29.8.2016

Johdantosanat - 21. sunnuntai helluntaista


Sadonkorjuu, ekumenia, pakolaisuus ja Jeesuksen lähettiläät. Siinä runsas aiheistomme tänään.   

Sadonkorjuu. Jumalan sana lupaa: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne» (1. Moos. 1:29).  Tämä lupaus on täyttynyt. On aika kiittää yhteisestä sadosta mitä maat, metsät ja vedet ovat antaneet. Näistä antimista saamme nauttia messun jälkeen. Messu auttaa hengelliseen nälkään, rukiinen uutispuuro taas täyttää tyhjän vatsan. 

Ekumenia. Kristittyjä kutsutaan keskinäiseen yhteyteen. Joka vuosi vietetään ekumeenista vastuuviikkoa tätä yhteyttä vaalien ja siitä muistuttaen.  Viikko alkaa tänään. 

Pakolaiset. Tämä on ajankohtaisesti vastuuviikon teemana. Haja on taustaltaan yksi heistä. A-studiota myöten on puhuttu ja huolehdittu lähinnä siitä, mitä pakolaisuus on Suomelle ja suomalaisille. On korkea aika kuulla, mitä se on itse pakolaisille. Jokainen pakolainen on tunteva ihminen. Kristitty ei elä elämäänsä omaa napaa tuijottaen, vaan lähimmäisten parasta etsien. Kristitty on muukalainen maan päällä. Kirkko on muukalainen, monelle entistä enemmän tuntematon Suomessakin. Jeesus oli koditon, lapsena pakolainen. Olisi nurinkurista, jos hylkisimme sitä, mistä me itsekin ponnistamme. Kehotan meitä olemaan herkällä korvalla, kun Haja kertoo tarinaansa. Varoitus: se saattaa koskettaa.      
Jeesuksen lähettiläät. Meidät on kutsuttu kulkemaan toistemme rinnalla. Se on tehtävämme, johon meidät on lähetetty. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Jeesuksen rakkaus toteutuu usein meidän kauttamme. Siksi kristitty on itsensä Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.   

Herra puhuttelee meitä sanassaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Se on suuri lahja, lahja, jota itsessään kylläinen ei tarvitse. Siksi saamme tunnustaa hänelle avoimesti syntimme näin yhdessä rukoillen.

---

Tästä kirkkopyhästä sanotaan evankeliumikirjassa näin: ”Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, "Kristus lähimmäiselleen".

Näistä asioista olemme tulleet kirkkoon tänäänkin oppimaan. Samat periaatteet ovat taatusti käytössä myös Lehtomäen kodissa Nilsiässä. Niistä voi eritellä kolme eri kohtaa: 

Opiskelemme yhä uudestaan, että usko ja syntien anteeksiantamus ovat lahjaa. Ihminen ei voi niitä omin toimin ansaita. Toiseksi opiskelemme, että Jumalan silmissä ei ole enemmän tai vähemmän syntisiä, vaan me kaikki olemme samalla viivalla: kaikki olemme luonnostamme Jumalan kirkkautta vailla. Kaikki tarvitsemme Jumalan armoa. Jokainen kristitty on armahdettu rikollinen syntiensä tähden. Siksi kukaan ei voi tuomita toista. Kolmanneksi meidät on kutsuttu kulkemaan toistemme rinnalla. Se on tehtävämme ja velvollisuutemme, siihen meidät on lähetetty. Jeesuksen rakkaus toteutuu usein meidän kauttamme. Me olemme hänen kätensä, jalkansa ja suunsa tässä maailmassa.   

Meidät on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kasteessa Jumala yhdisti meidät itseensä ja toisiimme – saimme rikoksemme anteeksi. Me kuulumme yhteen. Mutta kastettuinakin tapaamme langeta pois Jumalan armosta. Mutta Herra ei hylkää. Jumala on aina ollut Isämme, silloinkin, kun kielsimme hänet, silloinkin, kun tieten tahtoen kuljimme omia teitämme, silloinkin, kun erilaisissa elämänvaiheissa ajauduimme hänestä kauas.

Tänään muistamme kastettamme ja Jumalan uskollisuutta. Tahdomme palata takaisin Isän luo ja tunnustaa hänelle eksymisemme yhteen ääneen näin sanoen.