22.9.2016

Kukkaro vai henki tyhjänä? - Pohdintaa kulutuksesta ja arvoista



”Älä ylen määrin hae iloasi nautinnoista – niistä joutuu maksamaan kalliin hinnan. Älä köyhdytä itseäsi juhlimalla velkarahalla, kun kukkarosi on tyhjää täynnä. Siinä virität itse itsellesi ansan” (Sir. 18:32–33).

Tämä Sirakin kirjan kohta on kirjoitettu parisen tuhatta vuotta sitten - eivät ole ongelmat paljoa siitä muuttuneet! Helppoa rahaa on ollut saatavilla ennenkin, tätä nykyä vielä vaivattomammin. Koronkiskurit elävät pulskasti. Monelle lainojen noidankehä on tuttua. Tili tulee, tili menee kun luottokorttimaksut ja kulutusluotot erääntyvät. Ansa on viritetty. Pelottavaa ajatella, mitä satoa tästä keräämme. Velkaorjuus on enemmän kuin kuvainnollista: ”Köyhä on rikkaan vallassa, velallisesta tulee velkojan orja” (Sananlaskut 22:7).

Itse koin tänä kesänä heräämisen vastuullisempaan taloudenhoitoon. Vuosikausia on eletty niin, ettei rahanmenoa ole tullut valvoneeksi. Huomaamatta luottokortti onkin napsahtanut tappiin. Säästöillä ei voi kehuskella. Näin ei voi jatkua, tuumasin.

Parisen kuukautta olen toiminut niin, että olen laittanut tietyn summan pankkitilille, jonka pitää riittää koko kuukaudeksi. Menetelmä tuntuisi toimivan. Jos kummempaa ei tapahdu, niin yksi ihminen pärjää aika vähällä, varsinkin jos menojaan vähän napakoittaa. Perheellisille tämä on taatusti vaikeampaa ja siinä tapauksessa, kun ei ole mistä nyhtäistä alun pitäenkään. Niin moni elää tiukilla.

Vanhoja sukupolvia ihailen siinä, että he selvisivät vähällä ja oppivat säästeliääksi. Tietysti vaara vaanii myös toiseen suuntaan: pihistely voi mennä sairaalloiseksi. Tätäkään en pitäisi pitemmän päälle mielekkäänä. "Kohtuus kaikessa!", sanoi viisas mökin mummo. 

Viime aikoina olenkin juuri miettinyt kohtuullisuutta. Ei liikaa, ei liian vähän. Sananlaskuissa sanotaan: ”Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan” (30:7-9).

Teksti osoittaa, että fyysis-taloudelliset tarpeemme kietoutuvat moraalis-henkisiin, niitä ei voi erottaa. Vilppi ja rehellisyys, kylläisyys ja ylpeys, köyhyys ja varkaus kulkevat monesti käsikkäin. Se näkyy jopa yhteiskuntien rakenteissa, kun vaikkapa verrataan köyhiä ja rikkaita maita. Kärjistäen: "Suomessa ollaan rehellisiä mutta kopeita, Brasiliassa sydämellisiä mutta epärehellisiä." Taloudellinen tilanne ohjaa ajatteluamme. 

Seuraavissa kysymyksissä on vaikean asian "pihvi", johon kannattaa kiinnittää huomiota: Mitä rahankäyttö kertoo meistä? Miten katsomme sen kautta maailmaa? Ja ennen kaikkea: Mitä se sanoo suhteestamme Jumalaan? 

Sananlaskun kirjoittaja on huolissaan jokapäiväisestä leivästään, ihan syystä. Silmiinpistävää kuitenkin on, että hänen suurin huolenaiheensa on se, tuoko hän valinnoillaan Jumalalle kunniaa vai ei.

Hyvä kysymys meillekin. Säästämme tai kulutamme, niin tärkeintä on olla hukkaamatta itseään ja arvojaan. Mikä meitä hallitsee, missä on turvamme? Luther opettaa ensimmäisestä käskystä: "Tämän käskyn tarkoituksena onkin vaatia oikeaa sydämen uskoa ja luottamusta, joka kohdistuu ainoaan oikeaan Jumalaan ja riippuu yksin hänen varassaan. Tämä merkitsee: Pidä huoli, että annat yksin minun olla Jumalasi etkä milloinkaan etsi ketään muuta. Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani. Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä, kunhan vain et anna sydämesi kiintyä muuhun etkä levätä missään muussa."

Lepoa Herrassa sinulle, ystäväni. Sinulle, joka kipuilet taloudellisesti ja sinulle, jolla rahaa on, mutta ei rikkaudelta tunnu, ja sinulle, joka olet juuri nyt tyytyväinen. Tulkoon tarpeenne täytetyiksi: "Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette" (Fil 4:19).