta juhlaa hylätkäämme kaikki, mikä estää elämämme uudistumisen. Vapahtaja tahtoo tulla Herraksemme. Saamme turvautua hänen armoonsa ja pyytää hänen nimessään syntejämme anteeksi yhdessä näin sanoen: