13.7.2016

Saarna 21. sunnuntai helluntaista (4.rukouspäivä) 21.10.2007


Matt. 22:1-14
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
    »Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
    Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’» 

Kohta on taas se aika vuodesta, kun Suomessa aletaan valmistautua itsenäisyyspäivän Linnan juhliin. Nämä vuotuiset juhlat ovat meille eräänlainen korvike kuninkaallisille juhlallisuuksille, kun omia kruunupäitä ei maastamme löydy. Kutsuja odotellaan kiivaasti. Puvut on tilattu etulinjan vaatesuunnittelijoilta. Iltalehdissä aletaan jo arvuutella illan näyttävimpiä asuja ja niiden kantajia. Monet maksaisivat maltaita päästääkseen näkemään omin silmin julkimoita pyörähtelemässä linnan parketilla. Kutsuun on syytä esittää pätevä tekosyy, mikäli on estynyt tulemasta. Pitkään ei näet kutsu tipahda postilaatikkoon, jos siihen ei vastata. Tästä syystä jopa ne, jotka eivät suhtaudu presidentin vastaanottoon kovin suurella innolla, lähtevät sinne kunniakysymyksenä. Eipähän sinne ole joka poikaa kutsuttu! 

Jos Linnan juhlat ovat meille suuri juttu, niin kuninkaanpojan häät olivat sitä monin verroin enemmän ajanlaskun alun Lähi-Idässä. Suurempia juhlia ei ollut kuviteltavissa. Koko maa pysähtyi tuoksi ajaksi kunnioittamaan valtakunnan hallitsijoiden juhlahumua. Häitä oli valmisteltu pitkään ja huolella. Kustannuksissa ei säästelty. Puvut olivat materiaaleiltaan paljon, paljon arvokkaampia kuin yksikään Jukka Rintalan suunnittelema Linnan juhlien puku! Valtakunnan silmäätekevät kutsuttiin kaikki, ja lisäksi arvovieraita tuli kaukaa maan rajojen ulkopuolelta. Kukaan ei olisi uskaltanut kieltäytyä kutsusta. Paikanpäälle oli pakko mennä, halusipa tai ei. Kenellekään ei olisi tullut mieleen vedota omasta elämästä johtuviin esteisiin. Mikään, ei kerta kaikkiaan mikään, saanut mennä kuninkaanpojan häiden edelle.      

Tässä valossa tuntuu käsittämättömältä, miten päivän evankeliumissa niin moni kutsuvieras kieltäytyy kuninkaan esittämästä hääkutsusta. Suurempaa kunniaa ja velvoitetta kun ei olisi voinut olla! Toisaalta juuri tässä piilee kuninkaanpojan häiden vertauksen voima: se sai Jeesuksen kuulijakunnan ymmärtämään, miten raskaasta asiasta oli kyse. Kutsuvieraille oli tarjolla parasta, mutta he eivät välittäneet kutsusta ja hylkäsivät sen. Heidän loukkauksensa kuningasta kohtaan oli järisyttävä. Sitä ei voitu hyväksyä niin vain. Kuningas vihastui, ja kieltäytyjät saivat tuta hänen raivonsa. Koska kutsutut eivät olleet sen arvoisia, annettiin kutsu toisille. Kuningas sanoi palvelijoilleen: ”Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.”  

Koska kyseessä on vertaus, niin herää kysymys, kenestä Jeesus puhuu. Ketkä ovat kertomuksen kuningas, kuninkaanpoika ja kutsutut? Keitä ovat ne kaikki, jotka saivat kutsun myöhemmin? Entä kuka on se raukka, jolla ei ollut hääpukua, ja joka viskattiin kylmästi käsistä ja jaloista yön pimeyteen?

Vertauksen päähenkilöt koostuvat seuraavasti: kuningas on Jumala, kuninkaanpoika Jeesus, palvelijat profeettoja, kutsutut juutalaisia (eritoten pappeja, lainopettajia ja fariseuksia), myöhemmin kutsutut edustavat kaikkia maailman kansoja ja hääpuvuton vieras edustaa omavanhurskasta ihmistä, jolle kuninkaan antama hääpuku ei kelvannut. 

