29.8.2016

Johdantosanat - 19. sunnuntai helluntaista


Olemme tänään, jos koskaan, aivan uskomme ytimessä. Kuulemme sanaa rakkaudesta ja siitä velvollisuudesta, joka tähän rakkauteen kätkeytyy. Ensin on Jumalan rakkaus, jonka kokeminen synnyttää meissä rakkauden hengen. Syntien anteeksianto tuo taivaallisen virran tavoin meille sisimpäämme puhtauden, ilon ja rauhan. Jeesuksen sovitustyö ja ylösnousemus eivät voi jättää ketään näiden ihmeiden ymmärtäjää kylmäksi. Näin kova kivisydän muuttuu pehmeäksi ja välittäväksi. Kiitollisina kaikesta tahdomme rakastaa Jumalaa ja toinen toistamme, niin sanoissa kuin teoissa.   

Rakkaus kuuluu siis välttämättömänä uskoon, sillä usko ilman rakkautta on kuollut. Rakastaminen ei ole valinnainen asia, vaan se on käsky. Meidän pitää rakastaa Jumalaamme ja lähimmäisiämme. Päivittäin Herramme, Jeesus Kristus, meitä tästä muistuttaa. Jos haluamme häntä rakastaa, niin otamme tästä hänen opetuksestaan vaarin: ”jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.”   

Tiedostamme kipeästi sen, ettemme pysty noudattamaan Jeesuksen vaatimusta täydellisestä rakkaudesta. Kovasti yrittäessämmekin monesti epäonnistumme. Jos rakastamme vajavaisesti lähimmäisiämme, niin vielä kehnommin onnistumme rakastamaan kolmiyhteistä Jumalaamme. Harvoin, hyvin harvoin, osaamme tehdä sen koko sydämestämme, sielustamme ja voimastamme. Tähän meitä kuitenkin kutsutaan. Tästä johtuen nöyrrymme Herramme eteen rehellisesti ja katuen. Pyydämme, että hän antaa syntimme anteeksi, ymmärryksen anteeksiannon täysivaltaiseen omistamiseen sekä uutta voimaa rakkauden kilvoitteluun. Teemme tämän kaiken sydämissämme näin sanoen:  
-----

Päivän Psalmissa sanotaan: ”Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan, ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.”
Ovatko nämä kirjoitukset käyneet keskuudessamme toteen? Eivät ole. Maallinen vaelluksemme ei ole suinkaan nuhteetonta ja Jumalan tahdon mukaista. Kuljemme harhaan, teemme vääryyttä. Joudumme tunnustamaan, ettemme pärjää omin voimin. Joudumme tunnustamaan pienuutemme pyhän Jumalan edessä: ”Silmäisi eteen, Jeesus, tuon sydämeni syyllisen ja paljastan sen kurjuuden silmäisi eteen, Jeesus.”

Rakkauden kaksoiskäsky kiteyttää lain sisällön. Se, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään, täyttää lain vaatimuksen. 

Tämän käskyn täydellisiksi noudattajiksi meistä ei ole. Kurjuutemme elämässämme johtuu osaltaan juuri tästä: koska emme pysty noudattamaan Herran lakia, kärsimme yksilöinä ja yhteisönä. Vika on meissä, ei hyvässä Jumalassa. Tunnustamme: ”Silmäisi nähden, Jeesus, tein syntiä ja rikoin lain. Nyt tuomariini katson vain, silmiisi helliin, Jeesus.”     

Jumalan lapsina meillä on kuitenkin oikeus tulla taivaan Isämme eteen. Saamme olla armonkerjäläisiä: odotamme Jumalan armoa ja rakkautta. Vaikka joudumme tunnustamaan itsemme pieniksi ja huonoiksi ihmisiksi, luotamme siihen, että Jumala katsoo meidät arvokkaiksi. Ikävä ja toivo kantavat: ”Silmäisi eteen, Jeesus, nyt syntieni taakan tuon ja ikävöivän katseen luon silmiisi helliin, Jeesus.” 

Aivan kuten usko on lahjaa, niin on myös anteeksiantamus. Rippi on tällaiseksi lahjaksi kristityille annettu. Sen kautta Jumala hoitaa meitä, antaen armonsa ja rakkautensa murheelliselle ja ahdistetulle ihmiselle. Saamme ammentaa lohdutusta taivaan eväistä. Käykäämme siis aralla tunnolla mutta samalla luottavaisesti tunnustamaan Herralle syyllisyytemme näin yhdessä rukoillen: