Saarna 3. sunnuntai ennen paastonaikaa 7.2.2007 (Abi-kirkko)

Matt. 20:1-16 
Jeesus sanoi: "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'
Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.' Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." 

Sumea logiikka, temporaalinen logiikka, episteeminen logiikka, deonttinen logiikka, aristoteelinen logiikka sekä miehen ja naisen logiikka. 

Tässäpä teille muutamia logiikan aloja tieteen ja arjen maailmasta. Ehkäpä jotkut teistä päätyvät opiskelemaan näitä logiikoita aina yliopistoon asti – mene ja tiedä, tulevaisuus sen näyttäköön! Sen verran arvelen, että ei-niin-kovin-tieteelliset miehen ja naisen logiikat ovat teille tuttuja jo nyt, ja tutummaksi ne tulevat varmasti vuosien saatossa käymään. Ihmissuhteissa ei tunnetusti pärjää yksin jäykällä matemaattis-filosofisella logiikalla tai katsomalla Speden naisen logiikka sketsisarjaa, vaan tarvitaan muita avuja. Tarvitaan roppakaupalla inhimillisyyttä, joka osaa joustaa säännöistä ja totutuista stereotypioista tilanteen mukaan. Tarvitaan sellaista välittämistä ja lämpöä, joka ylittää arjen säännöllisesti toistuvat vaikeudet. Tarvitaan logiikkaa, jonka  premissinä, oletuksena, on lähimmäisen rakkaus. Kristityn kaava on yksinkertainen, mutta samalla vaikea. Se on tämännäköinen:

Premissi: Jos lähimmäiseni on pulassa, hän tarvitsee minua. 
Premissi: Lähimmäiseni on pulassa.
Johtopäätös: Minun täytyy siis heti mennä lähimmäiseni luokse.
Päivän evankeliumi esittelee yhden logiikanmuodon, Jumalan logiikan. Tämä logiikanmuoto ei niin vain avaudukaan ihmisille, koska se ei ole sidottuna inhimilliseen ajatteluun tai sovittuihin sääntöihin. Se on monelle liian hyvää ollakseen totta. Jumalan logiikka kulkee sellaisissa jumalallisissa korkeuksissa, ettei siinä ole aina inhimillisesti katsottuna tolkkua eikä järkevältä tuntuvaa logiikkaa. Näin on asia myös lukemassani Jeesuksen vertauksessa, jossa kerrotaan viinitarhan työntekijöistä ja heidän isännästään.

Ihan epäreilua, ihan epistä! Voi helposti kuvitella, että näin huudahtivat ne vertauksen viinitarhan työntekijät, jotka olivat painaneet pitkän päivätyön, mutta saivat palkaksi saman kuin ne, jotka olivat tehneet töitä yhden ainoan tunnin. Kyllä, kyllä, vähintään epikseltä isännän järjestely tuntuukin. Nämä miehet vaikuttaisivat olevan ihan oikeassa vaatiessaan suurempaa palkkaa kuin ne, jotka tekivät paljon, paljon vähemmän aikaa töitä isännän viinitarhassa. Eikös tämä ole aivan selvää! Tähän ei tarvita viinitarhantyöntekijöiden ammattiliittoa kertomaan, että vertauksen isännän palkanlaskutaidoissa ja tasapuolisuudessa olisi reippaasti hiomisen varaa. Palkan tulisi määräytyä joko tehdystä työmäärästä tai tehdyistä tunneista – tähän olemme yhteiskunnassamme tottuneet. Vertauksen isäntä räppäsi kuitenkin denaarin, tuon aikaisen päivän peruspalkan, jokaisen työntekijän käteen katsomatta ollenkaan tehtyyn työmäärään. Kun enemmän työtä tehneet menivät valittamaan isännälle, hän sanoi heille: ”Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?”                 