Näiden roolihenkilöiden kautta vertaus rupeaa elämään. Kuningas, taivaan Isä, kutsui profeettojensa kautta juutalaisia poikansa, Jeesuksen, häihin. Kutsutut eivät tahtoneet tulla. Pahimmillaan he jopa pieksivät ja surmasivat Jumalan profeettoja. Tämän seurauksena kävi lopulta niin, että heidän loukkauksensa kostautui, kun roomalaiset tulivat ja tuhosivat Jerusalemin kaupungin 70 jKr. Seurasi pakanalähetyksen aika, jolloin Jumalan ilosanomaa vietäisiin kaikkialle maailmaan. Näille Jeesuksen hääjuhla kelpasi, ja häähuone alkoi täyttyä aterialle tulleista. Hääjuhlaan pääsyn edellytys oli kuitenkin pukeutua isännän lahjoittamaan hääpukuun, ei omiin. Siksipä omaan pukuunsa pukeutunut mies heitettiin pimeyteen. Hän luuli pääsevänsä hääaterialle omien tekojensa avulla, omavanhurskauden puvussaan. Kuitenkin ainoastaan ne, jotka pukeutuvat Jumalan vanhurskauden pukuun, hänen armoonsa, pääsisivät juhlasta osallisiksi. Tämä armonpuku meille kristityille on kaste: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne” (Gal 3:27).

Mutta mitä muuta tämä vertaus kertoo meille nykykristityille kuin sen alkuperäisen merkityksensä?

Ensimmäiseksi se opettaa meitä olemasta liian itsetietoisia.  Juutalaisuus sortui luulemaan, että yksin he olivat valittu kansa, eivät muut. He kokivat ylemmyyden tunnetta ja tuudittautuivat siihen. Sama vaara vaanii meitä. Olemme perinteisesti kristillinen maa ja kuulumme kristittyyn maanosaan, mutta maallistuminen ja ylemmyyden tunne uhkaavat. Nuoremmat kristityt maanosat, kuten Aasia, Afrikka ja latinalainen Amerikka, elävät kuninkaanpojan hääjuhlaa ihan toisenlaisella sykkeellä. Siellä kirkot pullistelevat ihmisistä ääriään myöten.  Hääkutsua, viikoittaista jumalanpalvelusta, ei katsota ylen. Arkipäivän kristillisyys näkyy heidän elämässään ja siitä puhutaan avoimesti. Monet heistä tahtovat elää todeksi apostoli Paavalin sanat: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20). 

Toiseksi vertaus opettaa meitä turvautumaan vähemmän omiin kykyihimme Jumalan edessä. Varsinkin täällä Suomessa pukeudumme hankkimaamme yltäkylläisyyteen, mutta silti monen sisällä on hirvittävä määrä tyhjyyttä. Kaikki ylimääräinen peittää alleen sen välttämättömimmän, turvautumisen Jumalaan. Ajattelemme, että mihinkäs tässä Jumalaa enää tarvitaan, kun omillaankin tullaan toimeen. Omat pukumme tahriutuvat ja kuluvat joka tapauksessa elämässämme. Tarvitsemme anteeksiantoa ja mahdollisuutta aloittaa puhtaalta pöydältä. Tahdomme kantaa pukua, puhdasta pukua, jossa Jumala ei näe virheitämme. Tällainen puku meille on annettu. Sitä ei tarvitse lähteä mistään hakemaan ja ansaitsemaan, vaan se on jo saatu kasteessa. Se on se ainoa puku, millä päästään perille Taivasten valtakuntaan. Muuta täältä ei matkaan saada.

Kolmanneksi on syytä keskittyä kutsuun. Vertaus kertoo siitä, että se on sekä yleinen että henkilökohtainen. Jokaiselle meille on lähetetty kutsu Jeesuksen seuraamisesta kastehetkestämme lähtien. Kutsu on piirretty otsaamme ja rintaamme, valeltu vedellä päälakeemme. Tästä tulisi olla kylliksi. Postilaatikosta ei tipu konkreettista kutsua kuninkaan pojan hääjuhlaan, kuten Linnan juhliin konsanaan. Silti voimme kuvitella mielissämme, että tällainen kutsu tulee käteemme viikoittain. Se voi tulla läheisen suulla, sydämen tunteena tai Uutis-Jousen ilmoituksessa. Tämä kutsu kehottaa osallistumaan seurakunnan elämään, etenkin joka pyhäiseen messuun, karitsan hääaterialle. Se kutsuu miettimään elämän tärkeimpiä kysymyksiä, hengellisiä arvoja, arkipäivässä. Elämään Jeesuksen lähettiläänä. Ja mikä parasta – meillä on kutsu niihin riemullisiin hääjuhliin, niihin parhaisiin, jotka ovat vielä edessäpäin: ”Autuaita ovat ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle” (Ilm. 19:9).