14.7.2016

Saarna helluntai 27.5.2007


Joh. 14:23-29
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
    Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
    Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu." 

”Hyvä paikka elää ja asua,” ”Hyvä paikka asua ja yrittää.” 

Näin mainostaa moni suomalainen paikkakunta itseään. Ihmisiä houkutellaan muuttamaan kullekin paikkakunnalle viihtyvyydellä, hyvillä tonteilla, työllisyydellä ja palveluilla. Vain mielikuvitus on rajana, kun ihmisille tarjoillaan mielikuvia täydellisestä elämänlaadusta. Mainoskuvissa vilahtelevat onnelliset ihmiset perheineen, hienoine autoineen, taloineen ja rantatontteineen. Aika moni onnistuukin saavuttamaan tämän mielikuvan, saaden siten elämälleen onnelliset puitteet. Kolikon toisella puolella ovat kuitenkin ne ihmiset, joille ei näin käy. Heidän kokemuksensa kääntyy muotoon: ”ei-niin-hyvä paikka elää ja asua.” Missä tällöin vika: mainostoimistossa, kunnanpalveluissa, asunnossa vai asujassa?

Tälle ajalle on tyypillistä arvottaa maailmaa silmämitalla. Kaikki mikä ulospäin miellyttää on hyvää ja kaunista, kaikki mikä taas ei, on huonoa ja rumaa. Samalla mitalla mallaillaan niin ihmisiä kuin asioita. Valitettavan usein myös asumisen arviointi jää ulkoisten mittareiden varaan. Ei ole aikaa, eikä välttämättä edes kiinnostusta, mennä pintaa syvemmälle. Oletetaan, että onni rakentuu kokonaan ulkoisten puitteiden varaan. Unohtuu, että ihmisen sisältäpäin kasvaa paljon pysyvämpi onni, onni joka kestää vastoinkäymiset ja epätäydellisyyden. Tarvitsemme toki ulkoista hyvää, kuten palveluita ja viihtyvyyttä, mutta se ei ole kaikki. Jotta paikkakunta voisi olla hyvä paikka elää ja asua, niin ensiksi pitäisi olla jokaisella asukkaalla hyvä olo sisimmässään. Omassa kehossaan tulisi olla hyvä elää ja asua. Mielessään tulisi olla sielunrauha ja toivo. Näitä arvoja ei tienvarsikylteissä näy markkinoitavan. Ne ovat liian abstrakteja, teoreettisia, tavoitteita. Niistä ei saa myyviä mielikuvia, joilla voitettaisiin ihmisten luottamus. Ja ennen kaikkea markkinoija ei voi luvata näiden hyvien asioiden toteutumista, vaikka sitä varten olisi hommattuna paikkakunnan hienoin pytinki. Sisäisen asumuksen hoito tuupataan auliisti ihmiselle itselleen. Miten hänelle käy, jos siellä asuukin pelkkä tyhjyys, epätoivo ja rauhattomuus? Mistä saisi onnen asumuksen?

Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Huomatkaa sanat ”me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Näissä sanoissa piilee tiivistetysti helluntain salaisuus: Hengen kautta Kolmiyhteinen Jumala jää asumaan luoksemme. Jumala ei suinkaan piipahda luonamme kyläsillä, vaan jää asumaan sisällemme. Hän ei ole vieras, joka lähtee heti kahvikupposen jälkeen omille teilleen. Ei – hän jää pysyvästi luoksemme. Kuvitella: Jumala asuu meissä! Hän on lohdutuksen Henkenä, kun tarvitsemme lohtua. Hän on puolustajamme, kun Saatana, maailma tai oma minämme meitä syyttää. Hän rohkaisee, kun tarvitsemme rohkaisua. Hän iloitsee kanssamme, kun on aika iloita. Hän tuo toivon sinne, missä on pelkkää epätoivoa. Hän tuo meille sen rauhan, jota maailma ei voi koskaan tarjota. Hän kasvattaa meissä joka päivä uutta ihmistä. Ja mikä parasta: maallinen asumuksemme saa kerran taivaallisen kodin, taivaallisen asuinsijan. Jeesus sanoo: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan” (Joh. 14:2).       

