15.8.2016

Saarna 3. paastonajan sunnuntai (Oculi) 24.2.2008


Joh. 12:37-43
Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      - Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
      Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      - Hän on sokaissut heidän silmänsä
      ja paaduttanut heidän sydämensä,
      jotta he eivät silmillään näkisi
      eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
      jotta he eivät kääntyisi
      enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama. 

Jeesus muuttaa veden viiniksi Kaanan häissä, parantaa kuninkaan virkamiehen pojan sekä halvaantuneen Betesdan altaalla. Jeesus ruokkii viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, kävelee veden päällä, parantaa sokeana syntyneen sekä herättää Lasaruksen kuolleista. 

”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.”

Jeesus kuolee ristillä ja nousee kolmantena päivänä kuolleista. Hän näyttäytyy 40 päivän aikana useasti opetuslapsilleen ja puhuu taivasten valtakunnasta. Epäilevälle Tuomaallekin hän näyttää itsensä ja haavansa. Hän ilmestyy samalla kertaa 500 veljelle, sitten Jaakobille ja kaikille apostoleille. Viimeiseksi hän ilmestyy kirkkaudessaan Paavalille Damaskon tiellä. 

”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.”

Opetuslapset parantavat sairaita ja tekevät monia voimatekoja Jeesuksen nimessä. Paavali ja kumppanit saarnaavat ylösnousseesta ja tekevät lähetystyötä pakanoiden parissa. Jeesuksen oma kansa, Israel, pysyy kuitenkin enimmäkseen paatuneena evankeliumin sanomalle. Monet omin silmin nähneet eivät usko.

”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.”

Suomeen ensimmäiset kristilliset vaikutteet saapuvat n. 1000 vuotta sitten. Tapiot, Ahdit ja riihitontut vaihtuvat hiljalleen ”Ristin kiesukseen”, Jeesuksen Kristukseen. Hautaustavat, nimet, viikkorytmi ja juhlakalenteri muotoutuivat kristillisestä vaikutuksesta. Sivistys ja kirjoitustaito saapuvat Suomeen. Paljon siunausta koituu kansallemme kristinuskon myötä. 

Viimeisten sotien aikana polvirukoillaan niin sota- kuin kotirintamalla. Veteraanit kertovat ihmeellisistä näyistä ja enkelikokemuksista taistelun melskeessä. Sodasta selvitään: monen usko vahvistuu ja Jumalaa kiitetään varjeluksesta. Usko on luonnollinen osa arkea. Kirkot ovat aika lailla täynnä ihmisiä.  

Tänään Suomi on vauraampi kuin koskaan. Menestymme kansainvälisissä kilpailukykyvertailussa ja olemme monilla aloilla maailman huippua. Elämme yltäkylläisyydessä ja siinä luulossa, että markkinatalous on ainoa tie onneen ja omin voimin selvitään: ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään” (Ilm 3:17-). 

Samalla ihmisten, varsinkin nuorten, pahoinvointi lisääntyy. Yhteiskuntamme eriarvoistuu. Kovat arvot ja välinpitämättömyys kasvavat. Itsekkyys ja individualismi ovat kurssissa. Kirkosta erotaan massoittain: 17.1.2008 sadastuhannes suomalainen jättää eropyyntönsä pelkästään nettipalvelun kautta. Kirkon pahat teot kyllä muistetetaan, muttei yhtäkään niistä hyvistä. Ilta- ja polvirukouksia harjoitetaan entistä harvemmassa suomalaiskodissa. Omaa hätää, hengellistä hätää, ei ymmärretä. Jumalan hyvyydelle ollaan sokeita: ”Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” 

”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.”

Keräämme monia maallisia aarteita ahnaasti, mutta harvemmin taivaiden valtakunnan. Näiden keräämisen meitä kuitenkin päivän sanassa kehotetaan: ”Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!” (Ilm. 3:18-).  

