Saarna 10. sunnuntai helluntaista 9.8.2009

Luuk. 12:42-48
Jeesus sanoi:
    »Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
    Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
    Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.» 

”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja?”

Tätä Jeesus kysyy meiltä tänään. Hän kysyy uskollisuuttamme ja viisauttamme hänen omaisuutensa ja palvelusväkensä hoitamiseen. Jokaiselle kristitylle on tämä tehtävä kasteen nojalla annettu. Olemme ikään kuin oman elämän laivamme sekä kirkkolaivan kapteeneja. Meille on uskottu kallis lasti, joka ei ole lopulta meidän omaamme. Laivakaan ei ole meidän, vaikka sen ruorissa seisommekin. Uskollisina palkollisina, kapteeneina, tämä laiva lasteineen tulisi luotsata perille. Onneksi emme ole tällä matkalla oman luotsaustaitomme varassa. Elämän myrskyissä ja aallokoissa meitä johtaa paljon taitavampi kapteeni, kapteeni isolla K:lla: Kristus. Hänen rakkautensa ja armonsa turvin saamme seilata kotirantaamme, taivaan kotiin. Ihmetellen voimme todeta jo tässä vaiheessa taivasmatkaamme apostoli Paavalin lausuman totuuden: ”Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus” (2. Kor. 1:12).

”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?”

Uskollinen ja viisas taloudenhoitaja on siis sellainen, joka huolehtii ennen kaikkea Herransa palvelusväestä ja heidän vilja-annoksistaan. Toiset ihmiset ja heidän hyvinvointinsa pitäisi olla meidän ykkösasiamme. Kyse on lähimmäisten oikeudesta saada oma osansa jokapäiväisestä leivästään. Tästä meille opettaa Martti Luther Isä Meidän -rukouksen yhteydessä: ”Anna meille tänään jokapäiväinen leipämme. Mitä tarkoittaa jokapäiväinen leipä? Vastaus: Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” 

Näin ymmärrämme, että jokapäiväinen leipä pitää sisällään koko joukon asioita. Rukiinen leipä on siitä vain yksi osa. Herran uskollisina palvelijoina meidän tehtävämme on varmistaa, ettei kukaan jäisi osattomiksi näistä moninaisista Jumalan lahjoista. Varsinkin suomalaisina tiedostamme, että meille on annettu yllin kyllin hyvää. Olemme tästä kiitollisia, sillä se on yksin lahjaa – emme ole suinkaan muita parempia tai ansainneet muita enemmän. Tahdomme lisäksi ottaa vakavasti Herramme sanat siitä, että ylenpalttisen hyvän mukana tulee suuri vastuu: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” 

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu nimenomaan omilleen, hänen opetuslapsilleen. Hän puhuu kirkkonsa perustajille. Vanhassa raamatunkäännöksessä taloudenhoitajia nimitetään 'huoneenhaltijoiksi'. Tämä muistuttaa meitä siitä, että olemme ennen kaikkea Herramme huoneenhaltijoita. Meitä kutsutaan kantamaan vastuuta hänen huoneestaan, seurakunnastaan. Tehtävämme on jakaa elämän leivän vilja-annokset ajallaan kullekin seurakuntalaiselle. Uskollisuutemme mitataan siinä, miten pidämme esillä armon, pelastuksen ja lohdutuksen sanaa. Tämän maailman viljavarastot katoavat, mutta sananruis pysyy ikuisesti: ”Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti” (Jes. 40:8).

Tämä ikuinen vilja-annos tulisi olla ruoka-aineympyrämme tärkein lohko. Sitä tulisi nauttia itse päivittäin sekä jakaa myös muille. Aivan kuten ylösnoussut Kristus sanoi Pietarille ”Ruoki minun karitsoitani” (Joh. 21:15), niin hän sanoo myös meille. Hänen karitsoitaan on lähellä ja kaukana, naapurissa ja merten takana. Lähetystyö, elämän leivän jakaminen, on meille uskottu kallisarvoinen tehtävä. Onko tämä meille tärkeää? Olemmeko mukana tukemassa evankeliumin vilja-annoksien jakamista rukouksin, teoin ja aineellisin varoin? Tämä on juuri sitä, mitä isäntämme poissa ollessaan hänen huoneenhaltijoiltaan toivoo. Se on hänen tahtonsa, joka on kirkkaasti ilmoitettu. Kukaan ei voi tässä kohden väittää tietämättömyyttään, kun Herra aikanaan palaa. Autuutta, onnellisuutta, luvataan sille, joka tekee isännän tahdon mukaan. Toisin puolestaan käy sille, joka tietää mitä tehdä, muttei siltäkään tee: ”Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua.” Tältä kohtalolta tahdomme varjeltua. Rukoilemme siksi itsellemme uskollisuutta ja viisautta. Pyydämme, että Kristus antaisi meille samaa Henkeä, joka ohjasi hänen työtään meidän edestämme: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen” (Joh. 4:34). 

Tämän ajan ihmisillä on kova nälkä. Nälkä löytää elämälleen tarkoitus, rauha ja kestävä onnellisuus. Valitettavasti läheskään aina sitä ei etsitä oikeasta suunnasta. Nääntyminen ja epätoivo uhkaa, eikä tiedetä mitä tehdä. Kysellään, mistä saisi elämän leipää?

Meillä kristityillä on tähän nälänhätään vastaus. Kun Joosefin aikana Egyptiä ja koko maailmaa uhkasi nälänhätä, niin hän oli varastoinut viisaasti suuret määrät viljaa siiloihin. Sitä oli kuin hiekkaa meren rannalla. Hän pelasti sen avulla monet ihmiset, myös rakkaan perheensä. Meidän Joosefimme on Jeesus Kristus. Ohjaamme lähimmäiset ja perheemme hänen luokseen. Sanomme: ”Menkää Jeesuksen luo ja tehkää niin kuin hän käskee.” Häneltä ei elämän leipä koskaan lopu, ja sitä riittää jokaiselle hänen eteensä tulevalle. Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään” (Joh 6:35).