Kuten huomaamme, tämän vertauksen purkamiseen ei voi käyttää maallista logiikkaa. Taloustieteen pääsykoekirjaksi ei tästä vertauksesta myöskään ole. Ei, vaan tässä kohden pitää osata erottaa taivasasiat arkisemmista. Vertaus nimittäin kertoo taivasten valtakunnan todellisuudesta. Sen kautta Jeesus terävöittää, että omilla ansioilla ei ansaita taivaspaikkaa tai saada siellä suurempaa osuutta. Työn ja hyvän tekemisen määrä ei ratkaise mitään, jos Jumala ei armahda. Olitpa turvannut Jumalaan lapsesta asti tai löytänyt hänet 11. hetkellä kuolinpedillä, niin taivasosuuteen se ei vaikuta. Sama palkka, iankaikkinen elämä, maksetaan kaikille. Hänen hyvyytensä on sama kaikille. Kyse on ansaitsemattomasta armosta, joka tulee osaksemme. Miksi siis katsoisimme pahalla sitä, että Jumala tahtoo kohdella meitä ihmisiä tasa-arvoisesti elämän suurimmassa arvoituksessa, siinä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Herra toivoo, että osaamme ottaa vastaa hänen hyvänsä, niin itsemme kuin toisen puolesta. Hän sanoo: ”Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” 

Hyvät abit. Teitä odottavat työteliäät ajat. Saatte puurtaa lukulomallanne kirjojen parissa täyttä häkää. Päivän hellettä ja kuormaa on siinä teille riittämiin. Sama työ jatkuu, kun haette onnistuneiden kirjoituksien jälkeen jatko-opiskelupaikkaa. Tätä työtä, uuvuttavaakin lukutyötä tehdessä kannattaa olla tekemättä vertauksia päivän evankeliumiin. On nimittäin niin, että jos jättää hommansa 11. hetkeen, lukuloman viimeiseen viikkoon, niin ei kannata odottaa minkäänlaista palkintoa työstään. Armopaloja ei kirjoituksissa jaella, jos ei tahdo nähdä vaivaa. Samaa palkkaa ei yleensä saa se, joka on tehnyt paljon, paljon vähemmän hommia kuin toinen. Pelkän lahjakkuuden varaan ei kannata laskea. Herra ei kutsu joutilaisuuteen, sillä sitä vartenhan hän palkkasi työmiehiä viinitarhaansa, että he rupeaisivat tosissaan töihin. Jälkeenpäin ajateltuna se on pieni vaiva, jos panostaa kuukauden päivät kunnolla kirjoituksiin, ja vaikka jokin koe hieman epäonnistuisikin, niin tietää ainakin yrittäneensä. Tahdon toivottaa teille omasta ja seurakunnan puolesta kovasti tsemppiä ja onnistumista tuleviin kirjoituksiin!                     

Elämänne soljuessa eteenpäin on hyvä muistaa, että ihmisarvonne ei loppujen lopuksi riipu koulumenestyksestä, työpaikan arvostuksesta tai palkan suuruudesta. Opinnoista huolehtiminen antaa toki – tutkitustikin – hyvät eväät onnelliselle elämälle. Mutta Herra ei odota taivaan portilla todistus kädessä tai pääsykoekirjat kainalossa. Arkemme kiireessä on suorastaan terapeuttista välillä pysähtyä ja miettiä elämän suuria kysymyksiä. Silloin kannattaa vaikkapa kaivaa tänään käsitelty Jeesuksen vertaus esiin. Ikuisuuden akselilla saavutuksemme eivät paina mitään. Kumma kyllä, tämä totuus useimmiten vapauttaa tekemään parhaansa tässä ajassa. Saa paiskia hommia silkasta ilosta eikä hampaat irvessä. Saa nauraa välistä omille töppäyksilleen. Ottakaa siis, hyvät abit, elämänne todesta ja tehkää hommia onnenne eteen! Panostakaa opiskeluihinne ja hyviin ihmissuhteisiin! Pitäkää Herra mielessä! Mutta ennen kaikkea muistakaa nämä Raamatun armolliset sanat: ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa” (Rm 9:16).