14.7.2016

Saarna 9. sunnuntai helluntaista 29.7.2007


Matt. 7:15-23
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    »Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
    Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’» 

Nämä sanat Jeesus lausui tunnetuimmassaan puhekokonaisuudessaan, Vuorisaarnassa. Tällä kertaa hän otti puheeksi väärät profeetat, joista hän tahtoi omiaan varoittaa: ”Varokaa vääriä profeettoja.” Hän varoitti heidän tulevan näennäisesti lampaiden vaatteissa, viattomin elkein, mutta lopulta he paljastuisivat raateleviksi susiksi. Tuntomerkki, josta heidät tunnistaisi olisi heidän aikaansaannoksensa: ”Hedelmistä te heidät tunnette. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.” Samaan hengenvetoon Jeesus ilmaisi sen, mitä näitä valheprofeettoja odottaisi viimeisellä tuomiolla. He sanoisivat kylläkin suullaan 'Herra, Herra!', mutta heidän sisällään asuisi vilppi ja pahuus. Näille väärille profeetoille Jeesus tulee sanomaan taivasten valtakunnan portilla: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” 

Päivän evankeliumi sisältää yhden Vuorisaarnan keskeisimmän teeman: varoituksen ulkokultaisuudesta. Jeesus ei sietänyt uskoa, jossa näyteltiin ihmisten edessä hurskasta ilman sydämen uskoa: ”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.” Uskonharjoituksessa ja hyvissä teoissa tärkeintä oli niiden aitous, ei se huomaavatko lähimmäiset niitä. Kristitylle tulisi riittää, että Jumala näkee kaiken. Hän näkee senkin, mikä jää muilta piiloon: ”Isäsi, joka näkee myös sen, joka on salassa, palkitsee sinut.”

Väärät profeetat olivat paraatiesimerkkejä ulkokultaisuudesta. He saattoivat esiintyä Jeesuksen nimissä, profetoida ja tehdä ihmetekoja, mutta heidän vaikuttimensa eivät olleet aitoja. Heiltä puuttui se tärkein, ja sen kautta kaikki: Jumalan lahjoittama sydämen usko. Tämän ylhäältä tulevan voiman he olivat korvanneet omilla ihmisopeillaan ja teoillaan. Pitkään he eivät näillä keinoilla pötkisi, kuten Jeesus ennusti. Lopulta he levittäisivät ympärilleen hajaannusta, riistoa ja vääryyttä.  Makealta maistuvat hedelmät muuttuisivat pikapikaan karvaiksi. Valkeuden lähettiläät paljastuisivat susiksi, hurskaat luopioiksi. Vaikka nämä vääryydentekijät pystyisivät hetkeksi puijaamaan Jeesuksen omia, he eivät kuitenkaan milloinkaan pystyisi huijaamaan itse Herraa. Jeesus ei heitä koskaan omikseen tunnustaisi, ei koskaan. Vanha vuoden 1938 kirkkoraamatun käännös tuo selvästi esille Jeesuksen ankaran viestin: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.”  

Meille nykykristityille väärät profeetat lampaiden vaatteissa tuovat mieleen lähinnä hupaisan lastennäytelmän. Näemme ikään kuin mielissämme Grimmin veljesten tutut satuhahmot, ja odotamme sitä hetkeä kun susi vihdoin heittää valekaapunsa paljastaen oikean luontonsa. Voimme ottaa mielikuvan vastaan hyväntuulisella huumorilla ja nauraa sille. Toisin oli alkukristityillä. Lampaat, sudet ja profeetat, niin oikeat kuin väärät, olivat arkipäivää. Jeesuksen varoitukset kohtasivat heidän arkikokemuksensa. Vaeltelevia saarnaajia kierteli useita, eikä vain Paavali, Pietari ja kumppanit. Oli hurmoshenkisiä saarnaajia, ihmeparantajia, harhaoppeja levittäviä, askeetikkoja, hekumoitsijoita jne. Oppeja ja niiden mukaisia tekoja oli moneen lähtöön. Siksipä Jeesus tahtoi varoittaa omiaan etukäteen näistä uhkista varjellakseen heitä. Hän antoi muutamia neuvoja, joiden perusteella valheprofeetat voisi erottaa oikeista. Tärkein oli tietysti se, että heidän oppiensa ja tekojensa hedelmiä tuli tarkkailla. Liikaa ei saanut myöskään haltioitua pelkästään siitä, jos ihminen julisti vakuuttavasti Jeesuksen nimeä, profetoi ja teki voimatekoja. Uskon oikeellisuus paljastuisi vasta jälkikäteen. Ne opit ja teot, jotka ravitsisivat seurakuntaa olisivat hyviä ja ne jotka eivät näin tekisi olisivat pahoja. Tässä asiassa Jeesus jätti omilleen selkeän ja yksinkertaisen moton: ”hedelmistään puu tunnetaan!”

Mitenkäs on tänä päivänä? Missä ovat aikamme väärät profeetat? Millä ilveellä heidät erottaisi?

