20.8.2016

Saarna kirkastussunnuntai / luontokirkko 26.7.2009 (Esko Jalkanen)


Luuk. 9:28-36
Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.
    Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.
    Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.

Keväällä tapasin kaupassa ikäiseni vanhan papan, joka katseli kukkien siemeniä kylvääkseen niitä kevään tullen kukkapenkkiinsä. Hän sanoi minulle: ”Pitää ostaa kahdenlaisia siemeniä ja sekoittaa ne keskenään. Vain siten tulee kaunis kukkapenkki. Jos on vain yhdennäköisiä kukkia, se penkki ei ole minkään näköinen. Mitkähän kukat sopisivat toistensa pareiksi?”

Kun nyt tarkastelemme tätä Jumalan luontoa läheltä, huomamme kaikessa tämän suuren periaatteen: kaikki kaunis ja sopusuhtainen muodostuu kahdesta elementistä. Soliseva vesi kirkkoveneen alla ja yllä korkealle kaareutuva taivas. Tai sininen taivas ja vihreä metsä. Näistä elementeistä voi maalata vaikkapa kauniin taulun. Taikka mies ja vaimo. Ei ole hyvä olla yksinään. Taikka ystävä ystävän kanssa, kuten Daavid ja Joonatan, kuningas Saulin poika.

Tässä Kirkastussunnuntain evankeliumissa kerrotaan, miten kaksi Jumalan miestä, Mooses ja Elia, lähetettiin sieltä tuonpuoleisesta tänne maan päälle, Taaborin vuorelle. Heidät nähdessään Pietarin oli pakko ilmaista jollakin tavoin hyvä olonsa. Hän sanoi: On hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.

Me olemme samassa tilanteessa. Meidän on hyvä olla Jumalan luonnossa, jossa on niin monta kaksoistekijää, ettemme osaa kaikkia luetellakaan vaikuttamassa siihen, että koemme kaunista ja täydellistä. Mutta onnellisuutemme tekee vasta täydelliseksi se, että luoksemme tulee Jumalan sanan kautta tämä toinen todellisuus, taivas, Jumalan asunto ja autuaallinen läsnäolo tämän maallisen, näkyvän elämämme rinnalle. Vasta sitten, kun meissä yhtyvät ajallinen ja iankaikkinen elämä, nämä kaksi, koemme elämämme täydelliseksi.

Edessämme on Kirkastusvuoren evankeliumi Luukkaan kertomana. Se on pääosin samanlainen kuin kaikissa muissakin evankeliumeissa, mutta yksi erikoisuus siinä on. Tässä mainitaan muista poikkeavasti, että Mooses ja Elia puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Taas tämä kahden elementin periaate: Jeesuksen kasvot ja vaatteet sädehtivät kirkkaan valkoisina ja toisaalla Jeesuksen ristikuoleman sysimusta aihe.

Jos joku on kysellyt mielessään, miksi Jeesus ei ottanut kaikkia kahtatoista opetuslastaan vuorelle kokemaan taivaallista kirkkautta ja autuutta, selitys tähän löytyy siitä, että Jeesus kaikkia opetuslapsiaan rakastavana Vapahtajana ei voinut esim. Juudas Iskariotin läsnä ollessa kertoa poismenostaan Jerusalemissa, jolloin yksi hänen rakkaistaan tulisi kavaltamaan hänet. Oli parempi, ettei Juudas liian aikaisin tiennyt kovaa kohtaloaan.

Tahi toinen näkökulma, joka koski erityisesti Moosesta. Hänhän johti kansaansa 40 vuotta, jotta päästäisiin vihdoin luvattuun maahan. Mooses ei kuitenkaan sinne päässyt, vaikka olisi niin kovin halunnut päästä perille. Hän oli tehnyt suuren synnin, ottanut Jumalalle kuuluvan kunnian omaksi kunniakseen. Siitä tuo rangaistus. Hän sai Nebon vuorelta vain katsella luvattua maata ja tyytyä näkemäänsä: eteen avautui taas tämä kaksoismaisema: sininen taivas ja vihreä, hedelmällinen maa, jossa kasvoi jopa niin suuria viinirypäleterttuja, että kahden miehen voimin korennossa jaksettiin kantaa yksi sellainen näytteeksi.

En ihmettelisi, jos Jumalan Poika, maailman Vapahtaja synneistä, olisi sanonut Moosekselle: Sinun syntisi on nyt annettu anteeksi. Sinähän olet nyt keskellä Luvattua maata. Katsele kylliksesi sen vuoria ja laaksoja, katsele Jisreelin viljavaa tasankoa. Ylistä Jumalaasi, joka on laupias ja anteeksiantava Isä minun ristinkuolemani tähden.

Yhtä hyvin kuin Mooses, Eliakin tarvitsi kuulla, millaisen anteeksiannon synneistä Jeesus on kuollessaan hankkinut. Saatuaan voiton Baalin 450:stä profeetasta hän antoi maanmiehilleen käskyn: Ottakaa kiinni Baalin profeetat älkää päästäkö ainoatakaan pakoon! heidät otettiin kiinni ja Elia vei heidät alas Kisoninpurolle ja surmasi heidät siellä. (1 Kn 18:40) Kyllä Eliaakin koski viides käsky: Älä tapa.

Mooses, perille päässyt, ei vain Egyptin orjuudesta Palestiinaan päässyt, vaan Jumalan taivaalliseen kirkkauteen päässyt ihminen, oli täydellisesti onnellinen, kuten Eliakin. Molempien Jumalan miesten maanpäällinen vaellus sai näin täydellisen lopun, mutta kun täydelliseen onneen tarvitaan kaksi elementtiä, Mooses sai yhdessä ystävänsä Elian kanssa haihtua ihmisten näkyvistä taivaan kirkkauteen. Minkäänlaista surua tai eron ikävää ei mainita Jumalan kirkkauteen menneiden jälkeen. Johannes muistaa kirkastusvuorikokemuksensa vielä aikojen päästä, kun hän aloittaa kirjeensä: Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme, elämän sanasta. (1 Jh 1:1)

Yhtä syvälle Pietarinkin muistiin oli jäänyt kokemus Kirkastusvuorella. Hän kirjoittaa kirjeessään: Jeesus sai Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella. (2 Pt 1:17-18)

Tänään Jumala on lähestynyt myös sinua, hyvä luontokirkkovieras, eikä vain vieras, vaan Jumalan oma lapsi. Miten kaunista ja täydellistä tämä onkaan: nämä kaksi yhdessä: Jumala ja sinä, ikuisessa liitossa keskenään!