3.7.2016

Lehtijuttu Keskisuomalaisessa 25.4.2014




Toivakka
Esa Jokinen

70 vuotta täyttävä kirkkohallitus on palkinnut jokaisesta hiippakunnasta yhden seurakunnan hankkeen, joka on suunnannut tulevaisuuteen ja on kirkon näkökulmasta esimerkillinen ja rohkaiseva. Yksi palkituista on Toivakan seurakunta.

Puolen tunnin keskustelutuokio kirkkoherra Panu Partasen kanssa voidaan kiteyttää kahteen sanaan: elävä seurakunta.
– Toivakan seurakunnassa on alle kymmenen vakituista työntekijää, joten pelkästään meillä ei ihmeitä tehdä, Partanen sanoo.
Toimivan seurakunnan takana onkin oikeastaan kolme tärkeää tekijää: aktiiviset seurakuntalaiset, yhteistyö kunnan muiden toimijoiden kanssa sekä sosiaalinen media.
– Usein seurakunnissa ujostellaan seurakuntalaisten pyytämistä mukaan toimintaan – ja vastaavasti ihmiset pelkäävät osallistumista. Ajatellaan, että en minä uskalla tunkeutua seurakunnan työntekijöiden reviirille.
– Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa ja väärät stereotypiat katoamassa.
– Minun unelmani on, että seurakunnassa tehdään kaikki toiminta yhdessä.
Partasen mielestä Toivakassakin on aikoinaan pidetty melko matalaa profiilia – ihan turhaan.
– Innostus ja usko omaan tekemiseen on tärkeää missä tahansa hommassa. Meidän pitää olla oikealla tavalla ylpeitä seurakunnan toiminnasta; me teemme tärkeää työtä, josta ihmiset saavat jotakin hyvää omaan elämäänsä.
Partanen muistuttaa, että oman identiteetin tunnistaminen ja tunnustaminen on tärkeää myös seurakuntatyössä.
– Meidän tulee tietää, keitä me olemme ja minne me olemme menossa. Löysä kristillisyys ei menesty tulevaisuudessa sen paremmin Suomessa kuin missään muuallakaan.
Tämä pätee myös seurakuntalaisten osallistumiseen kirkon toimintoihin.
– Ketään ei tarvitse pakottaa mukaan, kun halu siihen nousee omasta sisimmästä, Partanen painottaa.
Sosiaalinen media, some, on yksi nykyajan tehokkaimmista viestintätavoista. Toivakan seurakunnassa sitä käytetään ujostelematta.
– Pieni, aktiivinen seurakunta voi näkyä somessa paremmin kuin joku iso seurakunta, Partanen sanoo.
– Kun seurakuntien aktiivisuutta somessa tutkittiin, olivat Toivakka ja Konnevesi kymmenen aktiivisimman joukossa.
Partasen mukaan viestinnän tehokkuus ja sosiaalinen media mahdollistavat seurakunnan jatkuvan esilläolon.
– Se on tärkeää etenkin nuorille; heidän mielestään kirkon pitää olla aina auki – tavalla tai toisella.
Toisaalta näkyminen edellyttää seurakunnalta sekä aktiivisia työntekijöitä että riittävästi tapahtumia. Toivakassa riittää molempia.
– Monesti on ihmetelty, että miten noin pienessä seurakunnassa voi olla noin paljon toimintaa.
Yksi selittävistä lisätekijöistä on yhteistyö.
– Teemme yhteistyötä muun muassa helluntaiseurakunnan, partiolaisten, 4H:n ja kunnan kanssa, Partanen sanoo.
– Pienellä paikkakunnalla on vain pieniä resursseja, jos kaikki yritetään tehdä yksin.
Toivakan seurakunta on jatkuvassa rahapulassa samalla tavalla kuin koko luterilainen kirkko Suomessa. Partasen mielestä se ei ole este toiminnan kehittämiselle.
– Pitää olla entistä luovempi, Partanen kiteyttää.
– Olen iloinen siitä, että meillä ei ole jääty surkuttelemaan, vaan on ryhdytty toimimaan. Pitemmän päälle hyvä toiminta leviää myös talouden puolelle.
Jatkossa joudutaan miettimään sitä, että apua pyydetään entistä enemmän ja suoremmin myös seurakuntalaisilta.
– Se tulee eteen muun muassa silloin, jos kirkko menettää veronkanto-oikeuden.
– Meidän pitää olla tässäkin etulinjassa. Mietimme esimerkiksi nuorisotyön hyväksi perustettavaa kannatusrengasta, jossa ihmiset tukisivat toimintaa vapaaehtoisesti. Toki siinä on vielä paljon selvitettävää esimerkiksi sen suhteen, onko se mahdollista nykyisen lainsäädännön puitteissa.
Niin tai näin, kirkkohallituksen tunnustuksen myötä tuleva 5 000 euron palkinto on Toivakan seurakunnalle tarpeen.
– Se on meille iso raha – käyttäminen tulee harkita tarkasti, Partanen sanoo.

Yksi esimerkki Toivakan seurakunnan toiminnasta on tulevana sunnuntaina 27.4. kirkossa järjestettävä yhteisvastuukonsertti. Kello 17 alkavassa tapahtumassa esiintyvät Arja Koriseva, Saija Tuupanen, Tiina Asikainen & Great Old Band, CHB, Suvi Särkkä ja Jouni Laurila.