Saarna 11. sunnuntai helluntaista 4.8.2013

Jer. 18:1-10

Jeremialle tuli tämä Herran sana: »Mene savenvalajan työpajaan! Siellä saat kuulla, mitä minä haluan sanoa sinulle.»
    Minä menin savenvalajan työpajaan, jossa hän parhaillaan työskenteli pyöränsä ääressä. Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.
    Silloin minulle tuli tämä Herran sana:
    »Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni. Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää, että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut.»

Minulla on kädessäni edesmenneen isoäitini, Vieno-mummin, tekemä posliinityö. Hän on maalannut sen omin taitavin käsin. Se on mielestäni kaunis. Sillä on paljon tunnearvoa. Olisi hyvin surullista, jos se jollakin tavalla rikkoontuisi.

Päivän tekstissä on kyse myös eräänlaisesta posliinityöstä. Siinä profeetta Jeremia viedään Herran toimesta savenvalajan työpajaan katsomaan, kuinka hän työstää savesta mieleistään astiaa: ”Mene savenvalajan työpajaan! Siellä saat kuulla, mitä minä haluan sanoa sinulle.” Tämän näyn pohjalta Jeremia pitää Israelin kansalle herätyssaarnan. Hän soveltaa savenvalajan esikuvallista tekoa Israelin ja Jumalan suhteeseen. Israel on Jumalan käsissä kuin savi savenvalajan. Jumala voi muokata saviastian mieleisekseen. Herra sanoo: ”Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni.”

Jeremian saarna sisältää varoituksen: aivan kuten savenvalaja voi murskata muokkaamansa saven, samoin voi Herra tehdä Israelille. Herran tuhovoima on kuitenkin ehdollista: jos kansa tekee parannuksen ja seuraa Herraansa, silloin hän kääntää uhkauksen hyväksi. Herra sanoo: ”Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä.”

Jeremian mukaan Jumala on valmis muuttamaan mielensä ja säästämään kansaansa, mutta tämä vaatii kansan mielenmuutosta. Savella ei ole valinnan mahdollisuutta savenvalajan työpöydällä, mutta liiton kansalla on. Se voi tehdä parannuksen, jolloin sitä kohtaavaa onnettomuutta ei laiteta käytäntöön. Myöhemmin profeetta vetoaa vielä kerran omiinsa: ”Kääntykää siis kaikki pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein!” (18:11). Mutta kuinka ollakaan, kansa vastaa täysin päinvastoin: ”Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme!” (18:12). Tämä asetelma luo raamit tuleville Jeremian kirjan tapahtumille – uppiniskainen Israel joutuu pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Saviastia murskataan.

Jeremian kertomus tulee lähelle. Kuva savesta savenvalajan käsissä on yhtä hyvin kuva meistä. Jo luomistyön perusteella olemme luotuja maan tomusta, savesta: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen” (1. Ms 2:7). Herra on kaikkivaltias savenvalaja ja me olemme hänen astioitaan. Halvoista aineksista on valmistettu jotain äärettömän arvokasta. Olemme lunastettuja ja armahdettuja saviastioita, ikuisiksi luotuja. Paavali kirjoittaa: ”Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten. Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme” (Rm 9:23-24).

Jos minulle tekisi pahaa murskata tämä mummini posliinityö, voin vain arvailla sitä, kuinka paljon vastahakoisemmin Jumala särkisi monin verroin kallisarvoisemman ihmisastian. Lähtökohtaisesti hän ei tahdo tehdä sitä. Hän toivoo eheyttävänsä meitä. Kristittyinä olemme niin kalliisti lunastettuja kaikkivaltiaan savenvalajan yhteyteen, ettemme saa halveksia Herran luomistyötä. Olemme uusia saviastioita, uusia luomuksia, jotka on tarkoitettu Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” (2. Kor 5:17).

Jumala ei tahdo rikkoa meitä ehdoin tahdoin. Monet särkymiset olisi vältettävissä. Jeremian ajatus on yhä voimassa: ”Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä... Kääntykää siis kaikki pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein!”

Kun seuraamme Jumalan sanaa, hänen tahtoaan, säästymme monilta sielun vammoilta. Silloin teemme hyvää ja elämme oikein. Jumalan käskyt varjelevat herkkiä astioitamme, se on niiden tehtävä. On Jumalan rakastamista, että kuuntelemme häntä. Ei kannata sanoa kuten moni muinainen israelilainen ja moni nykyihminen tekee: ”Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan.” Itseriittoinen, Jumalasta riippumaton tie ei lupaa hyvää. Sen sijaan Jumalaa kuunteleva saa siunauksen. Martti Luther opettaa meitä: ”Jokaiselle näitä käskyjä noudattavalle hän lupaa armoa ja kaikkea hyvää. Siksi meidän on rakastettava häntä ja turvauduttava häneen sekä mielellämme noudatettava hänen käskyjään” (Vähä katekismus).

Viikon kirkollinen aihe on ”etsikkoaikoja”. Se pistää meidät peilaamaan itseämme kaikkivaltiaan Muovaajamme edessä. Toisin kuin Jeremian ajan Israel, tahdomme kuulla Jumalan ääntä ja noudattaa hänen kutsuaan. Hänen Sanansa vetää meitä katumukseen ja kääntymykseen. Ehtoollisella saamme ottaa vastaan anteeksiantamuksen aterian. Jos olemme sisäisesti särkyneitä, voimme aina palata savenvalajan pöydälle ja pyytää, että Jumala luo meissä uutta. Rikkoutuneille saviastioille on kirkossamme runsaasti tilaa.

Rikkinäisinkin saviastia voi eheytyä ja kasvaa toteuttamaan paremmin Jumalan tahtoa. Useasti tie vie perille vaikeimman kautta, kuten Israelin kansalla: saviastia rikotaan ja siitä muovataan uusi. Vasta puhtaaksi pesty, vaivattu, sitkistynyt ja esikuumennettu saviastia omaa edellytyksen valmistua käyttöön sopivaksi - aivan kuten oikeassakin saviastian tekemisessä. Heti ei valmista tule. Hengellinen laulu 'Saviruukku' kertoo tästä, osin kivuliaastakin prosessista, kauniisti: ”Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois. Sinä Herra minut murskasit, vaan talletit kaikki palat. Niin paljon minua rakastit, tahdoit uutta kokonaan. Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku. Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät.”