Jumalan Henki on kohtelias asukki. Hän ei tule luoksemme, jos emme sitä millään halua. Sydämen pitää olla auki häntä vastaanottamaan. Tuttu nuorten veisukirjan laulu ”Tänään häneen uskon” sanoo tämän ajatuksen kauniisti: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.” Kantajan on tunnustettava sydämensä köyhyys ja se, että sen voi pysyvästi rikastuttaa ainoastaan Jumalan henki. Tämä totuus tiedostetaan nöyrästi virressä 124, jossa sanotaan: ”Käy köyhään sydämeeni nyt, Henki totuuden.” 

Voimme lisäksi monin omin toimin vaikeuttaa Hengen asumista sisällämme. Jos elämme koko ajan vastoin Jeesuksen opetuksia, niin Pyhä Henki ei voi viihtyä asumuksessamme. Rakkaudettomuus on varmin lääke häätää hänet pois. Henki rakastaa toki meitä, vaikka usein epäonnistuisimme, vaikka joskus kääntäisimme hänelle selkänsä. Mutta ilman kestävää vastarakkautta hänen elinympäristönsä näivettyy: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.”   

Ihminen on Jumalan luomuksena asumus. Meissä asuu vanhempiemme geenit ja hengellinen perintö. Meidän asumukseemme vaikuttavat ympäristö, ravinto ja sosiaaliset suhteet. Tietyt arvot ja asenteet asettuvat asumaan sydämiimme. Ihminen on aluksi kuin tyhjä rasia, joka pikkuhiljaa täyttyy niillä asioilla, jotka hän valitsee sisällään kantaakseen. Niin kauan ihminen on levoton, kunnes hän löytää asuinsijaansa sellaisen täytteen, joka tuo hänelle rauhan. Liian moni ei saa koskaan etsinnälleen vastausta. Liian moni ei koskaan saa tietää, mistä oma levottomuus johtuu. Liian moni täyttää elämänsä täysin väärillä asioilla. 

Valitsemme mahdollisimman tarkoin asuinkumppanimme ja kämppäkaverimme. Kuka tahansa ei kelpaa. Samaa kriteeriä tulisi käyttää hengellisessä etsinnässä. Mikä tahansa uskomus tai henki ei tule kelvata asukiksemme. Jos Herran Henki ei saa ihmistä täyttää, niin se kelpaa asumukseksi myös muille. Nämä henget eivät suinkaan ole ilon tai lohdutuksen henkiä, vaan surun ja epätoivon henkiä. Ne ovat valheen, itsekkyyden, eripuraisuuden ja rauhattomuuden henkiä. Ne ovat vääristyneen arvomaailman ja ahneuden henkiä. Ne ovat epäuskon henkiä, jotka pistävät epäilemään kaikkea, mitä Jeesus on tehnyt ja opettanut. Ne ovat henkiä, jotka luovat hienoja mielikuvia, mutta jotka todellisuudessa tarjoavat vain vähän. Tahtoisitko itsellesi tällaisen asuinkumppanin? Et tietenkään. Kenellekään ei toivoisi tämänkaltaista kumppania. Niinpä tahdomme julistaa kristittyinä tälle maailmalle toisenlaista Henkeä. Astumme rohkeasti esiin, kuin apostolit konsanaan, ja sanomme ihmisille sanoin ja teoin: ”Anna täyttää itsesi Pyhällä Hengellä!”        

Koska Pyhä Henki asuu meissä, olemme kaikki Pyhän Hengen temppeleitä. Käsittämätön ajatus, mutta täysin raamatullinen. Paavalikin tahtoo muistuttaa meitä tästä: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1 Kor. 3:16). Olemme kaikki erinäköisiä päällepäin, mutta jokaisessa vaikuttaa sama henki. Yhteisistä jumalanpalveluksista saamme niitä rakennuspalikoita, joiden avulla arjessa on hyvä elää ja asua. Sanan, rukouksen ja ehtoollisen välityksellä hoidamme itseämme, jotta pysyisimme oikealla tiellä. Tämä yhteys, sen tuomat kristilliset arvot ja Hengen lahjoittama kestävä onni ovat Jumalalle otollisia uhreja. 1. Pietarin kirjeessä sanotaan: ”Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden” (2:5). Aamen.