12.7.2016

Saarna 23. sunnuntai helluntaista 10.11.2013


Matt. 9:18-26
Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. 
Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
    Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.” Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.” 
Siitä hetkestä nainen oli terve.
    Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: ”Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu.” Hänelle naurettiin. Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi. 
Tästä levisi tieto koko sille seudulle.

Hätä, ahdistus, huoli, murhe, suru, tuska. Näitä tunteita on jokainen käynyt läpi. Työttömyys tai työkyvyttömyys, diagnoosi parantumattomasta sairaudesta, pitkään jatkunut riita perhepiirissä, huoli jälkikasvusta tämän päivän haasteissa, taloudelliset ongelmat. Nämä ja monet muut vastaavat kokemukset – ovat joko osuneet omalle kohdalle tai vähintään liipanneet läheltä. Se tunne kun kurkkua kuristaa, sydän hakkaa ja koko olemusta ahdistaa – ne ovat raskaita hetkiä. Silloin mieleen nousee rukous: ”Herra Jeesus, auta minua!” Olemme Jumalan parantavan kosketuksen tarpeessa. Kipeästi.    

Evankeliumissa kerrotaan kahdesta ihmisestä, jotka ovat toivottomissa tilanteissa: synagogan esimiehestä, jonka tytär oli kuollut sekä vaikeasta verenvuodosta kärsineestä naisesta. Yhtä hyvin heidän paikallaan voisi olla joku meistä, sinä tai minä, joku lähimmäisistämme. Siksi ei ole vaikea eläytyä heidän osaansa. Näin isänpäivänä jokainen isä voi hyvin kuvitella sen hädän tyttärestään, jonka kertomuksen isä koki. Tiedämme, millaista on olla hädissään, olla tilanteessa, jossa toivo tuntuu kadonneen. Tiedämme, mitä on olla Jumalan parantavan kosketuksen tarpeessa. –”Auta, Herra Jeesus!”

Tuska ja hätä ajoivat nämä ihmiset Jeesuksen luokse. He luottivat hänen apuunsa.

Synagogan esimies, Markuksen ja Luukkaan mukaan Jairos nimeltään, meni pyytämään apua mieheltä, jota lainopettajat ja fariseukset karsastivat. Monissa rukoushuoneissa Jeesus alkoi olla jo kirottu nimi. Kova paikka. Synagogan esimiehenä hän kuitenkin nieli ylpeytensä ja kääntyi Jeesuksen puoleen. Ryhmäpaineesta, muiden mielipiteistä ja aiemmasta epäuskostaan huolimatta. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.”   

Nainen oli kärsinyt verenvuodosta 12 vuotta. Se teki hänestä rituaalisesti epäpuhtaan. Hän ei ollut sosiaalisesti kelvollinen, todennäköisesti syrjitty sairautensa vuoksi. Kaikki lääkärit, parantajat ja puoskarit oli taatusti kokeiltu. Kukaan ei onnistunut häntä auttamaan. Jeesus oli hänen viimeinen oljenkortensa. Nainen tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.”  

Nainen parani. Jairoksen tytär nousi kuolleista elämään. Jeesuksen parantava kosketus muutti epätoivon toivoksi. Jeesus auttoi. Jeesus auttaa. 

Hätä ajaa meidät Herran luokse (toivottavasti myös kiitos ja ylistys!). Huomaamme, että elämässä tulee tilanteita, jolloin apu voi tulla yksin häneltä. Silloin pitää uskoa, kuten verenvuodosta kärsinyt nainen: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen... Tai niin kuin Jairos-isä: ”tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Kun Jeesuksessa on ainoa toivo, silloin on pakko nöyrtyä. Silloin on voitettava omat ennakkoluulot ja toisten mielipiteet. Jopa toisten pilkka: ”Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: ”Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu.” Hänelle naurettiin.    

Jeesuksen kosketus parantaa. Hänen armonsa ja rakkautensa sulkevat meidät elävään toivoon. 

Herra ei aina vastaa välittömästi. Se tulee muistaa. Mutta vastaus tulee. Ajallaan.

"Eräs nuori pariskunta menetti lapsensa 6 kuukauden ikäisenä. Hänen lyhyen elämänsä ajan, vanhemmat olivat ahkerasti rukoilleet Jumalalta pienokaisensa parantumista. Silti lapsi kuoli. Usko ei vienyt vanhempien menetyksen tuskaa pois, mutta se varjeli epätoivolta. Muistelmissaan he kirjoittivat: “Jumala sallii elämässämme hyvän ja pahan. Molemmissa saamme luottaa häneen. Kun uskoo Jumalaan, vaikkei ihmettä tapahdu, vaikkei kiireellisiin rukouksiin halutusti vastata, ja vaikkei muuta näe kuin pimeyttä – silloin kyseessä on usko, jota Herra arvostaa kaikkein eniten." 

Kun lepäämme Jeesuksen armossa ja hoidossa, hän parantaa meidät ja vastaa rukouksiimme niin, ettemme osaa sitä edes kuvitella. Jumalan parantava kosketus.

Hädässä on muistettava, että lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Onhan sanassa selvästi luvattu: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Rm 8:28). Tilannetta kannattaa siis lähestyä lopusta käsin. Eräs urheilufanaatikko tallentaa aina digiboksille suosikkijoukkueensa ottelut. Mutta hän ei suinkaan katso niitä alusta, vaan ensiksi hän katsoo sen, miten ottelu päättyy. Jos hänen joukkueensa voittaa, hän kelaa ohjelman alkuun, ottaa popcornit esiin ja nauttii pelistä. Hän ei murehdi joukkueensa virheistä tai siitä jos se on tappiolla, koska hän tietää että lopulta hänen joukkueensa voittaa. Samalla tavoin me katsomme Jeesuksen ristiä: tiedämme, että Jeesus on jo voittanut kaiken. Emme murehdi, koska tiedämme miten tässä käy. Jeesuksen omat, hänen joukkueensa, on satavarmasti voittava tämän ajan murheet ja vaivat.

Nyt meidän pitää elää tämä opetus todeksi. Ensiksi omassa elämässä. Sen jälkeen kutsumme sen alle kaikki lähimmäisemmekin. Evankelista Matteus jatkaa: ”Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi KAIKKI ihmisten taudit ja vaivat” (9:35). Aamen.