Saarna 19. sunnuntai helluntaista 7.10.2007

Matt. 22:34-40
Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: »Opettaja, mikä on lain suurin käsky?» Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» 

”Sh'ma Yisrael Adonai Elohaynu Adonai Echad”, ”Kuule, Israel: Herra meidän Jumalamme, on ainoa Herra.” 

Näillä sanoilla hurskaat juutalaiset sekä aloittavat että lopettavat päivänsä. Tämä Shema-rukous on juutalaisten uskontunnustus. Se sisältää tiivistetysti juutalaisen uskon tärkeimmän periaatteen: on olemassa vain yksi Jumala, Jahve. Samalla Shema-rukous sitouttaa juutalaisen harjoittamaan uskoaan: Jumalaa kuuluu rakastaa koko sydämestään, kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan. Jumalan rakastaminen tarkoittaa puolestaan sitä, että hänen lakiaan noudatetaan arkipäiväisessä elämässä. Tähän Jumala kehotti juutalaisia Mooseksen kautta: ”Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin” (5 Moos 6:6-9). Vasta juutalainen, joka näin toimisi, olisi sydämeltään oikea juutalainen. Tästä syystä miltei jokaisessa juutalaisessa kodissa on oven oikeanpuoleisessa pielessä pieni kotelo, mezuzah, jonka sisällä on kyseinen Shema-rukous. Se on vastaus Mooseksen lain kehotukseen: ”Kirjoita ne (käskyt) kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin.” 

Päivän evankeliumissa eräs farisealainen lainopettaja lähestyi Jeesusta pannakseen hänet koetteelle. Hän kysyi häneltä: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?”  Jeesus ei kysymystä hätkähtänyt, vaan otti esille  mainitusta Shema-rukouksesta kohdan: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Luultavammin lainopettaja pettyi Jeesuksen vastaukseen, sillä  hän selvisi koetuksesta.  Jeesus pitäytyi juutalaisen uskon perusteissa, eikä tuonut vastaukselleen ilmi mitään poikkeuksellista. Lainopettaja, kuten kaikki muutkin juutalaiset, tiesivät ilman muuta, että Herraa pitäisi rakastaa koko olemuksellaan; olihan tämä juutalaisen uskon perusperiaate! Painotuksellisesti uutta oli sen sijaan Jeesuksen vastauksen jatko, jossa hän asetti lähimmäisen rakkauden tämän käskyn rinnalle: ”Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Jeesuksen mukaan ei siis ollut olemassa kahta erillistä rakkauden käskyä, vaan yksi rakkauden kaksoiskäsky. Molemmat ovat yhtä tärkeitä ja liittyvät kiinteästi toisiin. Ilman toista ei ole toistakaan. Jumalan rakkaus on lähimmäisen rakastamista ja lähimmäisenrakkaus on Jumalan rakastamista. Sanotaanhan sanassa: ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme” (1. Joh 4: 9, 11).

Lähimmäisenrakkaus ei ole kristillinen keksintö. Se on ollut juutalaisen uskon perustana aina. 3. Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Älä kosta oman kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” (19:18). Tämä tekstikohta antoi kuitenkin juutalaisille oppineille tiettyä liikkumavaraa: he saattoivat esimerkiksi sanoa lähimmäisenrakkauden koskevan vain heidän juutalaisia heimoveljiään tai yksinomaan hurskaita juutalaisia. Jeesus korjasi tällaisen virheajattelun. Hän palautti Jumalan alkuperäisen lähimmäisenrakkauden ajatuksen ennalleen, sisällyttäen sen velvoituspiiriin jopa vihamiehet: ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” (Mt. 5:44). 