Kohtaamme monia vaikeuksia miettiessämme näitä kysymyksiä. Yksioikoisia vastauksia ei ole helppo löytää. Yhteiskuntamme ja seurakuntamme ovat niin tyystin erilaisia kuin alkukristittyjen aikoihin. Täysin erilaisia. Vaeltelevia profeettoja ei hirveästi näy, voimateot eivät ole arkipäivää, seurakuntamme eivät ole useinkaan pieniä ja suljettuja yhteisöjä, kristinusko ei ole vähemmistöasemassa, emmekä elä lopunajan tunnelmissa. Näin ollen yhtäläisyyksiä alkukristillisyyteen on tältä osin yllättävän vähän. Kaivattaisiin uusia ohjeita Jeesukselta nykypäivän kristityille, vai onko silti vanhassa vara parempi?

Näkymätön vihollinen. Näillä sanoilla kuvailisin tämän päivän vääriä profeettoja ja sielunvihollisen työtä. Arkemme on kuin valtava tavaratalo, josta pitäisi osata poimia oikeat tuotteet ostoskärryihin. Tuotteita, tarjontaa ja mainontaa on niin valtavasti, että kenellä tahansa menee siinä pää pyöräille. Ei ole lainkaan helppoa löytää hyvän elämän aineksia kaikesta sekasotkusta. Taivasten valtakunnan aarteet kätkeytyvät turhan usein paljon, paljon vähäpätöisempien asioiden alle. Jälkeenpäin huomataan, että monesta väärästä valinnasta seuraa paha olo sisimpään, mutta silti samoja erheitä toistetaan uudelleen. Pahan olon aiheuttajat jäävät näkymättömiksi. Sutta ei todellakaan osata erottaa lampaasta, pimeyden enkeliä valkeuden enkelistä. Väärät opit ja ajatukset ovat jo niin syvällä yhteiskuntamme rakenteissa, ettei niitä pian osaa enää kukaan siivilöidä esiin. 

Eräällä tavalla olemme kuin Grimmin veljesten yhden sadun seitsemän pientä kiliä. Siinä susi tulee pikkukilien luokse ja esiintyy heidän äitinään. Kun kilit kertovat hänen äänensä olevan käheämpi kuin heidän oman äitinsä, niin susi menee syömään kalkkikiveä tehdäkseen äänestään pehmeämmän. Kun kilit sanovat hänen tassunsa olevan mustat toisin kuin äidin, niin susi menee myllärin luokse ja värjää tassunsa jauhoilla valkeiksi. Sitten kilit päästävät suden sisään ja susi syö heidät kaikki paitsi nuorimman, joka piiloutuu kellon sisään.

Samalla tavalla kuin sadussa susi puijaa kilejä, samoin meitäkin puijataan verhoamalla turhat asiat välttämättömyyden kaapuun. Samoin väärät opit puuteroidaan sellaisella jauhokerroksella, että ne alkavatkin näyttää pikkuhiljaa hyväksyttäviltä ajatuksilta. Vääryyden ääni pehmenee ajanoloon, kun entistä vääremmät ajatukset valtaavat alaa. Sanomme: ”Eihän tuossa ole mitään, mutta kuulepas tätä!” Näkymätön vihollinen valtaa alaa huomaamattaan. Totuus uhkaa vajota vääryyteen kuten virressä 590 todetaan: ”Suola on mautonta, valheiden liejuun totuuden puhtaus hukutetaan.”

Onneksi sadun äiti-vuohi oli neuvokas ja pelasti kilinsä suden mahasta. Suden nukkuessa hän avasi sen mahan, otti kilit pois ja täytti mahan kivillä. Kun susi heräsi janoissaan ja meni kaivolle juomaan, hän putosi sinne ja hukkui. 

Samaa pelastusta mekin tarvitsemme, jotta pysymme oikeassa uskossa ja oikeissa teoissa. Tarvitsemme apua, ettemme kokonaan hautaudu vääryyden, itsekkyyden ja pinnallisuuden peittoon. Tähän tarvitsemme Kristusta ja hänen sanansa valoa. Hänen ohjeensa ovat edelleenkin ajankohtaisia. Ne avaavat silmämme näkemään kirkkaammin kuten pikkukilit saivat nähdä päivävalon vapauduttuaan suden vatsasta. Ne upottavat näkymättömän vihollisemme kaivoon kuin suden konsanaan. Jeesuksen ja hänen lahjoittamansa hengen avulla voimme kamppailla vääriä oppeja ja opettajia vastaan. Voimme tarkkailla tekojemme hedelmiä ja tehdä niistä rehellisiä johtopäätöksiä. Voimme toivoa, että teemme mahdollisimman paljon hyvää hedelmää. Pitää kiinni siitä, mikä on hyvää ja autuaallista. Totuus, totuus on vain Kristuksessa. Siinä on  turvamme tässä sekavassa maailmassakin. Virsi 590 sanoo sen kirkkaasti: ”Totuus on syntynyt jouluna seimeen: rauha ja autuus on Lapsessa vain.” Aamen.