Tulessa puhdistettu kulta on pehmeää, taipuisaa ja säilyvää. Se on vapaa sellaisista vieraista aineista, jotka tekevät siitä kovan sekä alttiin tummumiselle. Kun annamme Jumalamme meidät puhdistaa, muutumme puhtaaksi kullaksi hänen kädessään. Kivisydämistämme tulee pehmeitä, puhtaita ja rakastavia. Olemme valmiita Jumalan muovattaviksi kaikkeen siihen tarkoitukseen, johon Hän on meidät luonut. Kun epäpuhtaudet tulevat kovassa kuumuudessa pintaan, se tekee kipeää. Uusiutuminen ja hengellisestä penseydestä luopuminen tekee kipeää. Tämä on kuitenkin välttämätöntä, jotta paatumus – se synneistä suurin – meistä voisi hävitä. Jumalan kasvatustyö koituu parhaaksemme: ”Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan.”

Jotta olisimme oikeasti rikkaita, ei ihmisten vaan Jumalan silmissä, valkoiset vaatteet ovat välttämättömät. Ne ovat vaatteet, jotka olemme saaneet kasteessa yllemme. Ne peittävät vanhan Aatamimme, ja niiden kautta olemme puhtaat Isämme edessä. Kun turvaamme hänen armoonsa olemme hänelle puhtaampia kuin valkoisin lampaanvilla. Jos matkalla valkoiset pukumme tahrautuvat, kuten ne takuulla tekevät, niin silloin ne täytyy puhdistuttaa. Ei pesukoneessa, vaan Jeesuksen Kristuksen armotyössä: ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” Tässäkin messussa teemme näin, kun tulemme alttarille vastaanottamaan Herramme ruumiin ja veren syntiemme anteeksiantamiseksi.   

”Osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.” Tämä raamatullinen myyntilause kannattaa ottaa tosissaan. Oikeanlaista silmävoidetta tarvitaan totisesti avaamaan synnin muuraamat silmämme. Jumalan sana, rukous ja usko toimivat tässä kohden huomattavasti paremmin kuin Lumenen tai L'Orealin vastaavat voiteet. Kasvoja ja kehoamme kyllä rasvaamme, mutta miten on hengellisen elämän hoitamisen laita? Kuka muistaa keskittyä tulevalla hiihtolomalla suksien voitelun lisäksi henkensä voiteluun?

”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.” 

On jollakin tavalla lohduttavaa, vaikkakin surullista, että jo Jeesuksen ajoista lähtien epäusko on kulkenut rinnan uskon kanssa. Tämä tosiasia on yhtä totta tänäkin päivänä. Kamppailua käydään näiden kahden välillä jatkuvasti. Monesti epäusko vaikuttaa vahvemmalta. Se syntyy helpommin, koska se ei tarvitse mitään todisteita epäilyynsä eikä se horju yhtä helposti. Normaatila ihmiselle on olla epäuskoinen. Tästä syystä usko on sen sijaan vaikeaa ja epävarmaa. Vaikka todistusaineistoa on runsaasti Jumalan hyvyydestä, niin silti on muodikkaampaa olla uskomatta. Nykymaailma tukee tätä ajattelua: ”Kukaan ei enää ihmettele jos menet lauantaina baarin, mutta jos menet sunnuntaina kirkkoon, niin kulmakarvat nousevat.” Kumpi sitten on lopulta hienompaa ja ihmistä ravitsevampaa?

Onneksi Jumala puuttuu peliin. Hän voi muuttaa yksittäisen ihmisen sydämen niin, että uskominen ei tunnukaan enää niin vaikealta. Ja mikäli ihminen hoitaa tätä uskonlahjaansa, niin se pysyy elävänä. Seurakunta on alusta lähtien ollut tällainen hoitopaikka. Sen yhteisestä uskosta ja perinteestä saamme voimaa ja ryhtiä elämäämme. Seurakunnassa puhutaan Jeesuksesta, hyvästä paimenesta, joka kantaa. Hän poistaa epäuskomme. Lisäksi hän tarjoaa kaupanpäälle sellaisen yltäkylläisyyden, jota ei maailma meille koskaan anna: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys” (Joh. 10:10). Aamen.