Toisin sanoen ketään ei tulisi laskea lähimmäisenrakkauden ulkopuolelle. Jeesus vaati opetuslapsiltaan rajatonta lähimmäisenrakkautta: ”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Mt 5:46–48). Aito ja rajaton lähimmäisenrakkaus oli Jeesukselle lain täyttymys. Siihen sisältyi kymmenen käskyn lain molemmat osat: Jumalan ja kanssaihmisen rakastaminen. Tämän rakkauden kaksoiskäskyn varaan rakentuu Raamatun sana. Jotta mikään ovi toimisi, sen täytyy riippua saranoissa. Samoin on meidänkin tiukasti ripustauduttava elävään rakkauden lakiin: ”Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat,” kuten vanha raamatunkäännös sen hyvin sanoo. Ilman rakkauden puhtaaksi voitelevaa voimaa taivaan portin saranat ovat pahasti ruosteessa. Jos alituiseen laiminlyömme rakkauden velvoitetta ja Herramme käskyn, kuinka hänen rakkautensa voisikaan pysyä meissä: ”Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään” (1. Joh 2:3-4).  

Meillä kristityillä on paljon yhteistä juutalaisten kanssa, sillä ovathan juuremme juutalaisuudessa. Molempia uskontoja sitoo vaatimus rakastaa Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan ja mielestään ja koko voimastaan.  Myös käsky ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” on meille sama. Kaikki Vanhan testamentin eettiset käskyt sitovat molempia. Rakkauden kaksoiskäsky on siis molemmille sama. Se on itse asiassa sama kaikille maailman ihmisille. Sen noudattamiseen Herramme kutsuu kaikkia maailman kansoja. 

Tähän pisteeseen saakka on olemassa suuri yksimielisyys siitä, että rakkauden kaksoiskäskyn tulisi olla sama riippumatta siitä, oletko muslimi, juutalainen vai kristitty. Tästä eteenpäin tilanne kuitenkin mutkistuu. Keskeinen kysymys on: Kuinka ihminen kykenee noudattamaan vaikeaa rakkauden kaksoiskäskyä? 

Juutalaisuuden ja islamin antama vastaus on yksinkertainen: Mooseksen laissa ja Koraanissa on kaikki tarpeellinen. Niiden käskyjä noudattaen ihminen kykenee halutessaan lähimmäisenrakkauteen. Laissa on selkeästi ilmoitettu, mikä on oikein ja mikä väärin. Kristinusko antaa vastauksen toisesta näkökulmasta. Uskomme mukaan emme kykene rakastamaan Jumalaa emmekä lähimmäisiämme ilman Kristuksen sovitustyötä ja ylösnousemusta. Tarvitsemme syntymisen uudestaan ylhäältä ja Pyhän Hengen omistamisen. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa sanotaan: ”Koska usko tuo myötään Pyhän Hengen ja synnyttää sydämessä uuden elämän, se pakostakin synnyttää sydämessä myös hengellisen mielialan. Sen, mikä tämä mieliala on, osoittaa profeetta sanoessaan: ’Minä annan lakini heidän sydämiinsä.’ Uskossaan vaeltavat elävät siis vapaana tässä hengellisessä mielialassa ja tekevät rakkauden tekoja, ei pakosta uhkauksesta tai palkinnosta vaan vapaaehtoisesti. Pyhä Henki ja uskon vastaanottaminen johtavat automaattisesti rakkauden kaksoiskäskyn noudattamiseen. Tunnuskirjat jatkavat: ”Kun olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi ja syntyneet uudesti, me alamme pelätä Jumalaa ja rakastaa häntä, pyytää ja odottaa häneltä apua, kiittää ja ylistää häntä ja kaikissa ahdingoissa olla hänelle kuuliaisia. Me alamme myös rakastaa lähimmäisiämme, koska kerran sydämessämme vallitsee hengellinen ja pyhä mieliala.” 

Tätä rakkautena vaikuttavaa uskoa saamme Jumalaltamme pyytää (Gal 5:6). Hän jakaa auliisti henkeään niille, jotka sitä janoavat. Hänen avullaan voimme armeliaasti yrittää noudattaa lain tärkeintä käskyä, rakkauden kaksoiskäskyä. Etsimme pyhää mielialaa, jotta voisimme täyttää Jumalan tahdon. Hän näkee etsintämme. Hän tuntee meidät, hänen lapsensa, sillä ”jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee” (1 Kor 8:3). Aamen.