25.9.2016

Saarna 19. sunnuntai helluntaista 25.9.2016



Matt. 22:34-40
Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: »Opettaja, mikä on lain suurin käsky?» Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» 

”Se on Jumalan tahto, näin pitää elää!” (huudahdetaan vahvasti)

Hampaat irvessä, otsasuoni pullottaen ja naama punaisena tätä kuulee joskus huudettavan. Valitettavan usein Jumala ja lähimmäinen asetetaan vastakkain: kun Raamattua luetaan tietyllä tavalla, se näyttää antavan mahdollisuuden lyödä toista. Kiihko oikeassa olemisesta johtaa lähimmäisen sivuuttamiseen. Lain kirjain on rakas, lähimmäinen ei. 

Näissä tilanteissa on hyvä muistaa Jeesuksen tämänpäiväinen opetus. Hän puhuu  käskystä nimeltään rakkauden kaksoiskäsky. Sehän kuului: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Jumalan rakastaminen on ykkönen. Kyllä, meidän tulee olla kiinnostuneita hänestä ja hänen käskyistään. Samalla rinnalle  nostetaan kultainen sääntö: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoo selvästi, että tämä sääntö on yhtä merkityksellinen kuin ensimmäinen osa: ”toinen yhtä tärkeä on tämä”, hän teroittaa. Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen kuuluvat yhteen. Niitä ei voi erottaa.   

Jumalan tahdosta puhuttaessa ei voi siis katsoa ohi lähimmäisen. Toisen ihmisen etua pitää miettiä, koska kyse on rakkaudesta. ”Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti eikä etsi omaa etuaan”, opettaa Paavali (1. Kor 13). Ilman lähimmäisenrakkautta uskonnosta tulee itsekästä hengellistä harjoitusta, joka ei lähde palvelemaan maailmaa. Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen ei tule ilman vaivaa, silloin otsasuoni saakin terveesti vähän pullottaa. On sanottu: ”Rakkaus on taidetta, jota tehdään enimmäkseen sinnikkyydellä” (Albert Ellis).

Jeesus opettaa, että rakkauden kaksoiskäsky on suurin ja tärkein. Tämä pysäyttää. Kaikista käskyistä juuri se pitäisi tuntea perinpohjin. Jeesus alleviivaa merkitystä vielä opettamalla: ”Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Vanha raamatunkäännös sanoo: ”Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat." Laki ja profeetat tarkoitti koko tuon ajan tunnettua Raamattua. Toisin sanoen Jeesus opettaa Jumalan sanan riippuvan siitä, miten rakkauden kaksoiskäskyä eletään todeksi. Koko kristillinen uskomme riippuu tästä käskystä, se sisältää laajasti ymmärrettynä kaiken. Onko Jumalan tunteminen elämämme perustavin asia kuten ensimmäinen käsky opettaa? Ja onko lähimmäinen – jokainen heistä! – minulle ainutlaatuinen Jumalan kuva kuten Raamatussa sanotaan?       

Rakkautta on miltei mahdotonta käskeä. Sitä ei synnytetä käskyttämällä. Siksi pelkkä rakkauden laki ei riitä. Laki kun lähinnä osoittaa virheen mutta ei anna välineitä sen korjaamiseen. Laki on  kuin hammaslääkärin pyöreä pikkupeili: sillä näkee kyllä reiän takahampaastakin, mutta ei sillä voi ruveta hammasta poraamaan. Laki on kuin muurarin luotilanka: sillä katsotaan tulevatko tiilet suoraan, mutta jos virhe tulee, ei sitä luotilangalla pysty oikomaan – tarvitaan järeämpiä työkaluja. Laki on kuin taskulamppu. Jos sulake menee päätaulusta, niin taskulampun valossa pääset sen vaihtamaan, mutta ei sillä lopullista ratkaisua saada. Ratkaisu on uusi sulake, jolla sähköt saadaan taas toimimaan.    

Rakkauden lain valossa voimme arvioida sitä, missä on paikattavaa, mikä kohta on vinossa ja missä virta on päässyt loppumaan. Tässä mielessä laki on ensiarvoisen tärkeää. Mutta pelkästään laista emme saa voimaa muutokseen. Tarvitaan rakkautta, joka lähtee sisältä. 

Jeesuksen opetuksen ytimessä on empatia, se että sydän on paikallaan. Hänelle lain tärkeintä osaa oli oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus (Mt. 23:23). Laatu ja syvyys ratkaisevat: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Koko sydän, koko sielu, koko mieli. Ei puolinaista rakastamista, vaan koko olemuksella tapahtuvaa. Ei etäistä ja kylmää, vaan intohimon ajamaa. Tarve Jumalan yhteyteen tulisi olla kuin janoisella peuralla: ”Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala” (Ps. 42:2). Lähimmäistä tulee rakastaa, häntäkin joka osoittautuu kaikkein vaikeimmaksi: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat” (Lk. 6:27). 

Mutta mitä jos sydäntä kylmää? Mitä jos se ei syki Jumalalle eikä lähimmäiselle?  

Silloin rukoilemme Jumalaa, että hän lämmittäisi sen. Joskus tarvitaan peräti sydänsiirrännäinen, joskus riittää että verenkiertoa hieman parannetaan. Virheet näemme Jumalan käskyistä, mutta vain Pyhä Henki saa aikaan muutoksen. Meillä on Jumalan lupaukset, jossa luvataan näin: ”Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä” (Hepr. 10:16). 

Jumala pyytää meiltä ainoastaan rakkautta – ’love is all you need!’ Se on järein työkalu itsemme ja maailman muuttamiseen. Jumala ja lähimmäinen mielessämme, sielussamme ja sydämessämme. Joka päivä. Silloin tapahtuu seurakunnassa ihmeitä, sana tulee lihaksi, ja saamme maistaa lisää tätä hyvyyttä, joka tässäkin juhlapäivässä toteutuu: ”Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme” (Kol 3:14-17).