13.7.2016

Saarna 23. sunnuntai helluntaista 27.10.2013


Matt. 18:23-35
Jeesus sanoi: "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
    Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
    Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
    Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi." 

Kuulimme yhden Jeesuksen pisimmistä vertauksista, vertauksen armottomasta palvelijasta. Se käsittelee anteeksiantoa. Samaa aihetta Herramme käsitteli hyvin usein: vertaukset kahdesta velallisesta ja tuhlaajapojasta sekä vertaukset eksyneestä lampaasta ja hopearahasta kuuluvat samaan ryhmään. Ei siis tuota vaikeuksia päätellä, että aihe oli Jeesukselle tärkeä. Hän eli käytännössä tämän opetuksensa todeksi. Lopulta hänestä itsestään tuli Golgatan ristin kautta koko maailman anteeksianto. Efesolaiskirjeessä sanotaan: ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” (1:17).

Vertaus armottomasta palvelijasta on vastaus Pietarin kysymykseen: kuinka monesti veljelle tulisi antaa anteeksi? Pietari tarjoaa ihmetellen Jeesukselle omasta mielestään suurta anteeksiannon määrää: ”Peräti seitsemän kertaako?” Tämä määrä ei riitä Jeesukselle alkuunkaan. Jeesus vastaa: ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.”       

77 kertaa – tai kuten vanha käännös sanoo 70 kertaa seitsemän – ei tarkoita sitä, että kristitty kulkee muistilehtiö kädessään laskien anteeksiantojensa määrää. Anteeksi pitää antaa silloinkin kun 77 tai 490 kertaa täyttyy. Jeesus tarkoittaa yksinkertaisesti, että kristityn tulee olla aina valmis antamaan anteeksi. Joka päivä. Joka hetki. 

Päivän epistolassa sanottiin: ”Antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden” (Ef. 4:32).

Tässä on kristillisen anteeksiantamuksen keskus. Koska Jumala on antanut anteeksi meille, tulee myös meidän antaa anteeksi toisillemme. Vertaus armottomasta palvelijasta päätyy samaan: vaikka joku olisikin meille aiheesta velassa, annamme sen silti anteeksi. Emme tee sitä puolittain tai pelkästään huulillamme, vaan kaikesta sydämestämme. Jos tämä ei heti onnistu, sitä on harjoiteltava vähintään se 77 kertaa, jotta se tulee todeksi. Vilpillinen tai osittainen anteeksianto saa Jeesukselta tylyn tuomion. Saadakseen opetuksensa perille hän antaa varoittavan esimerkin armottoman palvelijan kohtalosta: ”Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”          

Meille ihmisille on tyypillistä, että olemme heikolla ymmärryksellä taivaan Isän edessä. Joku luulee ansaitsevansa armon töillään, yksi ei ymmärrä syntitaakkansa määrää ja kolmas epäilee Jumalan anteeksiantoa kuten Joosefin veljet suhteessa pikkuveljeensä. Myös armoton palvelija oli epärealistinen. Hän ei ymmärtänyt, ettei hän koskaan voisi maksaa velkaansa kuninkaalleen. Järjettömästi hän sopersi polvillaan herransa edessä: ”Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.” Hänen 10 000 talentin velkansa oli tähtitieteellinen, miljardiluokkaa nykyrahassa. Tuolloin koko Palestiinan alueen verotuotto oli ainoastaan 800 talenttia, joten palvelijan velka oli yli kymmenkertainen verrattuna kansalliseen budjettiin. Kyllä siinä tulisi orpo olo suomalaisellekin, jos hänen pitäisi maksaa kymmenkertaisesti kaikki Suomen valtion velat. Eihän siitä mitään tulisi, mahdoton tehtävä! 

Armoton palvelija ei kyennyt maksaa omin voimin velkaansa, siksi kuningas armahti hänet. Sama koskee meitä: emme voi koskaan maksaa takaisin sitä velkaa, jonka Jumala kuittasi puolestamme Jeesuksessa. Ilman häntä olisimme yhä ikuisessa velkaorjuudessa. Nyt olemme vapaita Jumalan lapsia, jotka ovat oikeutettuja perimään iankaikkisen elämän. Paavali kirjoittaa: ”Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta” (Gal 4:7). Tämä on ilosanoma, joka kannattaa ottaa vastaan. Juuri tämän ilosanoman eteenpäin viemisestä on lähetystyössä kyse.  Jeesus sanoo: ”...ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista” (Luuk 24:47). 

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen” (Gal 5:1).

Näin Paavali ohjeisti Galatan kristittyjä. Se muistuttaa meitä siitä, että olemme Jumalan edessä syntitaakoistamme täydellisen vapaita Kristuksen tähden. Tämä on tärkeintä. Mutta samalla meitä varoitetaan, ettemme palaisi takaisin orjuuden ikeeseen. Armoton palvelija sai velat anteeksi, muttei ottanut siitä opikseen. Hän ei muuttunut miksikään eikä jatkanut anteeksiannon sanomaa. Hänen kohtalokseen jäi traaginen vankeus. Tämä vaara vaanii meitäkin: vaikka olemme anteeksiannettuja, saatamme silti elää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaadimme toisiltamme enemmän kuin itseltämme ja olemme kovasydämisiä. Emme anna, pyydä anteeksi tai ota vastaan Jumalan anteeksiantoa. Mikäli näin jatkuvasti teemme, odottaa meitäkin todellista velkaamme koskeva ankara maksuohjelma. Siihen nähden kymmenkertainen valtiovelka on pikkujuttu.

”Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”

Näihin sanoihin Jeesus päättää vertauksensa. Pitkä vertaus, tärkeä aihe, tärkeimmistä tärkeimmät loppusanat. Jos luemme ne rehellisesti, niin ymmärrämme, ettei ilman anteeksiantoa pitkälle pötkitä. Ilman anteeksiantavaa sydäntä ei ole nimittäin pelastusta. Jos sydän ei ymmärrä Jumalan anteeksiantoa ja ihminen ei jaa sitä auliisti lähimmäisilleen, paluu velkaorjuuteen on väistämätön. Sitä saa mitä tilaa: ”...JOS TE ETTE kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.” 

Anteeksiannosta tapahtuu kaksi ihmeellistä asiaa: se on tehtävämme Jumalan lapsina ja sen kautta Jumala vapauttaa meidät kostonhalusta ja vihasta. Anteeksianto on Jumalan lahja.  

Tarvitsemme Jumalan anteeksiantoa jatkuvasti. Niinpä sitä tulee harjoittaa aktiivisesti, opettaa itsensä siihen. Teemme sitä tänään yhteisessä ripissä, Isä meidän -rukouksessa ja ehtoollisella. Koska saamme kokea messussa täydellisesti Jumalan armahduksen, kuinka voisimme enää täältä lähtiessämme olla armottomia lähimmäisille? Emme mitenkään! Vaikeinakin hetkinä ja vääryyden edessä muistamme Vapahtajamme sanat: ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.”