13.7.2016

Saarna tuomiosunnuntai 25.11.2007


Matt. 25:31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille: »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
    Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
    Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
    Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
    Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.» 

Kriisi. Pahaenteiseltä kalskahtava sana, eikö totta? Olemme tottuneet kuulemaan erilaisista kriiseistä lähellä ja kaukana: on talous- ja öljykriisejä,  parisuhde- ja keski-iänkriisejä. Kriisi siellä, kriisi täällä – tarjonta tuntuu loputtomalta. Joissakin piireissä on jopa muodikasta puhua tästä K-kirjaimella alkavasta sanasta, joka liitetään kaikkiin mahdollisiin yhteyksiin. Niinpä kyseinen termi on paikoin turhan kulunut, menettäen paljon tehostaan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, etteikö todellisia kriisejä olisi. Tahdomme pohjiltamme välttää niitä viimeiseen asti, koska jokainen kriisi on stressaava, jopa traumaattinen, kokemus. 

Onneksi elämänkulku ei ole ainoastaan meidän ohjaksissamme. Kriisejä tulee meidän jokaisen kohdalle, halusimmepa tai emme. Olennaista ei siis ole, mitkä kriisit meitä vastaantulevat, vaan se, miten niihin reagoimme ja miten niistä selviämme. Ja ennen kaikkea ratkaisevaa on, mistä odotamme saavamme hädän hetkillä avun. Luotammeko psalmistin tavoin Herran apuun "Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu" (Ps 62:2) vai luulemmeko selviävämme omin voimin? Uskallammeko avoimesti pyytää uskonveljiltämme ja -sisariltamme apua, luottaen siihen, että he elävät todeksi Raamatun ohjeen "Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin" (Gal. 6:10)?  

Päivän evankeliumi vie meidät eräänlaisen kriisiympäristöön. Jeesus kertoo siinä 'vähäisistä veljistä', jotka olivat joutuneet vakaviin kriiseihin. Köyhyyden myötä he olivat janoissaan, nälissään, vaatteitta ja kodittomia. Toiset olivat sairastuneet tai joutuneet vankilaan. Jeesus ei vertauksessaan pohdi näiden kriisien syntysyitä, eikä syytä asianosaisia heidän elämänhallintansa menettämisestä. Häntä kiinnostaa ainoastaan se, miten näitä 'vähäisiä veljiä' kohdellaan toisten toimesta. Tässä asiassa ihmiset jakaantuvat kahtia. Toiset pysähtyvät heidän kriisinsä äärelle, toiset taas ummistavat silmänsä heidän tuskalleen. Huikeinta vertauksessa on, että Jeesus rinnastaa nämä 'vähäiset' suoraan itseensä: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”, ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”  Eli se, miten ihminen oli eläessään kohdannut läheistensä hädän määrittäisi sen, miten Jeesus häneen suhtautuisi viimeisellä tuomiolla. Ne, jotka olivat ruokkineet, juottaneet ja vaatettaneet 'vähäisiä' olisivat Isän siunaamia ja perisivät valtakunnan. Ne taas, jotka eivät näin tehneet  olisivat kirottuja ja osallisia iankaikkisesta rangaistuksesta. 

Kovaa tekstiä Vapahtajaltamme! Rehellinen ja Raamattunsa tosissaan ottava lukija joutuu aina uudelleen ja uudelleen kriisiin tämän viimeisestä tuomiosta kertovan vertauksen kanssa. Kuvaus on pelottava ja monelle hyvin ahdistavakin. Mutta onko tämä välttämättä yksin huono asia?

Itse sana 'kriisi' valottaa hyvin sitä, miten monimerkityksinen se voi olla. Alkukielisen taustansa perusteella se voi esim. tarkoittaa tuomiota, oikeutta, erottamista ja päättämistä. Kriisi on siis eräänlainen käännekohta, josta jokin uusi voi saada alkunsa. Siihen liittyy aina epävarmuus siitä, kumpaan suuntaan tilanne kääntyy, hyvään vai pahaan. Tämä epävarmuus on jollakin tapaa kestettävä. Luottamus ja toivo paremmasta auttavat tässä prosessissa. Täytyy muistaa, että ihminen ei ole kuitenkaan kriisissä pelkästään sattuman varassa, vaan hän voi omilla ratkaisuillaan edistää siitä eteenpäin pääsemistä. Hän voi tehdä päätöksen, että kriisi on mahdollisuus jollekin uudelle. Se riisuu meidät omista voimistamme ja opettaa turvautumaan Jumalaan ja lähimmäisiimme. Jumala saa puhaltaa henkensä tulta särkyneisiin saviruukkuihimme. Tämä on pelkästään hyvä asia.

Rakas sanankuulija. Älä siis pelkää, jos päivän evankeliumi tai muut raamatuntekstit tuottavat sinulle joskus ahdistusta. Kyse on kriisistä, rakentavasta kriisistä, jonka Jumalan sana tuottaa. Sanotaanhan Raamatussa: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.” Pieni kipuilu on aina paikallaan, jos se on Herrasta lähtöisin. Tämä koskee myös koko elämänkaartamme ja kaikkia kriisejämme. Tarvitsemme inhimillisen luontomme vuoksi tuomion todellisuutta, jottemme veltostuisi ja tulisi välinpitämättömiksi. Joudumme haastamaan itseämme lain ja armon välisessä jännitteessä, jota päivän evankeliumikin selvästi edustaa. Jaakobin kirjeen sanat ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja” (2:27) on otettava tosissaan. Se, miten ja millä arvolla kohtelemme vähäisiä veljiämme ja sisariamme kertoo paljon uskomme elävyydestä. Ymmärrämmekö, että totisinta jumalanpalvelusta on hoitaa heitä ja heidän hätäänsä? Heissä kohtaamme itse Kristuksen. Jos siis tahdot tuntea Herran, älä siis pelkästään lue kammiossasi Raamattua ja käy kirkossa, vaan kohtaa rohkeasti vähäiset veljet ja sisaremme. Lopulta heidän kautta saat paljon enemmän kuin voit itse heille koskaan antaa takaisin. Meitä ei yksin tuomita tekojemme tähden, mutta niiden myötä meidät tunnetaan. Niiden kautta hyvä paimen tunnustaa meidät omikseen. Ja niiden kautta muut tuntevat meidät. Jeesus sanoo: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh 13:35). 

"Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään” (Joh 5:24), "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. 8:1).”

Nämä Jumalan sanat antavat meille uskoville vankan toivon siitä, ettemme koskaan joudu tuomion alle tai kadotukseen. Kristuksen vanhurskaus on päämatkaeväämme matkatessamme kohti kuninkaamme paluun päivää. Vuohet eivät kestä kylmää, kuten lampaat, joten siksi ne on yön tullen erotettava heistä. Meillä, Kristuksen lampailla, on kuitenkin puhtaasta ja lämpimästä villasta tehty kastepuku, joka kestää yön pimeydessäkin. Sen lämpöä pidämme yllä Jumalan sanalla, rukouksella ja jumalanpalveluksilla ja lähimmäisen rakkaudella. Tahto tehdä hyvää puhaltaa lisää sisimpäämme Jumalan hengen lämpöä, joka säteilee kaikkialle ympärillemme. Tällä energialla pääsemme taatusti perille, eivätkä matkaeväät lopu koskaan kesken. Aamen.