5.9.2016

Johdantosanat - 5. sunnuntai pääsiäisestä, rukoussunnuntai (äitienpäivä)


Herra sanoo: ”Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan.”

Jumala on lohdutuksen Jumala. Jokaisella meillä on asioita, joihin tarvitsemme lohdutusta. Vanhoja tai tuoreita haavoja, itseaiheutettuja tai toisten aiheuttamia murheita, sairautta ja epävarmuutta huomisesta. Näitä asioita Jumala hoitaa meissä kuin äiti lastaan: “Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan.”

Jokainen sunnuntai on rukoussunnuntai. Kirkossa saamme vahvistua – Jumalan armon avulla.  Herra on meitä kohtaan hyvä. Hän odottaa kärsivällisesti, että käännymme rukouksin hänen puoleensa. Siksi saamme tulla luottavaisesti hänen eteensä ja tunnustaa hänelle syntimme yhteen ääneen näin rukoillen:

---
Hyvää rukoussunnuntaita sekä oikein hyvää äitienpäivää. Lämpimät onnittelut kaikille äideille ja isoäideille niin täällä kirkossa, kodeissa ja muualla – totisesti olette oman juhlapäivänne ansainneet!

Tässä jumalanpalveluksessa yhdistyy siis kaksi aihetta: rukous ja äitiys. Kuinka hyvin nämä sopivatkaan yhteen! Päivittäin äidit rukoilevat ja huokailevat lastensa puolesta. Jumala tekee työtään niissä iltarukouksissa, jotka lapset äideiltään ja isoäideiltään oppivat. Rukouksen ketju jatkuu sukupolvelta toiselle. Isoäitien rukoukset elävät edelleen niissä rukouksissa, jotka ovat jo seuraavien polvien huulilla. Näin välittyy eteenpäin armon ja anteeksiannon viesti, jonka olemme saaneet kerrottavaksi. Rukous kantaa. Rukoukset kuullaan. Tänäänkin. Äidin, isän, nuoren, lapsen, vanhuksen, perheettömän. Jumala kuulee kaikkien rukoukset. Herra sanoo: ”Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan.” 

Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen. Hän odottaa kärsivällisesti, että käännymme rukouksin hänen puoleensa. Siksi saamme tulla luottavaisesti hänen eteensä ja tunnustaa hänelle syntimme yhteen ääneen näin rukoillen:

----
Rukous on sydämen puhetta Jumalalle. Se on yhteyttä Jumalaan. Se on kristityn tuntomerkki, sillä kehottaahan apostoli Paavali meitä näin: ”Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” 

Rukous on pyyntöä, kiitosta että ylistystä. Se on lahja, mutta myös velvoite. Sen avulla tunnustamme ja elämme todeksi ensimmäisen käskyn: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”  

Koska Jumala on Henki, niin oikea rukous tapahtuu hengessä ja totuudessa. Pyhässä Hengessä yhdistymme Jumalaamme. Hän ei ole enää ulkopuolellamme, vaan tulee osaksi meitä. Tällöin tapahtuu yksi uskomme suurimmista ihmeistä: "Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä”  (Joh.17:23).  

Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen. Hän kutsuu meitä, kun käännymme pois hänestä. Hän etsii meitä, kun eksymme. Hän odottaa kärsivällisesti, että kääntyisimme rukouksin hänen puoleensa. Siksi saamme tulla luottavaisesti hänen eteensä ja tunnustaa hänelle rukouksessa syntimme ja syyllisyytemme yhteen ääneen näin sanoen:

---
Veisasimme Raamatun viisaiden neitsyiden tavoin: “Anna Pyhän Hengen voimaa,
tulta lamppuun sammuvaan. Yö on synkkä, Ylkä viipyy, milloin tulet noutamaan?”  

Tuolta ylhäältä ne löytyvät, viisi viisasta neitsyttä. Ylkä-Jeesus on saapunut ja he ovat päässeet taivaan vankkureihin. Olivat valvoneet ja varanneet öljyä. Perille ollaan menossa.  

Miten käy meille? Valvommeko? Onko uskonlampuissa riittävästi öljyä? Pääsemmekö kotiin? 

Vietämme tänään rukoussunnuntaita. Rukous on tapa pysyä hengellisesti hereillä. Ainoastaan taivaasta voidaan meille antaa sitä öljyä, joka kestää tämän maailman taisteluissa. Sitä varten tulemme myös messuun. Valvomaan yhdessä ja saamaan elämän leipää, joka ottaa pois iankaikkisuuden nälän. 

Tässä emme aina onnistu. Nukumme kuten Pietari ja kumppanit Getsemanessa. Sana, ehtoollinen, rukous ja seurakuntayhteys ei tasaisesti maistu. Käännymme hiljalleen ja huomaamatta armosta pois. 

Tämän ja kaiken muun syntimme saamme tunnustaa nyt yhdessä näin rukoillen:   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti