5.9.2016

Johdantosanat - 3. sunnuntai pääsiäisestä (äitienpäivä, veteraanipäivä)


Kirkkovuoden teemana on tänään 'Jumalan kansan koti-ikävä.' Herramme ei ollut tästä maailmasta. Hänen ominaan mekään emme ole täältä, koska olemme hengessä syntyneet uudesti ylhäältä. Kristitty elää jalat maassa, mutta sydän jo taivaassa. Odotamme ikävöiden sitä isänmaata, taivaan kotia, jossa on pelkkää iloa ja riemua. Sinne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa, paikkaa jokaiselle. Taivaassa kohtaamme Kolmiyhteisen Jumalamme, toinen toisemme ja menneet sukupolvet. Sinne Herra on tallettanut lapsilleen kaiken ilon, josta pääsemme osallisiksi. Jeesus lupaa: ”Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”

Kiitämme Jumalaa siitä, että saamme jokaisessa jumalanpalveluksessa tunnustaa hänelle syntimme. Näin Jumala vapauttaa meidät omantunnon tuskista ja syyllisyydestä. Hän luo meissä jatkuvasti uutta, sillä olemmehan Kristuksessa luotuja aivan uudeksi. Muistaen kaiken tämän, voimme tunnustaa avoimesti Herralle sen, ettemme ole aina kuunnelleet ja seuranneet hänen tahtoaan emmekä tehneet lähimmäisillemme pelkästään hyvää.  

---
Tänään vietämme isänmaallista päivää kahdessa merkityksessä. Meillä on kaksi isänmaata.

Toissapäivänä, perjantaina, vietettiin kansallista Veteraanipäivää. Onnittelut näin jälkikäteen kaikille veteraaneille, eritoten heille jotka ovat täällä kirkossa kanssamme ja jotka kuulevat jumalanpalveluksen radioiden välityksellä. Olemme teille syvästi kiitollisia. Tunnemme yhdessä kiitollisuutta ajallisesta kodistamme, kauniista ja vapaasta isänmaastamme, Suomesta.

Tämän sunnuntain aihe on Jumalan kansan koti-ikävä. Suomen lisäksi meillä on  myös ikuinen isänmaa, taivaan koti. Siksi veisasimme itsestämme näin: ”Vaan kotinsa he tietävät saavansa taivahasta... Ja isänmaata ihanaa se matka aina tarkoittaa, he sinne ikävöivät.”

Kumpaakaan näistä kahdesta isänmaasta ei tule unohtaa. Niiden eteen on tehtävä töitä. Jumalaa ja lähimmäistään ei saa kadottaa. Isänmaata, tätä ja tulevaa, on puolustettava. Elämme jalat tukevasti ajallisessa kotimaassa, mutta sydän kiinni taivaassa.

Joudumme tunnustamaan, ettemme ole aina onnistuneet ajamaan kahden isänmaamme asiaa. Kaikki asiat eivät ole Suomessa hyvin, liian moni kärsii ja on vaikeuksissa. Monet perheet voivat pahoin, kuten uutisista tiedämme. Samoin moni on miltei kokonaan unohtanut taivaan isänmaan. Taivaasta ei juuri puhuta, sitä ei joukolla ikävöidä. On tehtävä parannusta, että aito koti-ikävä Jumalan kansassa syntyisi. Jokaisella meistä riittää tässä tehtävää ja rukoiltavaa. 

Vapahtajamme elää ylösnousseena Herrana. Jumala on vuodattanut rakkautensa sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Saamme tuoda hänen eteensä väärät tekomme ja syntimme. Saamme tuoda ne hänelle tämän maan ja taivaan  kansalaisina. Jumala on luvannut armahtaa meitä, kun lähestymme häntä katuvin sydämin. Siksi turvautukaamme Vapahtajamme sovitustyöhön ja tunnustakaamme syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

---
Runo kertoo: ”Se miten hyvä koti on, ei riipu rikkaudesta, eikä väljyydestä, eikä kauneudesta, eikä ylellisyydestä. Kaikki riippuu äidistä.” 

Onnea ja taivaan Isän siunausta äideille juhlapäivänänne – monia armorikkaita vuosia! 
Meillä on taivaan Isä ja seurakunta on äitimme. Kiitämme ja iloitsemme siitä, että saamme viettää äitienpäivää myös yhdessä seurakuntana. Olemme Jumalan perhe.   

Tämän sunnuntain kirkollinen aihe on Jumalan kansan koti-ikävä. Monet virret ja veisut kertovat tästä aihepiiristä. Niiden yksiselitteinen sanoma on: ”Ei ole täällä kotimme. Täällä olemme matkallamme.” Mutta onneksi luvataan myös näin: ”Jeesusta jos seuraamme, pääsemme kotihimme.”

Vanha testamentti kertoo laveasti, miten koko Israelin kansan oli jätettävä kotinsa ja kotimaansa syntiensä vuoksi. Heidät vietiin vieraaseen Kaksoisvirran maahan, nimeltään Babylonia. Asuttiin lähes orjan asemassa kaukana kotoa. Näihin ihmisiin virren tekijä vertaa meitä matkalla olijoita: ”Nyt matkamiesnä murheen maan alati vaivaa nähdä saan, vaan kotiin pääsen kerran.” (SV 257:3) 

Tällainen koti-ikävän pitäisi olla kaikilla kunnon kristityillä, mutta eipä olekaan. Totuuden tähden on pakko tunnustaa: ”Mielistyn asumaan Baabelin virtain varsilla”,  ”Maailma iloinensa minua viehättää ja syrjään jatkuvasti iäinen autuus jää.” Koti-ikävä ei oikeastaan vaivaa ollenkaan. Näin meille Suomen hyvinvointi-ihmisille on tainnut valitettavasti käydä. Siksi kumarrumme hiljaa Herran eteen tunnustamaan hänelle vähäisen koti-ikävämme Siionin virren sanoin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti