14.7.2016

Saarna pitkäperjantai 6.4.2007


Luuk. 23:32-46
Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: »Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.» Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.
    Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut - auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.» Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: »Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.» Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: »Tämä on juutalaisten kuningas.»
    Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: »Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!» Mutta toinen moitti häntä: »Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.» Ja hän sanoi: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.» Jeesus vastasi: »Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.»
    Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: »Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.» Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. 

Good Friday, hyvä perjantai. Tällä nimellä tunnetaan englanninkielisissä maissa tämä päivä. Hyvä perjantai kuulostaa korvissamme kovin erilaiselta kuin käyttämämme pitkäperjantai. Vielä kummallisemmalta se kuulostanee saksankielisellä kielialueella, jossa on käytössä sana Karfreitag, surun perjantai. Tämä saa mietteliääksi jokaisen, joka sydämessään hiljentyy Jeesuksen ristin juurelle. Vietämmekö lopulta hyvää vai surun täyttämää perjantaita?

Katsoessamme ristille Jumalan Karitsaa mielemme valtaa suru. Säälimme Jeesusta Kristusta, joka joutui syyttömänä ristinpuulle. Hän kantoi raskaan ristinsä Golgatalle. Hänet ruoskittiin henkihieveriin ja hänen vaatteensa jaettiin sotilaiden kesken. Häntä pilkattiin ja hänen päähänsä puettiin orjantappurakruunu. Hänen päänsä päälle ripustettiin pilkkaava teksti: ”INRI, Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Kahden ryövärin väliin Herramme ristiinnaulittiin. Viattomana, suojattomana, yksin. Kaikki hylkäsivät hänet, jopa hänen rakkaat opetuslapsensa. Isäkin, rakas Taivaan Isä, käänsi hänelle selkänsä. Jäljelle jäi vain häpeä ja pilkka. Pilkkaajien ivalliset sanat jäivät viimeisenä kaikumaan kärsivän Herramme korviin: ”Muita hän kyllä on auttanut - auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu. Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.”

Täytyy myöntää, että nimi hyvä perjantai ei kuulosta tässä mielessä oikein osuvalta nimeltä. Se tuntuisi vähättelevän Jeesuksen kärsimyksiä, henkisiä ja fyysisiä. On suorastaan epäkristillistä kuvailla sanalla hyvä Jeesuksen kokemaa tuskaa. Jeesus koki kaiken sen, mitä haluamme elämässämme ehdottomasti välttää: häpeän, pilkan, hylkäämisen ja kivun. Tämä osa oli kuitenkin hänelle jo määrätty profeettojen suulla: ”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet” (Jes 53). 

Entäs jos siirrymme yleiselle tasolle, omaan arkeemme: vietämmekö hyvää perjantaita? Osa meistä sitä varmasti viettää, hyvin monet eivät. On muistettava, että monelle tämäkin päivä on kurjuudessaan pitkääkin pitempi päivä. Kipujen miehiä ja naisia on ympärillämme lähellä ja kaukana. Halveksittuja ja muiden ihmisten hylkäämiä lähimmäisiä tulee päivittäin vastaamme. Vähäisiä veljiä ja sisaria, joista kaikki kääntävät katseensa pois ja joita emme minään pidä. Heitä, joilta on viety vaatteet, työt ja itsekunnioitus. Heitä, jotka joutuneet ystäviensä ja perheensä hylkäämiksi. Heitä, jotka kokevat olevansa itsensä Jumalan hylkäämiä. Näitä ivailemme vaistomaisesti ja huomaamattamme hallitusmiesten ja sotilaiden tapaan: ”Pelastakoot itsensä. Itsepähän ovat elämänsä sotkeneet. Hoitakoot nyt asiansa omin nokkinensa kuntoon!” 

Näitä veljiä ja sisaria muistaen herää kysymys: Miksi ristiinnaulitsemme Kristuksen yhä uudelleen ja uudelleen lähimmäisissämme? Kerta olisi pitänyt riittää. Ja miksi elämme kuin että Jeesus ei olisikaan sovittanut meidän kaikkien syntejä? Voisimmeko vihdoin oppia hiljentymään Raamatun sanan edessä ja kuulla sen rauhanristin sanomaa.  Sanomaa, joka julistaa meille totista rauhaa ja sisäistä eheytymistä: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” (Jes 53:5). 

On selvää, että nimitykset pitkäperjantai ja surun perjantai kuuluvat tähän päivään. Ne tuovat päivän todelliset tapahtumat suoraan meitä kohti: Jeesus kuoli syyttömänä syntiemme tähden. Hän oli sijaiskärsijämme: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2. Kor 5:21). Synnittömästä tuli syntinen ja meistä syntisistä Kristuksen tähden puhtaita Jumalan silmissä. Kristuksen ristintietä seuratessamme ymmärrämme, että elämän vaelluksemme ei ole aina kuten kaunis ja rauhallinen piknikki lähipuistoon. Usein se on ihan jotain muuta. Jokaisella meistä on oma ristimme kannettavanamme, toivon mukaan usein myös toisten. Elämä ei ole helppoa, mutta sitä helpottaa tieto siitä, että edes joku tietää ihmisen osamme. Tähän tarvitsemme Kristusta. Katsahdamme hänen ristiinsä ja sanomme ristinryövärin tavoin: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Luotamme kaikessa elämässämme Kärsineeseen Herran palvelijaan:  ”hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme” (Jes 53:4).

Pitkäperjantai ei ole kuitenkaan meille kristityille pelkästään surun perjantai. Ei lainkaan. Emme ole tragedian todistajia, vaan todistamme sovinnosta ihmisten ja Jumalan välillä. On siis myös hyvä perjantai. Pimeys vaihtuu pian valtaisaan iloon. Kuolemakaan ei pysty kahlitsemaan Jumalan kaikkivaltiutta, hyvyyttä, armoa ja rakkautta. Jos kerran olemme osallisia Kristuksen kuolemaan, sitä suuremmalla syyllä olemme osallisia hänen ylösnousemukseensa! Ristiltä pilkottaa jo uuden huomisen valo ja varjot väistyvät. Kristuksen kohtalon saa omistaa itselleen henkilökohtaisesti. Tähän kehottaa myös oppi-isämme Martti Luther: ”Meidän tulee siis oppia niin tuntemaan Kristuksen kärsimystä, että tiedämme sen tapahtuneen meidän hyväksemme. Älkäämme pitäkö hänen kärsimystänsä muuna kuin iankaikkisena apunamme. Selittäkäämme hänen merkityksensä, ahdistuksensa ja ristiinnaulitsemisensa niin, että sanomme: ne ovat minun apuni, minun väkevyyteni, elämäni ja iloni. Kaikki nämä ovat tapahtuneet hyödyksemme, että me uskoisimme niiden tapahtuneen meidän hyväksemme, ja että häntä sydämestämme kiittäisimme. Se joka näin tekee ja näin Kristuksen kärsimyksen omistaa, on kristitty” (Hengellinen virvoittaja). 

Good Friday on todennäköisesti saanut nimensä sanoista God's Friday, Jumalan perjantai. Tähän tiivistyy kaikki oleellinen tästä ristinpäivästä. Jeesuksen kärsimys kuului kaikki Jumalan pelastussuunnitelmaan. Yksikään ruoskanisku, naulanpisto ja ivanpilkka ei tapahtunut ilman hänen sallimustaan. Jumala tiesi mitä teki: hän valmisti pimeyden läpi meille tien takaisin hänen yhteyteensä, hänen rakkautensa yhteyteen. Tätä tietä hän haluaa johdattaa meitä, niin tänä perjantaina, lauantaina, ylösnousemuksen päivänä ja kaikkina niitä seuraavina päivinä. Jokainen päivä on Jumalan päivä hänen Poikansa ristinsä tähden. Sen kautta hän on antanut meille lahjoista kallisarvoisimman, ikuisen elämän: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh 3:16).