13.7.2016

Saarna apostolienpäivä 4.7.2010


Luuk. 5:1-11
Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.
Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Äh, eihän tästä tule yhtikäs mitään! Pitkään olen yrittänyt eikä mitään hyvää ole tapahtunut – kyllä tässä usko loppuu!

Tässä tutun kuuloinen ote tavallisesta arjestamme. Uskallan väittää, että jokainen meistä on kokenut samaa: on ollut hetkiä, jolloin juuri mikään ei ole ottanut onnistuakseen. Yritys on ollut kova, mutta kun ei niin ei. Pettymys on tuntunut karvaalta. Aikaa on tarvittu – joskus enemmän joskus vähemmän – jotta on edes jaksanut yrittää uudestaan. Kaikkein vähiten on tuolloin kaivannut niitä ihmisiä, jotka tulevat vierestä neuvomaan kuinka asiat pitäisi tehdä. Siinä on ollut kielenkannoissa pitelemistä, ettei olisi sanonut pahasti vastaan.

Vastaavaan arjen tilanteeseen meidät viedään päivän evankeliumissa. Siinäkään asiat eivät ota aluksi luonnistuakseen, mutta lopulta kaikki tapahtuu monin verroin yli odotusten. Kuuliaisuus, kärsivällisyys ja usko palkitaan.

Evankeliumissa Pietari ja kumppanit olivat tavanomaisen askareensa parissa, kalassa Gennesaretinjärvellä. Koko yö oli kalastettu, mutta tuloksena oli laiha saalis – ei kerrassa mitään! Kovaa työtä ei ollut palkittu millään muotoa. Koska kyseessä oli miesten elanto, oli asia vakava. Hermot olivat kireällä, väsymys painoi. Pettymys oli käsinkosketeltavaa. Tämä on helppo kuulla Pietarin äänestä kun hän sanoo Jeesukselle: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään.”

Nämä pettyneet ja koko yön valvoneet miehet olivat huuhtomassa verkkojaan ja valmistautuivat laittamaan 'pillit pussiin'. Arvatenkin hiljaisuuden vallitessa miehet tekivät toimiaan. Oli aika lähteä kotiin ja palata paremmalla kalaonnella takaisin.

Tämän askaroinnin keskeytti kuitenkin eräs mies, Jeesus Nasaretilainen. Ei hän Pietarille ja kumppaneille vielä niin kovin tuttu ollut, mutta toki he hänet tiesivät. Muitta mutkitta kirvesmies Jeesus antaa kalastaja Pietarille kehotuksen: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Toisin sanoen Jeesus sanoo: ”Hei, pojat, lähtekääpäs takaisin kalaan!” Olivatko Pietari ja hänen kumppaninsa innostuneita tästä ajatuksesta? - Eivät varmastikaan! Täyttä hulluutta olisi lähteä tässä vaiheessa kalaan, väsyneenä ja huonolla kalaonnella varustettuna. Ärsyyntymiskynnys oli varmasti Pietarilla lähellä ylittyä, kun joku rohkeni tullla heitä neuvomaan tällä tavalla. Ei ole edes itse kalamies! Pietarin vastahakoisuus kuultaakin selvästi hänen vastauksestaan: ”Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”

Kannatti väsyneen ja pettyneen Pietarin lähteä vielä kerran järvelle kavereineen kalaan. Palkintona Jeesuksen käskyn noudattamisesta oli nimittäin kaikkien aikojen saalis, Pietarin kalansaalis: ”Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.”

Tämän apostolien päivän aiheena on 'Herran palveluksessa'. Puhumme apostoleista ja heidän kutsumisestaan. Emme kuitenkaan rajoitu pelkästään tähän. Kysymme: kuinka minä ja oma seurakuntamme voisi olla paremmin Herran palveluksessa?

Päivän evankeliumi edellä mainittuine kertomuksineen antaa meille hyvät eväät tähän kyselemiseen. Katsotaanpa mitä sieltä on uskon verkoilla nostettavissa.

Ensinnäkin on hyvä uskoa Jeesusta, olla uskossaan kärsivällinen ja kasvaa siinä. Vaikka vastoinkäymisiä riittäisi yli omien tarpeiden, uskoa ei kannata menettää. Väsymyksen ja pettymysten tähden ei kannata laittaa 'pillejään pussiin'. Jeesus sanoo meille: ”Usko vielä tänään. Yritä uudemman kerran. Souda uskossasi vähän syvemmälle, niin löydät minut.” Tällöin jopa hieman nurkuen liikkeelle lähtenyt Herran palvelija saa kokea yllätyksen: hän saa kokea ylenpalttisesti armoa armon lisäksi. Odottamattomasti Jumala lahjoittaa sydämiimme vaurautta. Paras Pietarin kalansaaliimme on se, että opimme tuntemaan täyteläisemmin Jumalan rakkauden ja armon rikkauden. Efesolaiskirjeessä sanotaan: ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme... Minä rukoilen... että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa” (1:7-8, 17-19).

Toiseksi. Vaikka Pietari noudatti Jeesuksen käskyä nurkuen, se ei ole suinkaan tavoiteltava ominaisuus opetuslapseudessa. Jatkuva valittaminen, vääränlainen kriittisyys ja epäusko eivät kuulu Herran palvelijan ominaisuuksiin. Pietari huomasi oman väärän mielenlaatunsa suuren saaliinsa jälkeen, ja osin siksi hän polvistui Jeesuksen jalkojen juureen tunnustaen: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Samoin meidän tulee tarkkailla omaa palvelijan mielenlaatuamme joka päivä. Kun Herra kutsuu, me teemme hänen työtään iloiten ja purnaamatta. Rukoilemme, luemme sanaa, teemme lähetys- ja laupeudentyötä ahkerasti ja hyvillä mielin. Riennämme seurakunnan tilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin aina kun se on mahdollista. Suurin etuoikeutemme ja ilomme on Herran palveleminen. Ajatella: minäkin pieni ja syntinen ihminen saan olla Jeesuksen käytössä tässä ja nyt!

Kolmanneksi. Meidän tulee toimia seurakunnassa yhteistyössä. Ei Pietari saanut kalansaalistaan ylös yksin, vaan hän välttämättä tarvitsi toisten apua. Jumalan saaliit ovat niin ylenmäärin runsaita, ettei niitä yksin saa kuivalle maalle. Yksin koettu usko kuihtuu pikapikaa saaliittomiksi öiksi. Viittoilemme ihmisiä mukaan seurakunnan elämään ja kutsumme heitä rohkeaan arjen kristillisyyteen. Silloin meistäkin tulee ihmisten kalastajia. Taivasten valtakunnan verkot tulevat pullolleen heitä, jotka Jumala pelastaa. Vaikka kirkkolaiva täyttyy, niin silti se ei koskaan uppoa, vaan tilaa löytyy aina yhdelle lisää. Tähän laivanlastaustehtävään Jeesus käskee meidät tänäänkin, niin seurakuntana kuin yksittäisinä kristittyinä, lempein sanoin: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”