6.9.2016

Johdantosanat - 2. paastonajan sunnuntai


Päivän evankeliumissa sairaan pojan isä huutaa Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” 

Nämä sanat tiivistävät meille sen, mistä paastonajassa on kyse: rukouksesta ja uskosta. 
Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että tarvitsemme kaikessa elämässämme Jeesuksen apua. Meillä tulee olla terve hätä sieluistamme. Veisasimme juuri: ”Ei mikään muu voi pelastaa maailmaa langennutta, pois poikennutta... Ken uskoo Herraan Jeesukseen, saa armon osaksensa, sen ottaa Isä omakseen, rakkaaksi lapseksensa.”    

Toiseksi tunnustamme, että olemme olleet epäuskoisia Jumalan hyvyyden edessä. Jo sinapinsiemenen verran uskoa on meille liikaa. Siksi huudamme hädissään olleen isän tavoin: ”Herra, auta minua epäuskossani!” 

Kolmanneksi meidän täytyy taistella epäuskoamme vastaan. Emme voi jatkuvasti häilyä kahtaalle: joskus uskon, joskus en. Joihinkin Jumalan ihmeisiin uskon, toisiin taas en. Kuulen sanaa, mutta en elä sen mukaan. Näin ei pidä elää kristittynä. Uskoa pitää vahvistaa ja ravita joka päivä. Sana, rukous ja ehtoollinen ovat tiet Herran yhteyteen. Niiden kautta Herra vahvistaa uskoamme ja rakkauttamme. 

Rakkaat seurakuntalaiset. Meidät on kastettu Herramme kuolemaan ja ylösnousemukseen. Siksi Jeesus kutsuu meitä paastonaikana seuraamaan itseään ristin tiellä. Hänen sovitustyönsä on ainoa turva elämämme rikkinäisyydessä, epäuskossa ja sydämen syytöksissä. Golgatan ristin sovitukseen luottaen rukoilemme yhdessä Jumalan anteeksiantoa näin hiljaa sydämissämme sanoen:

---
Vapahtajamme Jeesus Kristus etsii päivin ja öin kadonneita lampaitaan. Hän rukoilee jatkuvasti puolestamme. Hän tahtoo vapauttaa ja parantaa meidät synnin kahleista. Hän tekee näin, jotta me saisimme rauhan ja ilon elämäämme.

Jotta voisimme kokea täydellisesti Jeesuksen rakkauden, meidän täytyy päästää hänet sydämemme temppeliin. Jos hän ei saa asua sisimmässämme, elämästämme puuttuu jotain todella tärkeää. Seppä Högmanin sanat Paavo Ruotsalaiselle odottavat toteutumistaan monen tämänkin päivän ihmisen kohdalla: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunteminen!” 

Tahdomme sanoa tänään psalmistin tavoin: ”Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan.” Otamme esimerkkiä pyhäpäivän evankeliumeista, jossa ihmiset hakevat Jeesukselta apua. Huudamme kuten sairaan tyttären äiti "Herra, Daavidin Poika, armahda minua!”, kuten sairaan pojan isä "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" tai polvistuen katuen mestarimme jalkojen juureen kuin syntinen nainen fariseuksen kodissa.   

Tämä aika muistuttaa meitä Vapahtajamme kärsimystiestä. Siihen olemme mekin syntimme tähden syypäät. Saamme turvautua yksin hänen sovitustyöhönsä. Pyydämme Vapahtajamme anteeksiantamusta, johon hän sanoo meille: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Tämä lohduttava tieto sisällämme saamme vapautuneesti tunnustaa rikkomuksemme ja laiminlyöntimme yhteen ääneen näin sanoen: