6.9.2016

Johdantosanat - Marian ilmestyspäivä


Tänään, Marian ilmestyspäivänä, juhlimme enkeli Gabrielin ilmoitusta Jeesuksen syntymästä. Jeesus syntyi ihmiseksi, tuli veljeksemme. Jeesuksen ihmisyys tulee ilmi siinä, että jouluun, hänen syntymänsä juhlaan, on aikaa noin yhdeksän kuukautta. Jeesus syntyi niin kuin jokainen meistä. 

Marian saamassa lupauksessa, ilmestyksessä, näkyy Jumalan armon koko rikkaus. Hän sai odottaa maailman Vapahtajaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh 1:14). 

Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettui kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän teki sen tietoisesti ja ilmaisi oman suostumuksensa: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Marian uskonasennetta kysytään myös meiltä. Sanommeko tarpeeksi usein ja sydämestämme Herralle: ”Tapahtukoon sinun tahtosi!” Otammeko vastaan Jumalan meille lahjoittamat tehtävät? 

Tunnustamme, ettei näin ole aina käynyt. Oma tai muiden tahto on ollut tärkeämpi kuin Herran. Siksi saamme pyytää anteeksiantoa synneistämme ja saada uutta voimaa elämäämme yhdessä näin rukoillen: 

----
Tänään on Marian ilmestyspäivä. Päivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle. Enkeli ilmoitti Marialle, että hän kantoi kohdussaan Jeesusta, maailman Vapahtajaa. Näin paastonajan keskellä näkyy joulun ja pääsiäisen liittyminen toisiinsa: nyt on yhdekdän kuukautta jouluun.  

Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon koko rikkaus. Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Usko ei kanna hedelmää ilman oikeaa uhrautumista. Maria tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: »Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.»

Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen. Hän kutsuu meitä, kun käännymme pois hänestä. Hän etsii meitä, kun eksymme. Siksi saamme tulla rohkeasti ja luottavaisesti hänen eteensä ja tunnustaa hänelle syntimme ja syyllisyytemme
yhteen ääneen näin rukoillen: